Kaikkein parasta jouluna on olla vanhempi

Niin se joulu vaan saapui, vaikka vielä kalkkiviivoilla tuntui olevan lievää stressiä ilmassa. Lahjat löysivät omistajansa siitäkin huolimatta, että viimeiset paketit pääsivät kääreisiinsä jouluaattona puoliltapäivin - joitakin tunteja myöhemmin ne olivat omistajillaan.

Ja on se vaan niin, että joulu on ihanan taianomaista! Varsinkin näin vanhempana. Siis - lapsellisena. Lapsen vanhempana.

Minunhan ei ollut tarkoitus kirjoittaa yhtään mitään meidän joulustamme - vielä. Päätin kuitenkin kerrankin olla ajoissa liikkeellä, ja laittaa joulukuvia Facebookiin. Tämä vaati tietokoneen käynnistämistä ja kuvien muokkausta - hommiin siis.

Typerä tietokone (toivottavasti tämä rakkine ei ota tästä toteamuksesta nokkiinsa...) kuitenkin ilmoitti, että startup disk almost full. C'mon, kuinka niin yksi (1) giga ei muka riitä koneen pyörittämiseen ja siihen, että lataan 500+ uutta kuvaa koneelle? Googlasin asian (koska eihän neuvoja tietenkään voi kysyä tietokoneinsinöörimieheltä, joka istuu alle metrin päässä - ja jolla itselläänkin on MacBook), ja Google tiesi kertoa tilanteen olevan kriittinen.

Niinpä tumppaan tässä kuvia ulkoiselle kovalevylle ja Google Driveen. Ja tuonne Driveen kuvien lataaminen... Se on kuulkaa hidasta puuhaa se. Aikaa kirjoitella siis!

Niin, ja muokata niitä kuvia, koska kyllähän ne nyt sai survottua tuonne joten kuten...

Enivei! Tältä näytti meidän tämän vuoden joulumme.

Meidän aattoaamumme alkaa aina perinteisesti Joulupukin kuumalla linjalla. Tänä vuonna meidän 10-vuotias lapsemme yritti soittaa joulupukille kokoaiset 50+ kertaa, mutta ei tärpännyt. Ensi vuonna pitää äidin olla vähän skarpimpi ja laittaa jo ennalta viestiä eteenpäin, josko se sitten näkyisi ainakin ruudulla. 

On se jännä, ettei lapsi enää joulupukkiin usko - ja siitäkin huolimatta haluaa aina ja vain soittaa kuumalle linjalle! Jouluissa vaan on taikaa.

Vähintäänkin yhtä suurella paatoksella Joulupukin kuumaa linjaa seurasi myös meidän Helmi-koiramme. Helmi tosin oli suurimman osan ajasta hautautuneena paksun peiton alle - onhan sitä sisällä kuitenkin aivan liian kylmä...

Myös riisipuuro kuuluu aattoaamun perinteisiin. Vähän sieppasi, kun jouduin keitellä puuroa Kuuman linjan pyöriessä taustalla, mutta minkäs teet - kun se nyt vaan on perinteistä saada tuoretta, lämmintä riisipuuroa aamupalaksi. Yhdessä Joulupukin kuuman linjan kanssa nautittuna, tietenkin.

Riisipuuroa, Joulupukin kuumaa linjaa, Lumiukkoa ja Joulurauhan julistusta myöhemmin paketoin muutamat lahjat (ai mikä viimetinka?) ja hoputin lasta vaihtamaan parepaa päälle. Otettiin suunnaksi kirkko - mies jäi tällä kertaa kotiin potemaan flunssaa. 

Haudoilla kierrellessä on muuten aina ihan tolkuttoman kylmä! Mutta kyllä se toisaalta myös merkitsee, paljonkin. Viettää se pieni hetki poisnukkuneiden läheisten luona. Jotenkin ihanaa oli toisaalta jo sekin, kuinka kaikki huikkaili hautarivien väleistä toisilleen hyvän joulun toivotukset. Liekö pienen paikkakunnan etuja vai joulun taikaa?

Haudoilla kiertämisen ja joulukirkon jälkeen mentiin syömään ja lahjoja avaamaan naapuriin (eli allekirjoittaneen vanhemmille). Hyvä puoli oli se, että meidän jouluruokaa säästyi myöhemmälle - huono puoli taas se, että sitä jouluruokaa tosiaan säästyi vielä myöhemmälle.

Paketit olivat tänä(kin) vuonna äärimmäisen mieluisia. Olen ehtinyt jo jonkin verran aloitella uuden kirjan lukemista, uusi yöpaitakin on ollut päällä jo pariin otteeseen. Ja aktiivisuusranneke, se löytyy kädestä myös!

Kuten kuvasta näkyy, Helmikin sai oman lahjan. Se lahja oli entinen noin kolmessa minuutissa...

Ähkyisinä emme enää viitsineet alkaa virittelemään jouluruokia kotona tulille, samasta syystä myös joulusaunaan meneminen siirtyi myöhemmäksi. Skipattiin siis nämä perinteet (toistaiseksi) ja siirryttiin suoraan lahjojen pariin.

Olimme miehen kanssa sopineet jo ennalta, ettemme osta toisillemme isompia lahjoja. Vaikka joulusukat siis kuuluisikin avata vasta jouluaamuna, me skipattiin tämäkin osuus ja alettiin tonkia sukkia jo aattoiltana. Toim. huom. - lapsen sukka jäi kuitenkin jouluaamuksi tutkailtavaksi!

Ja myönnettävä on, että kyllähän tuo parempi puolikas minut tuntee. Sukasta paljastui (yllätys yllätys) ihania lahjoja, joita on tässä ehditty käyttääkin. Mieskin tuntui olevan tyytyväinen saamiinsa lahjuksiin, eli ei mennyt ilmeisesti minunkaan lahjoiseni ihan päin honkia. Jee!

Mutta ehdottomasti paras osuus aatosta oli nähdä lapsen riemu lahjoja avatessa!

Kyllä se vaan niin on, että vanhemmuus on joulussa parasta. Saada nähdä sen, kuinka innolla lapsi aukoo pakettejaan ja riemuitsee jokaisesta saamastaan lahjasta. Meidän neitokaista pukki muisti paitsi käytännöllisillä, myös kivoilla lahjoilla - jokaista tyttö jaksoi ihmetellä pitkään.

Lahjavuorten laelta paljastui mm. kynsilakkoja, manikyyrisettejä, kirjoja niin suomeksi kuin englanniksikin, puukalusteita petseille, pyyhe, hanskoja, pupukello... 

Jouluaamu valkeni meillä seesteisenä ja rauhallisena. Aattona tuli valvottua (koska no, aatto) joten turhan aikaisin ei hereille edes yritetty. Mutta niin sen kuuluu minusta kyllä mennäkin - että aattona saa vähän irrotella. Saa ihastella uusia lahjoja (ladata aktiivisuusranneketta, lukea uutta kirjaa...) ja leikkiä uusilla leluilla, nauttia aaton ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Lapselle löytyi joulusukasta lahjoja, jotka tuntuivat olevan miellyttäviä - oli aamutossuja, karkkia kyniä ja - ja tuo maatuska! Ostin sen heräteostoksena tytölle Viipurista viikko sitten ja mietin nyt, että olisi pitänyt ostaa samanlainen itsellekin... Ensi kerralla sitten.

Jouluaamuna syötiin vihdoin sitten oman pöydän antimia, ja pakko myöntää - miten olen joskus voinut olla tykkäämättä sinapista?! Tai kinkusta? Nyt tämä kaksikko nimittäin kruunaa ainakin minun jouluateriani!

Nyt - hyvää joulua. Vielä ehtii, onhan tässä joulupäivääkin jäljellä <3