Slämäri - se varttuneempi versio

Kirsi oli kirjoittanut blogissaan vähän aikaa takaperin sivullisen aikuisten kaverikirjaa - slämäriä. Päätin (näin mattimyöhäsenä, kuten yleensäkin) tarttua haasteeseen.

Haasteen ottakoon vastaan se, ken tätä ei vielä ole tehnyt - muistakaahan linkitellä vastauksianne!

Nimeni on: Sellainen, joka rimmaa kivasti erään hyvinkin tunnetun italialaisen ruoan kanssa. Tai hiustyylin. Tai sellaisen, jolla kiinnitetään muistilappuja.

Jotkut tosin kutsuvat minua: Ihan varsinaisia lempinimiä ei ole siunaantunut - mutta kotona kuulen lähinnä itseäni kutsuttavan nimillä äitimom, wife, wifey, weefs... Ja niin edelleen.

Olen syntynyt vuonna: 1988, eli olen siis mielestäni korkeintaan 20 vuotta vanha.

Lapsuuskotini langallinen puhelinnumeroni oli: 3579303 (äiti, menikö tuo oikein?!)

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: eläinlääkäri! Kannoin papan vanhaa kelta-sinistä kalastuslaukkua ympäri pihaa eläinlääkärinlaukkunani ja hoidin meidän eläimiämme milloin mitenkin... Raukkaparat!

Mutta isona minusta tulikin: maailman mahtavimman muksun äiti ja parhaista parhaimman ystäväni vaimo <3

Täydellinen puoliso: Sellainen, joka huomioi, kuuntelee ja puhuu. Sellainen, jolla on omia mielipiteitä, eikä hän epäröi sanoa niitä ääneen. Herrasmies - avaa ovet ja muistaa tärkeinä päivinä. Paras kaveri. Sellainen, joka ymmärtää jo puolesta sanastakin.

Itsehän olen täydellinen, mutta exien mielestä saatan olla: Vähän vähemmän täydellinen.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Nukkuisin enemmän. Nyt pahana tapana on valvoa aavistuksen liian myöhään ja siitähän kärsii tunnetusti koko kroppa - aamuherätykset eivät tunne armoa.

Harrastan nyt: Melkein voisin jopa sanoa, että uimista! Niin, ainakin melkein. Tykkään valokuvata ja kuljeskella kamera kaulalla - toisaalta pidän myös kirjoittamisesta. Mutta eiköhän myös tämän bloggaamisen voi harrastukseksi sanoa!

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta: En mie juo - enkä toisaalta myöskään kuuntele Spotifya. Mutta jos oikein hurjaksi heittäydyn ja siemailen iltasella yhden Cokiksen, saattaa tilanteesta riippuen taustalla pyöriä countrya. Tarkemmin ottaen meillä kuunnellaan yleensä K-Bull 93:a.

Noloin tv-ohjelma, josta pidän: Kaikki hölmöt dokumentit! Viimeksi tuijoteltiin telkkarista mm. joku dokkari vanhemmista rouvista, jotka roudasivat matkamuistoina nuorempia miehiä etelänmaista. Ihan parhautta!

Bravuurini keittiössä: Erilaiset omeletit.

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: riitelen. Olen muutenkin todella surkea riitelijä, mutta siihen päälle vielä tunteellinenkin! Pystyn yleensä pitämään itseni kasassa aina tiettyyn pisteeseen saakka, mutta siihen se sitten jääkin. Itken aina myös silloin, kun hyvä tv-sarja loppuu (viimeksi pillitin Housen viimeistä jaksoa katsoessa, sitä ennen Sons of Anarchyn, Lipstick Junglen... And the list goes on).

Lapsuuteni lempilelut: Eetami. Taisipa nukkeraasu saada nimensä Edam-juuston mukaan (äiti?)

Lempilelu nykyään: Tietokone tai monitoimikone.

Salainen paheeni: Voisin syödä herkkuja aivan loputtomasti!

Ei kun se ihan oikea salainen paheeni: Ihan äkkiseltään ei tule kyllä mitään muuta mieleen. Hiusten pyöritteleminen ja pureskeleminen? En nyt kyllä tiedä, kuinka hurja (saati salainenkaan) tuo pahe on... Se, että selailen lentoja ympäri maailmaa lähes joka ilta, ihan vain uteliaisuuttani? Apua. Mä taidan olla aika tylsä tyyppi!

Viisaus, jonka tähän mennessä olen oppinut: Se, että positiivisuudella pääsee pitkälle! Aina ei voi eikä tarvitsekaan olla hyvällä tuulella, mutta positiivinen elämänasenne antaa paljon enemmän, kuin negatiivinen kanssasisarensa. Kun asiat vaan päättää kohdata edes pieni hymy huulillaan, niistä löytyy jotain hyvää. Aina!

Hikinen (mutta onnellinen!) vaellusnaama!