Buttermilk Pancakes

Kaikki vähääkään erilainen kokkaaminen on aina tuntunut mielenkiintoiselta - tällä kertaa sain päähäni lähteä tekemään jonkinlaisia ilmavia, hieman paksumpia lettuja. Pienellä yhdistelemisellä, ideoinnilla ja kokeilemisella oli lopputuloksena äärimmäisen herkullisia, ilmavia ja ehdottomasti parhaita pannukakkuja, joita olen ikinä syönyt!

Buttermilk Pancakes

1 1/4 cup (noin 3 dl) vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl ruokasoodaa
1 1/2 cup (noin 3,5 dl) piimää
1/4 cup (0,6 dl) auringonkukkaöljyä
1 muna
vanilija-aromia oman maun mukaan

Sekoita kuivat aineet (jauho, sokeri, suola, sooda) keskenään sekaisin. Lisää loput (piimä, öljy, muna ja vanilija-aromi) ja sekoita vatkaimella tasaiseksi. Älä säikähdä, taikinan kuuluu olla paksua!

Paista pannulla, halkaisijaltaan noin reilun puolikkaan pannun kokoisia pannareita. Pannari on valmis käännettäväksi, kun pinta alkaa kuplia (kuva). Parasta lämpimänä, esimerkiksi vaahterasiirapin tai kerman & hillon kanssa!

Valmis käännettäväksi!