Mitä kuuluu?

Viimeaikoina meidän perheemme elämässä on tapahtunut paljon muutoksia - osa on vienyt entistäkin positiivisempaan suuntaan, osa puolestaan on tuntunut jatkaneen tarinaa samalla painolla eteenpäin kuin ennenkin.

Mitä meille siis on viimehetkinä kuulunut? 

Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus - meille kuuluu hyvää!

Jokin aika takaperin tosin kuului vähän vähemmän hyvää - oltiin nimittäin koko porukka flunssassa. Lapsi pääsi kaikkein vähimmällä, mutta me aikuiset sairastettiin viikon molemmin puolin, kuumeen kanssa ja ilman. Lopulta ehkä kaikkein ikävimmäksi asiaksi muodostui se, että energiat hupenivat yhdessä hetkessä. Kaikki tuntui aikalailla mahdottomalta tehdä - ei vaan jaksanut.

Takapiha näkymissä ei valittamista!
Jäälle!

Nyt alkaa kuitenkin vähitellen olla olo taas kuin omalla itsellään!

Mikä parasta, tämä uusi ja ilolla vastaanotettu, lisääntynyt vapaa-aika on tuonut mukanaan paljon (mukavia!) kiireitä. Olen ehtinyt viedä lasta harrastustensa pariin, ollaan myös käyty joka ilta tekemässä jotain yhdessä. Muutaman kerran viikossa ollaan ennätetty käymään myös uimassa, loppuina iltoina on puolestaan käyty oman kylän jäällä luistelemassa. Ihan parasta! Tai no - ainakin siinä vaiheessa, kun pakkasmittari näyttää mielellään jotakin lämpimämpää lukemaa, kuin -20 °C.

Uimiseen muuten koukuttuu. Harmi vaan, että uimahallille on matkaa puolisen tuntia suuntaansa - se rajoittaa aavistuksen verran. Luistimille en sentään ole vielä noussut, enkä tiedä uskallanko edes. Aika hassua nimittäin, että lapselle kyllä hyssyttelee ja sanoo, että eiväthän ne pienet muksahdukset satu - joo-o, eipä! Kyllä ne äitiä ainakin sattuu. Vähän turhankin kovasti - sen verran paljon, että on parempi olla näyttämättä sitä todellisuutta jälkikasvulleen.

Lapsen luistellessa äiti pysyy parhaiten lämpimänä puuhastelemalla vähän itsekin.

Eräänä iltana tässä taannoin koin superäitihetken.

Tajusin, että jääkaappi huutaa tyhjyyttään - mitä ihmettä sille lapselle keksii aamupalaksi? Mutta - tadaa! - kaapista löytyy jonkun verran maitoa, ja pannarinhan pyöräyttää kohtuullisen helposti. Triplapotti: lapsi saa mieluista aamiaista, sain käytettyä seuraavana päivänä vanhaksi menevät maidot ja tulisipa vielä äitipisteitäkin kotiin niin, että ropisee!

Väärin.

Kokeilin pannaria uudella ohjeella. Sellaisella, että lopputuloksena pannari oli kiinni leivinpaperissa, eikä muuten irronnut sitten mitenkään. Sain joten kuten nitkutettua kaksi palaa irti, loput lensivät roskiin.

No mutta... Riittipä aamupalaksi. Mokomakin typerä pannari.