Suomi ja suomalaiset - masentuneita, blondeja jurottajia?

Kylmä Pohjolan maa ja sen mystinen kansa.

Mitä me suomalaiset oikein ollaan miehiämme?

Suomalaisista liikkuu maailmalla ainakin ne perinteisimmät stereotypiat - kuinka jäyhiä, small talkiin kykenemättömiä jurottajia me Pohjolan kasvatit olemmekaan! Ja jos ihan näin railakkaalle linjalle ei lähdetä, tiedetään Suomesta ainakin se, että meillä viinaa kuluu juhlan lisäksi suruunkin, ja melko synkeää täällä tuppaa olemaan.

Vaan onko asia aivan näin? Otin asiakseni jututtaa meidän avioliittomme miehisempää puoliskoa aiheesta. *

Alle luetellut stereotypiat ja niiden kommentit ovat miehen omia, henkilökohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä Suomesta sekä meistä suomalaisista. Lähtökohtana siis tähtien ja raitojen takaa katseltuja näkemyksiä!

Suomalainen ruoka on pahaa / outoa / mautonta.
Ei välttämättä niinkään pahanmakuista, mautonta tai outoa, mutta ehdottomasti tylsää. Suomalainen ruoka ei ole ainakaan sillä perinteisimmällä tavalla innovatiivista - paremminkin maanläheistä.

Suomalaisilla on huono huumorintaju (tai sitä ei ole ollenkaan).
Väärin! Erityisesti suomalaisilla ja amerikkalaisilla on hyvinkin samantyylinen huumorintaju - mies mainitsi myös sen, että ymmärtää toisaalta hyvinkin miksei suomalainen huumori pure esimerkiksi britteihin tai saksalaisiin. Ainakin yksi suomalaisia ja amerikkalaisia yhdistävä tekijä on taito nauraa itselleen.

Suomalaiseen voi luottaa.
Kuin kallioon, kyllä.

Suomalaisen kanssa voi olla vaikea ystävystyä, mutta lopulta - ystävyys on myös ikuista.
Mennee samaan kategoriaan sen kanssa, että suomalaiseen voi luottaa. Suomalaiset ovat hieman arkoja ja ystävyyssuhteen rakentaminen ei välttämättä ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta kuitenkin vaivan arvoista. Suomalainen on uskollinen - suomalaisen ystävyys kestää.

Suomalaiset puhuvat hyvää englantia.
Toiset puhuvat, toiset eivät. Raja on häilyvä, mutta pääasiassa keski-ikäiset ja sitä vanhemmat puhuvat englantia huonosti jos ollenkaan, sitä nuoremmat pärjäävät englannilla jollain tasolla tai vastaavasti hyvin. Yksi asia, josta mies suomalaisille antaa kiitosta on avoimmuus - kerrotaan ihan rehellisesti, ettei välttämättä niin kovin sujuvasti englantia puhuta. Monesti tässäkin tosin huomaa, että asiaa on tultu vähäteltyä, ja englanti taittuukin omia odotuksia paremmin.

Kaikki suomalaiset ovat blondeja.
Eivät todellakaan, eikä suurin osa varsinkaan luonnostaan.

Kaikki suomalaiset rakastavat (raskasta) metallimusiikkia.
Ei totta ollenkaan (mutta kuulemma saataisiin olla entistäkin ylpeämpiä siitä, miten taitavia ja kuinka paljon metallibändejä Suomessa on)!

Se small talk. Ei onnistu suomalaisilta.
Kylläpä onnistuu! Mies on jo ensimmäisten parin Suomessa viettämänsä kuukauden jälkeen ihmetellyt ääneen sitä, kuinka suomalaisia parjataan jutustelutaitojen puutteesta. Hän nimittäin liputtaa täysillä sen puolesta, että suomalaiset osaavat kyllä small talkata - isompi juttu onkin sitten ehkä se, mistä puhutaan. Yleensä suomalaiset keskustelevat suorasukaisemmin asioista ja siitä, kuinka kaikki todellisuudessa on - amerikkalaisten small talk on kevyempää, 'kaikki on hei ihan hyvin' -tyyppistä.

Suomalaiset eivät näytä tunteitaan.
Totta ja toisaalta taas ei totta. Jotkut suomalaiset ovat miehen mukaan todella 'brick' - heistä ei ota selvää, eikä kasvojen ilme muutu suuntaan tai toiseenkaan huolimatta siitä, onko henkilö iloinen vai surullinen. Humalassa suomalaiset kyllä näyttävätkin sitten tunteensa, ja paljon avoimemmin. Josta aasinsillalla päästäänkin eteenpäin...

Suomalaiset juovat paljon alkoholia.
Mies yllättyi - nimittäin hänen mielestään alkoholia ei kulu aivan niin paljoa, mitä ulospäin annetaan ymmärtää. Shocker!

Muita satunnaisia huomioita Suomesta ja suomalaisista

  • Suomalaiset tuotteet eivät välttämättä ole tunnettuja, mutta ne ovat laadukkaita. Lähinnä - ne vähätkin tuotteet, jotka maailmalla Suomesta tunnetaan (Nokia ja Marimekko - näin esimerkiksi), tunnetaan laadustaan.
  • Suomi on todella siisti maa, roskaamista on verrattain vähän.
  • Siisteytensä lisäksi Suomi on myös vihreä maa. Luonnosta välitetään.
  • Suomalaiset ovat todella teknistä porukkaa. Tästä mies mainitsi esimerkkinä Linux-käyttöjärjestelmän.
  • Suomalaiset antavat aina rehellisen mielipiteensä, asiaan kuin asiaan - tässä me kuulemma eroamme muista pohjoismaalaisista.
  • Suomi ja suomalaiset eivät missään nimessä ole tylsiä!
  • Suomalaiset on todella tuttavallista porukkaa. Presidentti Niinistö esimerkiksi on ihan vaan Sauli - Atlantin takana se olisi tiukasti herra presidentti - ei enempää, ei vähempää.

Millaisia kommentteja Suomesta ja suomalaisista on tullut omilta (ulkomaalaisilta) ystäviltä ja tuttavilta? Pitävätkö stereotypiat kutinsa, vai ovatko ne murenneet käsiin?