#parhaat: Arches National Park (osa 2)

Tällä kertaa postaus Utahin parhaista oli kaksiosainen - tässä osista jälkimmäinen (ja tässä puolestaan ensimmäinen). Tämäkin postaus otti ja venähti kokonaisella viikolla, joten katsotaan, saisinko jostakin vaikka raapaistua toisenkin samanaiheisen tekstin tälle viikolle!

Viimeksi käväistiin siis reissulla Archesilla - tällä kertaa keskitytään vinkkeihin siitä, mitä kaikkea Arches National Parkiin lähtiessä kannattaa ottaa huomioon. Nämä ovat meidän omia näkemyksiämme ja kokemuksiamme, joten omaakin (maalais)järkeä kannattaa käyttää, mikäli samaiselle reissulle itse lähtee.

Ehkä se tärkein vinkki kuitenkin on, että kannattaa varata aikaa enemmänkin kuin vain yksi päivä - tuolla kyllä viihtyy!

5+1 vinkkiä ensikertalaisilta ensikertalaisille

  • Vettä pitää varata vuodenajasta ja ajankohdasta riippumatta todella paljon. Me oltiin varattu kummallekin noin gallona pieninä pulloina, mutta jo pelkästään ajomatkalla kului puolet, puistossa autoillessa reilusti lisää, ja itse haikille ei ymmärretty ottaa mitään mukaan, koska minä katsoin kartasta etäisyyden täydellisen väärin.
  • Mitä aikaisemmin ehtii paikalle, aina parempi. Paikalla on vähemmän väkeä ja lämpötilat ovat siedettävämpiä. Me kävimme helmikuun alussa, jolloin haikin aikana lämpötila kohosi (noin puolenpäivän tienoilla) yli hellerajan.
  • Hattu, huivi tai jokin päätä suojaava varuste mukaan, kuukaudesta riippumatta! Ainakaan Delicate Arch Traililla ei ollut oikeastaan ollenkaan varjoisia paikkoja, ja suoraan paistava aurinko + kohoavat lämpötilat uuvuttavat nopeasti.
  • Sesongin ulkopuoliset kuukaudet kannattaa huomioida varteenotettavina matkustusajankohtina, jos vain suinkaan mahdollista. Toki esim. touko-syyskuu on useimmille loma-aikojen kannalta parempi, mutta lämpötilat puistossa kohoavat todella korkeiksi ja yhtään pidemmät kävellen siirryttävät pätkät muuttuvat tuskallisiksi ilman oikeanlaista varustautumista / puutteellisella varustautumisella.
  • Myös eväitä kannattaa varata mukaan. Me ei käyty edes sisällä visitor centerissä, eikä jatkettu puistosta eteenpäin muutamaa mailia Moabiin, joten meidän ruokailut olivat aika vähissä. Moabissa toki olisi ollut ravintoloita joista valita, mutta takaisin Salt Lakeen palatessa lähin ruokapaikka - tai edes huoltoasema - on Pricessa, pari tuntia puistosta luoteeseen. Sen verrna huhua tosin kuului myös, että Moabin ruokapaikat olisivat melko ryöstöhintaisia juuri siitä syystä, että pitäähän meidän turrejen jostain ruokaa saada - eikä lähistöllä ole muita kaupunkeja. Me varustauduttiin Yorkeilla, Lifesavereilla, keitetyillä kananmunilla ja chilipavuilla - ja minä vinguin itselleni subin Pricesta kotimatkalla.
  • Tarvitseeko hyvistä kengistä ja kerrospukeutumisesta edes mainita erikseen? Olettaisin, ettei.
Joku kohtuullisen taitava valokuvaaja (köh köh...) onnistui tunkemaan etusormensa nurkkaa kuvaan - yritin rajailla sitä pois, mutta vähän huonolla menestyksellä. Anteeksi!
Siellä se etusormi taas kummittelee...

Meillä ei ollut mitään suunnitelmia päivän osalta, joten edettiin omien fiiliksien mukaan ja tutkittiin puistoa oman makumme mukaan. Joissain määrin mutu-tuntuma osoittautui kuitenkin oikeaksi - lähdettiin Salt Lakesta kohti Moabia jo aamuvarhain, joka osoittautui todella hyväksi ideaksi. Selvittiin aina kotinurkilta Spanish Forkiin saakka ilman minkäänlaisia ruuhkia (jopa I-15 oli aika avoin)!

Puiston sisäänpääsymaksu oli muistaakseni alunperin noin $25 luokkaa per auto - ja koska kyse oli yksityisestä puistosta, ei military discountia myönnetty. Tuolla kahdenkymmenen viiden dollarin summalla oli autolla vapaa pääsy matkustajineen puistoon seuraavan viikon ajalle. Mikäli päivissä on varaa valita (tai haluaa säästää sisäänpääsymaksun), on vuoden aikana useampia maksuttomia päiviä, mm. kansallispuistojen synttäreitä ja veteraaneja muistetaan pääsymaksuttomina päivinä.

Vaihtoehtoja olisi ollut autolla liikkumisen lisäksi toki useitakin - puiston olisi voinut käydä lävitse myös jalkaisin tai polkupyörällä, mutta kumpikaan ei tuntunut meistä hyvältä vaihtoehdolta - etenkin, kun aikaa oli vain yksi ja ainoa päivä, ja koko puiston läpi mutkitteleva tie oli pituudeltaan 18 mailia (noin 30 kilometriä). Korkeuserojakin reitille mahtuu jonkun verran, suurin nousu tosin taitaa olla ihan alussa. Päällystetyn 'päätien' varrella on useampia eri pysähdyspaikkoja, mikäli eri muodostelmia tahtoo katsella vähän lähemminkin - archeille joutui aika pitkälti haikkaamaan vaihtelevan matkan.

Myös eri archeja on lopulta aika paljon - ja jos on vähän meitä viisaammin liikkeellä, kannattaa varmastikin tehdä vähän isompaa taustatyötä netissä ennen paikalle saapumista. Meillä kävi onnea, kun valittiin juuri se arch, joka ihan oikeasti myös tahdottiin nähdä - mutta puistosta löytyy näitä paljon enemmänkin, ja aivan yhtä vaikuttavan näköisiä!

Meilläkin riittää siis koluttavaa Arches National Parkissa, jos ja kun sinne tulevaisuudessa vielä eksytään. Mulla olisi myös varovainen toive päästä leiriytymään puistossa. Tämä heräsi ihan viimeistään yhtä Sister Wivesin jaksoa katsellessa, kun Kody ja Janelle tekivät reissun puistoon ja yöpyivät siellä teltassa.

Meidän tavoite päivälle oli lähinnä se, että jonnekin täytyy päästä haikkaamaan ja ainakin yksi arch täytyy saada nähdä lähietäisyydeltä. Delicate Arch valikoitui määränpääksi täysin vahingossa, mutta ollaan kyllä kumpikin tyytyväisiä tästä vahingosta! Arch on turhia selittelemättä koko Utahin ikonisin, se on kuvattuna myös esimerkiksi Utahin rekisterikilpiin (kuin myös moniin postikortteihinkin, kuten tuossa aiemmin mainitsinkin). Me emme myöskään edes miettineet alemman tai ylemmän katselupisteen valitsemista - sen sijaan päätettiin haikata ihan archille saakka.

Täällä saa ehdottomasti kulumaan koko päivän - jo ihan senkin takia, että puisto sijaitsee ihan kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Salt Lakesta ajettiin yhdellä pysähdyksellä jotakin kolmen ja neljän tunnin väliin - ja meidän pysähdys oli ainoastaan sitä luokkaa, että käytiin tankkaamassa auto ja putsaamassa tuulilasi. Jos puistosta haluaa siis takaisin yhtään isompaan kaupunkiin, saa myös paluumatkalle varata aikaa - riippuen nyt tietysti hieman siitäkin, miltä suunnalta on tulossa.

Myös Coloradon kuin Uuden Meksikonkin puolelta pääsee ajamaan pitkät pätkät, joten siihen kannattaa ehdottomasti varautua! Muutamilta Moabissa yöpyneiltä tuttavilta olen kuullut myös sen, että kyläpahasen ainoa (tai ainakin lähes ainoa) hotelli tasan tarkkaan tietää arvonsa - ja hinnat ovat sen mukaiset.

Ei todellakaan mikään turha kansallispuistoelämys! Mua melkein harmittaa ajatella, kuinka monet lopulta ohittavat Utahin osavaltion olankohautuksella. Mutta hei - kuinka moni tiesi, että suurin osa juuri niistä legendaarisista 'Villin lännen' elokuvista on kuvattu Etelä-Utahissa? Tai että (meikäläisen teini-iän lempparisarjaa), Everwoodia, kuvattiin ihan meidän nurkilla Pohjois-Utahissa?

Melkoisen tasaista kotimatkaa.