Suomen lasten itsenäisyysjuhlan tunnelmia tarinoin ja kuvin - hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Hyvää itsenäisyyspäivää, 101-vuotias Suomi!

Tänään meillä on onni juhlia kaunista, pohjoista kotimaatamme - meillä onnea tosin taitaa olla tuplasti, sillä saimme aloittaa juhlallisuudet jo eilisen puolella. Vaan mitäpä oikein tapahtui?

Säätytalo 5.12.2018 valmistautumassa erityisen tärkeään tapahtumaan.

Eikös näin voi sanoa, onhan kello jo yli puoliyön?

Meidän perheellämme oli ilo ja kunnia ottaa varaslähtö itsenäisen Suomen juhlimiseen eilen, 5.12.2018. Meidän perheemme (karvattomista, tai ainakin kohtalaisen karvattomista) perheenjäsenistä nuorin nimittäin sai kutsun Suomen lasten itsenäisyysjuhlaan Helsinkiin, Säätytalolle.

Koska tytön parhaalle ystävälle oli onni suonut saman kunnian viime vuonna, pääsivät nuoret neidit keskustelemaan asiasta jo hyvissä ajoin. Ja sehän puolestaan tarkoitti sitä, jännitys tuntui kasvavan eksponentiaalisesti h-hetken lähestyessä. Juhlaan valmistauduttiin sen vaatimalla hartaudella - hankittiin uusi mekko, kaunis bolero ja kaksikkoon sointuvat kengät - ja me aikuiset puolestaan suunnittelimme käytännön asioita aina parkkeeraamisesta lähtöaikoihin.

Kun juhlapäivä sitten eilen koitti, meidän perheen naiset kolmessa polvessa istahtivat valmistautumisen päätteeksi autoon ja ottivat suunnan kohti Helsinkiä. Perillä olimme lopulta hyvissä ajoin, ja lyhyttä taksimatkaa myöhemmin töllistelimme Säätytalon edessä.

Ja voi sitä orastavaa juhlan tuntua! Säätytalo oli aidattu metalliaidoin, poliisit partioivat kaduilla ja helikopteri pörräsi myöskin ihan pelipaikoilla. Koska varsinaiseen, ilmoitettuun saapumisaikaan oli vielä hetki, päätimme lähteä käväisemään Tuomaan markkinoilla. Mamma osti neidille tyylikkäät korvalaput, joita päästiin hetkeä myöhemmin lepuuttamaan Tuomiokirkkoon. Olipahan muuten jyrkät portaat!

<3

Lopulta meitä oli sama, kolme sukupolvea perheen naisia, jotka eivät olleet ikinä elämänsä aikana käyneet Helsingin Tuomiokirkossa. Voin nyt myöntää ääneen tässäkin (sikäli mikäli se ei tarpeeksi selkeästi näkynyt jo kirkossa...), että jo heti alussa meinasi mennä aika iso roska silmään. Mamma nimittäin ehdotti tytölle, että ostetaan tuosta yksi muistokynttilä ja sytytetään se - niin on isomummikin mukana tässä erityisessä päivässä.

...Mistäköhän ihmeestä se sama roska löysi itsensä miun silmään myös nyt?

Kisakatsomo, osa 1

Tuomiokirkkoon alkoi ilmestyä lopulta useampiakin kauniisti ja komeasti pukeutuneita nuorukaisia - kaikilla samanlaiset laminoidut, sinivalkoiset laput kaulassa roikkuen. Kaikkia tuntui jännittävän enemmän tai vähemmän, ja nyt tarkoitan ennen kaikkea meitä aikuisia. Taisi olla niin, että me saattajat kuvailimme jälkikasvuamme kilpaa - jotta yksikään hetki ei vahingossakaan pääsisi hukkaan. Aina välillä kirkon täytti urkumusiikki - harjoittelua, YLE:n porukkaa asettelemassa valoja ja kameroita... Jännityksen tiivistymistä huomiselle.

Lähdimme takaisin Säätytalolle lopulta hyvissä ajoin ennen varsinaista saapumisaikaa, joka ei loppupeleissä haitannutkaan. Tyttö pääsi sisälle pienen jonotuksen jälkeen, ja meillä aikuisilla alkoi muodostua mielessä yllättävänkin selkeä suunnitelma. Sisäinen kompassi osoitti Vanhalle Kauppahallille, ja juotavia kuin syötäviäkin myöhemmin meillä oli kisastudio pystytettynä Storyyn.

Kaakaot ja kinkkuquichet myöhemmin pääministeri oli jo hyvää vauhtia kättelemässä kunnianarvoisia vieraitaan. Kättelyn oli määrä olla kohtalaisen tiivis paketti, mutta se venyi - ja toivottomuus alkoi vallata tilaa mielessä. Olinhan varmasti muistanut antaa medialuvat lapselle? Entä, jos tyttö olikin ollut ihan ensimmäisten joukossa ja olimme missanneet tämän tärkeän kättelyn siksi, että ISTV:llä oli teknisiä ongelmia aivan kättelyn alussa? Entä jos jotain olikin tapahtunut? Lopulta, kättelyajan ylitettyä jo reilusti arvioidun kokonaiskeston, luovutin ja laitoin tytölle viestin.

Lapsen käsialaa - tässä ollaan jo 5 minuutin päässä kättelystä.
Vihdoin!

"Ootko jo kätelly?"
"En vielä, tää jono on 3 kertaa isompi" (kuvan kera)
"Nauti!!! <3"
"Kestää vielä"

Lopulta, noin kymmenen minuuttia myöhemmin puhelimen ruudulta alkoi näkyä jotain tuttua. Ja voi luoja, miten ylpeä voi äiti lapsestaan olla! Ja mamma, tietysti - siis paikalla Helsingissä olleet kannatusjoukot. Tyttö kätteli herra pääministeriä kohteliaasti silmiin katsoen ja hymyillen. Voiko tällaiseen äitiylpeyteen pakahtua?

Lapsen juhliessa me aikuiset tutustuimme lähinnä joulukuiseen Helsinkiin - josta muutama kuva ohessa. En tekijänoikeussyistä pysty liittämään tähän kuvia itse juhlasta, sillä en itse päässyt / saanut (vaikka olisin ehdottomasti halunnut, kukapa ei?) paikalle. Laitan kuitenkin linkin Valtioneuvoston kuviin alle, joten tarkempiin tunnelmiin pääsee sitä kautta!

https://www.flickr.com/photos/finnishgovernment/albums/72157702851540871 

Entäpä sitten lapsen sanoin - millaista juhlissa oikein oli?

Kaksi suurinta ja hienointa juttua olivat ehdottomasti olleet illan yllätysesiintyjä, josta en itse ollut ikinä kuullutkaan (ja nyt piti ihan luntata nimi - Tuure Boelius) sekä itse pääministeri Juha Sipilä. Myös meidän neiti käveli omalta portiltaan meitä vastaan leveän hymyn kera ja kertoi, että oli ottenut selfien pääministerin kanssa. On muuten hieno selfie! Lisäksi tyttö kertoi tarinanluvusta, Harry Potter -teemasta ja polaroidkuvista, joita kotiin saakka kantautui kolmin kappalein.

Ja se ruoka! Lapselle itselleen jäivät parhaiten mieleen macaronsit ja karkit, mutta ilmeisesti tarjolla oli ollut myös suolaistakin (lihapullia, hodareita, ynnä muita). Niin, ja kasa leivoksia myös!

Stockmannin jouluikkuna oli ihana! <3

Lopputulemana voinee sanoa, että äiti on ihan mielettömän ylpeä! Oli myös äärimmäisen herkistävää tietää, että tätä lapselle suurta spektaakkelia seurasivat meidän lisäksemme myös kotijoukot (yhtä kuin isäpuoli = aviomieheni Mr B ja pappa) kuin ystävät ja kummitkin! Yksi kummeista myös otti neidin kättelyosuuden videolle talteen, ja se osoittautui todella arvokkaaksi teoksi. En nimittäin ainakaan toistaiseksi ole keksinyt, miten ISTV:stä saa katsottua jo päättyneitä lähetyksiä - vai saako edes. On meidän tytöllä vaan aivan mielettömän suuret ja arvokkaat tukijoukot!

Kotimatkalla alkoi sataa lunta. Se tuntui ihanan rauhoittavalta ja jollain tavalla symboliseltakin pitkän päivän päätteeksi. Vaikka  me kaikki kolme olimme tajuttoman väsyneitä, oli takapenkillä yksi erityisen onnellinen. Vielä tyttöä nukkumaan peitellessäni oli nuorella neidillä korvasta korvaan ulottuva hymy - ja selkeä toteamus kaikui ilmassa järkähtämättömänä totuutena.

"Mulla oli tänään mun koko elämäni paras päivä!"

Säätytalolla satoi, kun lähdimme tyttöä vastaan kotimatkalle.

Näistä iloisista, arvokkaista tunnelmista onkin hyvä jatkaa varsinaisen itsenäisyyspäivän viettoa. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, meillä nautiskellaan huomenna (puuhellassa) rauhassa kypsytellystä karjalanpaistista samalla, kun taustalla pyörii Tuntematon Sotilas. Suomen liput ja sinivalkoiset kynttilät odottelevat vielä kaapissa - ne löytänevät tiensä omille paikoilleen heti itsenäisyyspäivän aamuna.

Hyvää itsenäisyyspäivää, 101-vuotias Suomi!

Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa,
Yön uhka karkoitettu on jo pois,
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
Kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa.
Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.

Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
Pääs seppelöimä suurten muistojen.
Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle,
Sa että karkoitit orjuuden
Ja ettet taipunut sa sorron alle.
On aamus alkanut, synnyinmaa.