Ystäväni imuri

Höpöttelin pari päivää sitten kulttuurieroista - tänään jatkan eräänlaisen käytännön eroavaisuuden parissa.

Koska hei - onhan siivoaminen on välillä ihan mukavaakin. Kukapa sitä nyt ei tykkäisi siististä kodista, pölyttömistä pinnoista ja puhtaista lattioista? Tämä kaikki on tehty myös mukavan helpoksi. On erilaisia siivousvälineitä - aina sähköisistä hieman perinteisempiin ja kaikkea siltä väliltä. Ja pakko myöntää, harvoin meillä niin sotkuista on, etteikö kehtaisi sattumalta ovelle piipahtanutta vierasta sisälle laskea.

Tykkään kovasti nykyisestä Luxin imuristamme - se on simppeli, kevyt ja varsin helppo kapistus muutenkin. Sai uutta puhtiakin, kun mies raaputteli muutamat pyörien väliin eksyneet, pitkät hiukset pois... Kovaa ääntähän se kyllä pitää, mutta se on pientä siihen verrattuna, että puhdasta syntyy kuin itsestään. Tuoksuukin hyvältä, kun tiputtelin muutaman pisaran vanilijaesanssia pölypussiin. Kiva, helppo ja toimiva peli siis.

Minun on kuitenkin pakko tunnustaa, että meillä imuroinnista huolehtii suurimmaksi osaksi mies. Tämä kaikki muodostui paitsi pitkistä työpäivistäni, myös siitä, että mies nyt vaan tykkää imuroida.

Ja miehen mielipide meidän nykyisestä imuristamme eroaa omastani täysin.

Ja joskus (Utahissa) se olin minä, joka yllätti miehen imuroimalla. Tuolla kammotuksella. Brrh.

Hänen mielestään Lux on kömpelö, hankala ja muutenkin ratkaisuiltaan toimimaton. Hän kantaa imuria kainalossaan imuroidessaan - en ole vieläkään ymmärtänyt syytä tälle, ilmeisesti kokee imuroinnin tällä tavoin kätevämpänä. Hän ei pidä imuristamme ollenkaan, ja onkin haikaillut alusta alkaen Yhdysvaltoihin (luojan kiitos...) jääneen pystymallisen imurinsa perään.

Pystyimuri kun kuulemma on ketterämpi ja kätevämpi. Taisi niitä muitakin syitä olla, mutta minä olen lähinnä yrittänyt keksiä vasta-argumentteja jokaiselle uudelle syylle.

Minä nimittäin kammoan pystyimuria yli kaiken. Painava möhkäle, jota on äärimmäisen epämukava käyttää. Se ei edes mahdu yhtään minnekään! Ei sohvan alle, eikä kunnolla sängyn allekaan. Ja minulla on ihan oikeat argumentitkin - Utahissa oli täysin samat sohvat ja sängynrungot kuin ne, jotka meillä on nyt Suomessa - ja jos en niiden alusia sielläkään mahtunut pystyimurilla imuroimaan, eivät kalusteet maagisesti ole itseään luultavasti Suomessakaan korottuneet, tai sen paremmin kutistuneetkaan. Myös Utahin keittiön sokkeli oli korkeampi kuin meidän nykyinen, joten turha unelmoida pystyimurilla mahtumisesta sinnekään. Johto on tiellä aivan kaiken aikaa, roskat siirtyvät imurin edestä ainakin metrin kerrallaan eteenpäin (yleensä imuroijan nilkkoihin kivasti napsuen), ja muutenkin pystyimuri on todella kömpelö.

En kuitenkaan tiedä, kuinka paljon minun kannattaa antaa tässä asiassa mielipidettäni. Kun mies (ainakin toistaiseksi) hoitaa imuroimisen meillä suurimmaksi osaksi, eikö olisi ihan reilua kuunnella hänen mielipidettään asiassa? Luultavasti, mutta kyllä minä vaan silti kammoan ajatusta tuollaisesta... Järkäleestä. Epäkäytännöllisestä möhkäleestä.

Perässä vedettävän imurin hienoudet ja luultavasti myös palkintoja kahmivat ominaisuudet eivät kuitenkaan ole tehneet oikeastaan minkäänlaista vaikutusta perheen miespuoliseen osakkaaseen. Olen lukenut niin monen USA:ssa asuvan suomalaisen mielipiteestä siitä, kuinka siellä on etsitty kissojen ja koirien kanssa perässä vedettävää imuria - no, nyt näyttäisi pahasti siltä, että me käännetään homma toisin päin ja lähdetään vielä joskus etsimään pystymallista imuria Suomesta.

Voihan se olla, että jo parin(kymmenen) vuoden päästä suorastaan palvon pystymallin imuria, enkä osaisi kuvitellakaan imuroivani millään muulla imurilla, mutta... Ei.Katsotaan. Ehkä löytyy vielä joku ominaisuus, joka pesee pystyimurin kokonaisuudessaan 6-0 ja saa miehen rakastumaan meidän ihanaan, kompaktiin suomalaisimuriimme.

Ei ole ikävä.