Ajatuksia perheestä, parisuhteesta ja monikulttuurisuudesta

Meitä ihmisiä määrittävät monetkin eri asiat. Tärkeimmän meitä määrittelevän asian pitäisi olla ehdottomasti sisin — se, mitä meistä itse kunkin käytös heijastaa ulospäin.

Aivan liian usein ihminen lokeroidaan kuitenkin aivan muiden asioiden mukaan. Kansalaisuuden, ammatin, iän, sukupuolen, uskonnon tai etnisyyden mukaan — joitakin esimerkkejä luetellakseni. Mutta onko sillä ihan oikeasti mitään väliä, minkä väriset kannet itse kunkin passissa ovat ja mitä kansalaisuutta täten edustaa?

* Psst — postauksen kuvina tuikitavallisia arkikuvia Utahista. *

Oliivit on pahoja — ihan missäpäin maailmaa tahansa.

Olen oppinut huomaamaan, että erityisesti ulkopuoliset tykkäävät lokeroida tapahtumat meidän perheessä itselleen vieraamman kulttuurin kautta. "Ai että teilläkö ei syädäkään joka ilta kymmentä hampurilaista alkupalaksi?" — näin karkeasti esimerkkinä. Todellisuus ei kuitenkaan kulje tämän kanssa millään tapaa käsikkäin. Meillä ei asu ulkomaalaisia superihmisiä, jotka eivät syö tai käy vessassa — meillä asuu perhe, joka nahistelee aivan samoista asioista kuin se suomalaisinkin supisuomalainen perhe.

Kun esittelen itseni ensimmäistä kertaa uudelle tuttavalle, suurin osa jää nikottelemaan sukunimen kohdalla. Lähes poikkeuksetta sukunimen alkuperää kysellään ja arvuutellaan — ja kun kerron sen tulevan amerikkalaiselta aviomieheltäni, voin lähes nähdä stereotypioiden vilistävän keskutelukumppanini silmissä.

Pyykkiäkin pitää pestä, myös Utahissa.

Tänä päivänä ei ole enää millään tavalla ennenkuulumatonta saati harvinaistakaan, että jollakin tutulla tai sukulaisella on ulkomaalainen puoliso. Ennakkoasenteita on usein vaikka muillekin jaettavaksi — erehdypä sanomaan, että vaimo löytyi Aasiasta tai että tyttöystävä on itärajan tuolta puolen, olet samalla jo onnistunut työntämään itsesi syvälle asennelokeroon (ainakin muiden silmissä). Ja se amerikkalainen mies... "Eikö nyt lähempää löytynyt sopivaa?"

No ei, ei löytynyt.

En minä ikinä etsimällä etsinyt puolisoa Suomen ulkopuolelta, Hulluhan siinä saisi jo olla! Kaukosuhde on ihan kamalaa ikävöintiä ja kalliiksikin se tulee. Välillä turhauttaa, kun itselle vieras kieli tökkii ja takkuilee, etkä ehdi heittää tarpeeksi näsäviisasta kommenttia takaisin. (Voin muuten kertoa, että se harmittaa ihan oikeasti! Ei ole reilua.) 

Petivaatteetkin vaatii välillä tuuletusta. Tosin Utahista puuttui meille suomalaisille tuttu, kätevä teline tätä askaretta helpottamaan. Onneksi keittiön tuolitkin ajaa saman asian! Joku astetta fiksumpi voisi myös kysyä, miksen vaan oikaissut ja laittanut kaiteelle...

Ikävän ja odotuksen lopputulemana saa kuitenkin palkinnoksi tulla kotiin maailman parhaan miehen luokse, joka tekee talosta kodin. Joudun kuitenkin tuottamaan pettymyksen ja kertomaan, että arki on passissa olevasta kansalaisuudesta huolimatta ihan samanlaista arkea, kuin muillakin. Ruokakaupassa jahkaillaan ostosten kanssa, illalla sohvanpohjalta kiistellään siitä, mitä ohjelmaa katsotaan. Ja jos lapsi on kipeä, niin siinähän sitten valvotaan.

Ja on se arki muuallakin arkea. Asuisimme sitten vaikka Intiassa tai Argentiinassa — ihmiselämän perustarpeet ovat kuitenkin aina samat. Ruokaa pitäisi olla, mielellään töitäkin — ja katto pään päälle. 

Ja ei, sen asian kanssa ei ole passilla mitään tekemistä.

Keittiönkin voi tällainen tunari yrittää polttaa ihan missäpäin maailmaa vain...

Joskus arjessa tulee vastaan pieniä nyansseja. On aina hauska oppia uutta — esimerkiksi niillä kerroilla, kun mies selittää jotakin amerikkalaista ilmiötä paremmin auki tai ehdottaa, että voitaisiinkin kokkailla tätä herkkua hänen lapsuudestaan. Silti, minulle minun mieheni on ennen kaikkea minun puolisoni ja paras ystäväni, eikä sillä ole mitään tekemistä kansalaisuuden kanssa. Jos tarvin halauksen, hän osaa antaa sen aivan samalla tavalla, kuin suomalainenkin mies osaisi. (Juonipaljastus: kyllä se amerikkalaisen ja suomalaisen miehen halaus on ihan samanlainen.)

En minä ajattele miestäni kansalaisuuden kautta. Ihan samanlainen tavis se on, kuin minäkin. Erehtyväinen, inhimillinen, kuolevainen. Olkoonkin, että kaveri kasvoi palmujen hellässä syleilyssä ja minä sain männystä tippuvista kävyistä naamaani, ihan samanlaisia me olemme. Ihan samalla tavalla voisi onnistua parisuhde suomalaisen kanssa, kuin vaikka egyptiläisen. Tai italialaisen, kenialaisen, japanilaisen, australialaisen... You name it

Niin, ja ne ruokaostokset. Nekin pitää tehdä, jos meinaa hengissä pysyä. Maasta riippumatta.

Tietysti, se lokerointi on kyllä todella helppoa. Ai että se kolmannen maan nainen teki sitten lapsen suomalaismiehensä kanssa? Joo, haluaa vain vahvistaa jalansijaansa Suomessa. Jaa että naapurin Ville-Veikko-Vilpertti tilasi postimyyntimorsion Aasiasta? Ihan tuhoon tuomittu juttu. Ja että tuokin ulkomaalaismies tuli tänne Suomeen viemään meidän naiset? Joo, just näinhän se menikin. Aivan. Ennakkoasenteet istuvat syvällä mielessä — varmasti joidenkin kohdalla niissä voi olla vähän perääkin, mutta suurimman osan kohdalla tällaiset ennakkoluulot voi heittää suoraan roskiin. 

Koska lopulta, ei passi määrittele meitä. Se määrittelee kyllä osaltaan oleskeluluvan keston, mutta siinä se.