Päiväni Mäyräkoirana

Tiedän, Mäyräkoira ei ole erisnimi. Tiedän täten, ettei sitä kuuluisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Mutta oletko sinä omistanut mäyräkoiraa tai oletko muuten päässyt tutustumaan niiden sielunelämään?

Jos vastasit kyllä... Ymmärrät, minkä vuoksi mäyräkoira ei ole vain mäyräkoira - vaan Mäyräkoira. Se on kumma juttu, kuinka noin neljään kiloon Mäyräkoiraa mahtuu niin järjettömän paljon egoa, itsevarmuutta ja ylemmyyttä. Mäyräkoirat on niitä söpöjä nakkeja, jotka jatkuvat (sentti)metritolkulla aina kuonosta hännänpäähän. Toim. huom. corgit ovat sitten niitä makkaroita.

Mikäli et ole ollut elämäsi aikana tarpeeksi onnekas - siis saanut kokea Mäyräkoiran sielunelämää aitiopaikalta katsellen - ei hätää. Helmi on valmis astumaan suurelle näyttämölle ja kertomaan päivästään!

HUOMENTA! Mikään ei herätä paremmin kuin se, että joku kolmesta palveluskunnan jäsenestä antaa pienet masurapsutukset. Sen jälkeen pitääkin vääntäytyä aamupissalle, joka näin syksyisin suoritetaan erityisen rivakasti ja tassuja korkealle kosteasta ruohikosta nostellen.

Kaikkein parasta kuitenkin on vääntelehtiä masurapsutusten aikana puolelta toiselle - ja välillä saattaa olla niinkin kivaa, että ilopissat pääsee. Ja kylmempinä päivinä... Niin, ettehän te vain erehtyneet luulemaan, että Helmi liikkuu yhtään minnekään peittonsa alta ilman äärimmäisiä pakkokeinoja? Edes herkut eivät auta, ja silloin peiton raosta pilkistää ainoastaan hiljalleen tuhisevan kuonon pää.

Mäyräkoiran elämän yksi tärkeimmistä kulmakivistä on... Ei, ei ruoka. Ei herkutkaan. Vaan päiväunet! Niitä voi ottaa joka ikisessä mahdollisessa välissä, mihin tahansa kellonaikaan vain. Ja mikäli joku perheen ihmisistä sattuu olemaan vapaana kainalona... Sinne ängetään. Vaikka sitten väkisin.

Niin, ja et kai tosissasi uskonut siihen, että päiväunia voisi jättää vain yhteen? Parastahan on se, kun pääsee maman kainaloon kunnon päikkäreille silloin, kun se nyt on sattunut pääsemään yövuorosta kotiin. Välillä nukutaan aivan kiinni, välillä otetaan etäisyyttä. Yksi asia Mäyräkoiran päiväunissa on kuitenkin aina vakio: peiton alta ei poistuta.

Tai no - ainakaan sieltä ei poistuta vapaaehtoisesti. Taistelutta ei luovuteta!

Välillä sitä joutuu pieni Mäyräkoira ihan hommiinkin. Kun päiväunet on uinuttu, pitää auttaa erinäisissä kotitöissä. Mäyräkoira on siitä mukava kaveri, että mitään ei todellakaan tarvitse tehdä itsekseen - aina on musta ja pieni karvapylly kaverina. Yleensä juuri siinä jalkojen juurella siten, että koira päätyy tahtomattaankin jalkapalloksi.

Mutta on Mäyräkoirasta kyllä moneksi! Se siivoaa kokatessa kuin syödessäkin lattialle tipahtaneet ruoantähteet ääntä nopeammin, poimii kuivaustelineeltä pudonneet sukat ja alusvaatteet (ja muussaa niitä suussaan niin kauan, että kuolaa valuu joka puolelta...) ja vessaankaan ei tarvitse mennä ilman avustajaa. Yleensä Mäyräkoira löytää vessareissuilla paikkansa kirjaimellisesti jalkojen välistä - Helmillä on tapana parkkeerata suoraan housujen haarakappaleen päälle siten, ettei ylös voi nousta kompuroimatta.

Kun kotityöt on hoidettu, on aika ruokailla. Tällä kertaa tarjolla ei vain ole Helmin hienostuneille Mäyräkoiran makuhermoille suunniteltua gourmeeta, mutta kävisihän tuo maman banaanikin...

Ja eikö tuolla katseella nyt jo pitäisi lohjeta?!

Kerjäämisen - oli sillä saavutettu menestystä tai ei - jälkeen onkin taas aika kellahtaa sohvalle ihmisperheenjäsenten viereen ja ottaa uudet päiväunet. Välissä niitä tosin voi ja kannattaakin mulkaista vähän syyttävään sävyyn, jos vaikka irtoaisi herkkuja. Tai masurapsutuksia. Tai saisi sen oman peiton päälle, ettei Mäyräkoiraraasun sentään tarvitse kärsiä hypotermiasta kammottavan viileässä +21°C:n huoneilmassa!

Jos mama jaksaa toimia hissinä, voi Helmi-neiti jatkaa päikkäreitään myös kotoisasti peiton alla. Huomiona pakko sanoa, ettei tätä kuvaa - valitettavasti? - ole lavastettu alkuunkaan. Sen sijaan on tainnut koira ottaa mallia emännästään, kun pää tyynyllä tulee jo vähän liiankin luonnostaan...

Mäyräkoirat ovat myös kuuluisia magnustintaidoistaan. Helmi tosin tykkää magnusteilla ainoastaan silloin, kun jotakin (herkkuja) on aivan pakko saada, tai takana on kunnon tuki selälle. Eipä tämä asento Mäyräkoirien selälle se paras mahdollinen ole muutenkaan, joten better safe than sorry I'd assume!

Yksi Mäyräkoiran tärkeistä tehtävistä on laaduntarkkailu. Jatkuvasti, minkä tahansa asian tai esineen kanssa.

Ylläolevassa kuvassa on meneillään isin Latten laaduntarkkailu. Lupa kuluttaa annettiin, joten latte katosi parempiin suihin lähes alta aikayksikön ja Helmi puolestaan pääsi lempparipaikalleen isin viereen sohvalle. Win-win!

Mutta eihän se olisi Mäyräkoira eikä mikään, joka ei lähtisi hakemaan ihmissiskoaan koulusta! Koska meillä ei vielä tällä haavaa ole parempia matkustusvarusteita Helmille (no, pehmeä koppa löytyisi, mutta se nyt ei suojaa vapaana kopassa olevaa koiraa sitä vähääkään kolarin sattuessa), on Helmi joutunut matkustamaan valjaissaan siten, että on köytettynä näistä kiinni turvavyöhön.

Ja voi, miten pieni Mäyräkoira nauttikaan nähdessään tutun ihmislapsen kaikkien muiden ihmisten vilinästä! Koiran - anteeksi, Mäyräkoiran - ilo oli kirjaimellisesti käsin kosketeltavissa.

Mäyräkoira on myös mitä valppain vahtikoira. Tällä kertaa vahditaan (mitäs muutakaan kuin) ruokaa...

Viimein on aika pienten Mäyräkoirien käydä yöunille. Helmi harjoittelee yöunia varten lähes koko illan sohvalla, keskimmäisen selkätyynyn päällä - päällään oma Marimekon pyyhe. Helppo pestä, monikäyttöinen - ja estää niin monen muunkin Mäyräkoiran kammoaman hypotermian. ;)

Niin, ja niinä aamuyön pikkutunteina, kun mama tulee töistä kotiin... Silloin pitää seurata vaikka sinne kamalaan pienten ja viattomien Mäyräkoirien kidutuskammioon (suihkuun) saakka - silläkin uhalla, että pisaroita lentelee ihanan kuivalle turkille! Ei myöskään sovi unohtaa ilopissoja.

Ja voi, kyllähän siihen päivään mahtuu muutakin! Syödään, herkutellaan, käydään pissalla. Joskus leikataan kynsiä, joskus käydään pesulla - joskus lenkkeillään kieli vyön alla, toisinaan taas nautitaan rauhallisemmista päivistä kotona. Kaiken kaikkiaan lienee turvallista sanoa, että Helmi - meidän Mäyräkoiramme - on täysivaltainen perheenjäsen. Se, jota kukaan ei myönnä hemmottelevansa piloille, mutta jota jokainen meistä lellii aina muiden silmien välttäessä...

Helmin (ja vähän meidän muidenkin) touhuja pääsee reaaliaikaisesti seuraamaan blogin FB-sivun kautta - ja jos pidit tekstistä, myös tuota tämän tekstin alta löytyvää tähteä saa painaa! :)