Couscoussalaatti

Olen yleensä melkoinen pullahiiri, mutta ceasarsalaatin lisäksi toinen maistuva on couscoussalaatti.

Yleensä yhdistelen vähän sitä sun tätä, mitä jääkaapista löytyy. Salaatit syntyvät sitten lopulta vähän tuurilla, mutta toisinaan tykkään panostaa. Vuosien aikana minulle on kehittynyt yksi luottosalaatti, jota voisin syödä päivät läpeensä. Määrät reseptissä on nyt vähän niin ja näin - jos haluaa kokeilla tätä, suosittelen menemään omalla mutu-tuntumalla sen mukaan, mikä parhaalta tuntuu.

Couscoussalaatti

Nippu salaattia
2-3 dl couscousia
3 normaalikokoista tomaattia
200 g fetaa
250 g siemenettömiä rypäleitä
1 punasipuli

Ja kastikkeeksi...

500 g (maustamatonta) turkkilaista jugurttia
1-2 tl hienoasokeria
1 tl kuivattua minttua

Ensimmäisenä kannattaa kiehauttaa hieman vettä ja turvottaa couscous - ehtii jäähtyä ennen salaattiin lisäämistä. Itse salaatti revitään sopivan kokoisiksi palasiksi, tomaatit sopivankokoisina lohkoina joukkoon, myös rypäleet esimerkiksi puolitettuina sekaan. Lisätään feta, hienonnetaan sipuli ja lisätään jäähtynyt couscous - sekoitetaan.

Myös kastikkeen kanssa toimii sama logiikka - kaikki vaan sekaisin ja hyvä tulee. Sokerin määrän kanssa kannattaa edetä aika varoen, sillä salaatti ei tosiaan ole erityisen hyvää turhan makeana.

Miehen salaatit vaativat yleensä aina vähän enemmän kekseliäisyyttä. Tässä pohjana couscoussalaattia, jonka lisäksi kalaa ja keitettyjä kananmunia.