Sillisalaattia, s'il vous plaît

Ikkunasta kun katsoo ulos, ei voi kuin kummastella. Mitä tapahtui? Niin, onneksi tämä Suomen kevät on yleensä melko vähäluminen! Nyt tosin alkaa jo huolestuttaa, liekö saadaan ihan kunnolla valkoinen lumipeite maahan.

Mutta hupsistakeikkaa, sinne se vaan aika humahti. Yli kuukausi. Nöyrimmät pahoitteluni! En kuitenkaan pyhästi vanno, että tästä eteenpäin tekstiä tulee taas kuin liukuhihnalta, sillä saattaisinpa pettää lupaukseni. Kumman kiireistä aikaa tämä kevät, hyvä että kotona ehtii käydä aina välillä kääntymässä.

Mitä tähän kuluneeseen kuukauteen sitten on mahtunut? Paremminkin voisi ehkä muotoilla, että mistähän sitä sitten aloittaisi...

Huhtikuun alussa kävin opettelemassa uutta, käväisin nimittäin taksikurssilla. Melkoisen mielenkiintoista asiaa ja olipahan hauska palata takaisin "koulun penkille", kun koko koettelemus kesti vain viikon verran. Kurssin päättänyt koe meni läpi (toim. huom. tämä tulos ei vaatinut lahjuksia) ja vähän reilua viikkoa myöhemmin kävin kipeyttämässä oikeaa kättäni kahden tunnin mittaisen paikallistuntemuskokeen verran. En tiedä millaista tiedostamatonta dopingin nauttimista se vaati, mutta läpi meni ensimmäisellä yrittämällä sekin. Kummaa!

Kaiken kaikkiaan prosessi otti aikansa, ja sain tämän viikon maanantaina laitettua nipun lappusia ja lippusia vetämään korkeamman tahon suuntaan. Nyt siis vaan toivotaan, että muutaman viikon päästä mulla olisi ihan virallisestikin sitten taksinkuljettajan lupakortti käsissä.

Ja jos näin pääsee käymään, voin höpötellä aiheesta sitten vaikka vähän pidemmänkin kaavan mukaan. Ihan kuin tämä tavallinenkaan höpöttely aina sieltä menisi, mistä aita on matalin. Jne.

Helsingin reissun tärkeintä antia oli Starbucks. Kun ei täällä maalla moisia herkkusia ole tarjolla...

Kuukauteen on lisäksi mahtunut paljon uimista! Olen aiemminkin tainnut mainita, että jäin sitten koukkuun moiseen, joten nyt siellä uimahallilla on sitten ravattu enemmän tai vähemmän. Tällä viikolla on tullut käväistyä maanantaina ja tänään, saldoina 1600 metriä (maili) ja 1200 metriä (3/4 mailia) - huomiselle olisi urakoitavana vielä joko maili tai maili ja neljännes. Katsotaan, onko lihakset miten hellinä, kun huomenna sujahdan altaaseen.

Saattaa olla, ettei se sujahduskaan niin kovin sujuva ole. Kassotaan.

Hetelmä.

(Tähän väliin vielä muuten tärkeääkin tärkeämpi tieto. Käväisin äsken vessan puolella, ja melkein törmäsin toiseen ihmiseen. Suusta pääsi mallikkaasti 'ai hui!' - kunnes tajusin tämän toisen ihmisen olleen ihan oma peilikuva. Juu, saa nauraa.)

Tiistaina sekä keskiviikkona tällä viikolla nautiskeltiin korkeakulttuurista, ihan omien kupeitteni hedelmän tarjoilemana. Lapsi tosiaan soittaa siis viulua, ja tämän kevään päätöskonsertit soiteltiin peräkkäisinä päivinä. Ei miusta vaan tuohon instrumenttiin olis kajoamaan! Joskus ihan alkuaikoina, kun lapsella oli vielä pienenpieni (1/6) viulu, yritin epätoivoisesti opetella soittamaan Tuiki Tuiki Tähtöstä. Fail! Ei vaan uponnut meikäläisen paksuun kalloon. On tuo piano vaan paljon helpompi kapistus!

Näiden ihanuuksien lisäksi paikalla oli myös laamoja. Laamoja! Sirkus Finlandiassa ymmärsin, että elämäni tarvitsee, no - niitä laamoja. Mies vaan ei ole ihan samaa mieltä. Vielä. Puhelimella mentiin, taas kerran - pahoitteluni.

Näiden ohella arki on oikeastaan rullannut aika omalla painollaan eteenpäin. On carpoolattu kerhoihin, käyty soittotunneilla (sekä siellä uimassa), leivottu ja vietetty leffailtoja. Niin, ja käväistiin me katsomassa myös Sirkus Finlandian näytöstäkin, ihan akkavaltaisesti. Niin, ja viimeviikolla ennätettiin käydä myös isossa cityssä, Helsingissä siis. Me säilyttiin ehjänä, kanssaihmiset säilyivät ehjänä ja itse autokin säilyi ehjänä. Siitäkin huolimatta, että keskellä neljän ruuhkaa oli allekirjoittaneen mielestä ihan ookoo vetästä pienet paniikki-itkut. Koska se liikenne.

Myös muuttoautoprosessi etenee, vihdoin! On tätä odotettukin. Nyt ollaan siis vihdoin siinä pisteessä, että päästään anomaan karenssia pois ja eläminen auton kanssa helpottuu. Tämän jälkeen autoa saavat lainata mm. meikäläisen vanhemmat (ilman, että meistä jompi kumpi on kyydissä heitä kaitsemassa) ja päästään auton kanssa vaikka ihan ulkomaillekin reissaamaan - siis ilman paperisotaa.

Taattua kännykkälaatua.

Paljon olisi kirjoiteltavaa, ja eiköhän sitä tekstiä tästä taas ala syntyä. Toivottavasti nyt ainakin - kovasti sormet syyhyää takaisin näppäimistölle.

Toiveita postauksien suhteen saa (ja pitää?) muuten esittää! Jospa vaikka vältyttäisiin sitten tällaisilta sillisalaateilta.

Lunta tulvillaan, on raikas talv... Kevätsää.