Joulu yllättää, joka ikinen vuosi

Joulu yllättää joka vuosi — niin tänäkin vuonna.

Vähän niinkuin talvi aina yllättää autoilijat. En silti jaksa ymmärtää, miten näin megalomaaninen aikaharppaus on tapahtunut! Vastahan oli marraskuu, ja nytkö pitäisi viikonlopun jälkeen juhlia joulua? En yksinkertaisesti ymmärrä.

Aina yhtä kaunis Miehikkälän kirkko iltavalaistuksessa, tytön koulun joulujuhlaa odottaessa.

Minun tilanteessani säälittävimmän tekee se, että luokittelen itseni henkeen ja vereen jouluihmiseksi. Olen tänäkin vuonna aloittanut joululaulujen kuuntelemisen jo heinäkuussa, lahjoja olen ostanut pitkin vuotta (ja yrittänyt sillä tavoin säästää) ja kaikki piti olla suunniteltuna.

Hah!

Ostoskoriin eksyy yhä vieläkin lahjoja. Koska hei, tämähän sopisi juuri tälle henkilölle! Olen aina ennen turvautunut ostettuihin joululaatikoihin — tänä vuonna päätin tehdä itse. Tottakai, onhan minulla töitä vielä aatonaattonakin. Lahjat on (yhä edelleen) jakamatta, samoin postikortit — kusti sentään polki perille ne, joihin kirjoitin osoitteet ja liimailin punaiset joulumerkit.

Koska hei — vaikka joulukorttien tekemisen aloittaisi jo lokakuun alussa, se ei todellakaan tarkoita sitä, että kaikki olisi edes joulukuun puolivälissä valmista! Havahduin 12. joulukuuta radiomainokseen siitä, kuinka kortit pitäisi lähettää tänään. Sikäli mikäli ne toki haluaisi lähettää vielä halvemmalla, joulupostimerkin hinnalla. Meidän kortit olivat kymmenissä eri palasissa pitkin keittiön pöytää ja makkarin lipastonpäällistä, ja kun työpäivällekin tuli pituutta, oli pakko luovuttaa.

Nyt minulla on ainakin ensi vuoden kirjekuoret korteille valmiina, merkit liimattuina myös. Nyt sormet ja varpaat ristiin, etteivät ne ehdi vuodessa kadota...

Miun enkeli soitti joulujuhlassa viulua sekä (yksin)lauloi <3

Juu.

Nykyään kun trendi tuntuu olevan mahdollisen stressitön ja kiireetön joulu (hyggejoulu?), niin tuota tuota... Miltäpä kuulostaa joulu meillä?

Olen aina vähintäänkin mielessäni ajatellut, että joulu ei tule ilman pientä joulustressiä. Ei sitä, että viimeisinä päivinä ajelee yömyöhällä paketteja ympäri pitäjää kummilapsille ja tutuille, että ennättävät aatoksi. Puhumattakaan siitä, että kaupassakäynninkin voisi hoitaa ajoissa! Minä hoidin kauppa-asiat jo 19. päivä, mutta pakkohan sinne on vielä tunkea sekaan. Mikäpä sen parempaa joulumieltä toisi!

Miehen suvulle paketit puolestaan lähtivät kerrankin (melkein) ajoissa. Miehen isän paketti lähti economyssa jo marraskuussa, saapui sopivasti pari päivää sitten — miehen siskon perheelle lahjukset lähtivät muistaakseni 10. päivä tätä kuuta paketissa, joka oli kohtalaisen täynnä postimerkkejä ja priority-tarroja. Ehtipähän perille sekin! Ihme ja kumma kyllä... Jennin kanssa me taidettiin sanattomassa yhteisymmärryksessä todeta, että mitä niitä joululahjoja ennen joulua lähettämään, ehtiihän posti ne hukata joulun jälkeenkin.

Näillä (upouusilla!) raatelijankynsillä olisi luultavasti ollut helpompaa raapia laatikkoaineksista kuoret, kuin perinteisesti sheivata - tai ehkä pitkät kynnet eivät yksinkertaisesti ole kauneudestaan huolimatta minua varten.
Meikäläisen kattilavalikoima on sen verran suppea, että piti tehdä vaihtoehtoisia ratkaisuja koko satsin kypsyttelyyn kerralla. Koska eihän näitä erissä tehdä! Kaikki kerralla tai ei mitään.

Tämän illan puhteina on ollut vääntää niitä helv... Herkullisia laatikoita. Koska jääräpäisenä halusin tehdä kaiken puuhellalla, tuolla nuo vielä porisevat. Lantut, perunat, porkkanat ja bataatit. Ja kello tulee kohta puoli yhdeksän... Aika näyttää, kuinka pitkälle tämäkin uho pakottaa minut valvomaan. Koska pitäähän ne paistaakin! (Kuulemma...)

Se taitaa olla niin, että lähden kuorimaan perunoita. Jospa ne olisivat sentään jo kypsiä...