Vähän päivässä on paljon viikossa — joulukuu tarinoina, osat 1 ja 2

Rento "kyllä se siitä"-asenne ei auttanut valkoisen paperin syndrooman kanssa. Motivaatiokin on saanut etsiskellä itseään, joten oli otettava järeämmät aseet käyttöön.

Päätin, että nyt kirjoitetaan. Nyt kirjoitetaan jokaisesta päivästä ennen joulua! En lupaa kirjoittaa pitkiä romaaneja tai antaa räikeiden ilotulitteiden paukkua tekstien taustalla hurraahuutoina - mutta kirjoitanpa kuitenkin. Ehkä tässä vielä muistuu mieleen, kuinka blogia kirjoitetaan!

Vahva suositus Zsarille!
Oli ilta miten hyvä tai huono tahansa, tämä piristää aina. Ihan aina. <3

Lauantai, 1.12.2018

Marraskuu vaihtui joulukuuksi töiden merkeissä. Kotiin päästyäni olikin aika vaihtaa työvaatteet hieman toisenlaisiin, ja suunnata tytön koululle joulumyyjäisiin - ja arvatkaapa, kuinka monta kuvaa ymmärsin ottaa? Niinpä... Mutta olipahan ihanat myyjäiset! Oli kaikenlaista myytävää, arpoja, leivonnaisia ja herkkuja jos jonkinlaisia, sekä tietysti lasten järjestämää ohjelmaa.

Lapset nimittäin esittivät myyjäisten ohessa tonttutanssia ja olipahan koululaisista kootti myös bändi. Meidän neiti soitti bändissä viulua ja lauloi - ja siitä kyllä tuli otettua videomateriaalia! Ei kyllä voi sanoa kuin sen, että äiti on ylpeä ja onnellinen - ei olisi allekirjoittaneesta ollut samaan!

Joulumyyjäisten jälkeen suunnattiin tähän meidän nurkille avautuneeseen erikoisuuteen - lähdettiin nimittäin käymään Zsar Outlet Villagessa. Mehän tytön kanssa tietysti (öh ja köh) tarkastettiin nurkat jo avajaisiltana, torstaina, mutta nyt päästiin paikalle kunnolla ja ajan kanssa. Jo yksin parkkipaikalle ajaessa eräänkin rouvan mieleen tulvivat muistot Traverse Mountainin outletista Lehissa. Vain vuoret jäivät puuttumaan.

Torstaina mukaan tarttui (ihan vahingossa!) uusi lompakko, tällä kertaa tiensä kotiin löysi uusi takki. Ilmeisesti perustelut olivat ihan kunnolliset, sillä mieskin hyväksyi ostoksen ja totesi sen järkeväksi. Jee! Kiertelyä ja Espresso Housea myöhemmin meidän joukkue oli kotimatkalla.

Kotona minua odottikin enää yövuoroon valmistautuminen, perinteisellä tavalla tietysti. Miehelle pelit tulille, vaimon pää syliin ja peitto korville - täydelliset, vajaan parin tunnin päiväunet ja reippailla mielin työmaalle.

Helmi on aina valmis ottamaan unoset mommyn kanssa. <3
Kotipihalta, auringonlaskun aikaan. <3

Sunnuntai, 2.12.2018

Liekö yllätyskään, että tänään on nukuttu. Ei tosin ihan niin kauan, kuin mies olisi toivonut - heräsin kuulemma liian aikaisin (kahdeltatoista. Kunnes torkahdin uudelleen puoleksi tunniksi). En tunnetusti osaa olla vapaapäivinäkään paikallani, joten ihanan lumisateen innoittamana aloin väkisinkin suunnitella pientä sunnuntaiajelua.

Sunnuntaiajelu tosin vaihtui reissuksi laavulle - ja tulihan se taas todettua, että ruoka on ihan parasta ulkona, kunnon tulella valmistettuna! Varsinkin, kun seurakin on vielä parasta A-luokkaa. Mie <3 perhe!

Laavulta suuntasin kuitenkin ihan varmuuden vuoksi vielä kauppaan, koska ajelut jäi ajelematta. Kaupassa terttu rusehtuneita banaaneja pomppasi vahingossa ostoskoriin, ja kotona siitä jalostui banaanileipää. Samalla keittiö koki muodonmuutoksen jouluisempaan - meille perinteiset kyntteliköt löysivät omille paikoilleen.

Loppuilta onkin kulunut joulukalenteriteestä nautiskellessa ja valkosipulia tuoksutellessa - tuli nimittäin puristettua pari kynttä liikaa tonnikalan sekaan, ja sen kyllä huomaa...

Kassellaan, josko huomennakin ennättäisi vähän tarinoida - päivä mennee pitkälti töiden parissa, mutta eiköhän tässä aina jotain pääse kirjoittelemaan!

Cheerio!