Kesäsää yllätti kalpean talvi-ihmisen, miten kävi?

Otsikko kuulostaa aika perinteiseltä ilta-mikäliesanomalehti-otsikolta. Lukijat, saatte ihan itse päättää onko koko teksti siihen samaan kastiin kuuluvaa settiä. Mut luvassa siis niitä kliseisen sanonnan kautta kuuluvia "risuja ja ruusuja" kesäsäästä, auringossa kärähtäneen ja tärähtäneen talvi-ihmisen mielen sopukoista.

Sanon nyt heti ekana, et en oo ikinä ollu mikää älytön kesäintoilija, ja älytön kesäintoilu on vaan lähinnä ärsyttäny mua. Kevät ja syksy on se juttu, sekä ehdottomasti myös talvipakkaset ja lumi. Aina oon kuitenki tykänny kesästäkin, mut en nii paljon kuin muista vuodenajoista. Nyt kaikkia kesiä muistellessa pitää kuitenkin myöntää, että jotain supermaagista siinä kesässä aina on. Jokaiseen kesään on aina liittyny hyviä muistoja ja kesässäkin on se oma tunnelmansa ehdottomasti. Oon ennenkin sen totta kai huomannu, mut kapinoivana, vastavirtaan uivana tapauksena sitä en oo aina halunnu myöntää, heheh. Silti oon toki aina nauttinut kesästä, mutta en jatkuvasta sateesta tai jatkuvasta helteestä. Enemmänkin siitä vapaudesta.

Mikkeli tänään, 15.5.2018, ihan on jo kesäkuufiilis.

Just kun ehdin keväästä innostua, kesä päätti pamahtaa paikalle. En ehtiny edes hiirenkorvia nähdä puissa, kun täydellisen vihreät lehdet jo ilmesty oksia koristamaan. Kimalainen yritti tehdä pesää mun housujen taskuun kun otin arskaa, kotikotona kissat on ihan urakalla raahannu myyräparkoja pihalle, linnut laulelee kilpaa ja koko luonto tuntuu ihan räjähtävän tästä yhtäkkisestä kesäsäästä. Mä en ihan pysyny perässä ja koko ajan raahaan takkia mukana paikasta toiseen ihan turhaan ja sit valitan siitä, kun soijaa pukkaa ja on tukala olo.

Kuten jo tossa aiemmin höpisin siitä, miten kesä ei oo ollu se mun juttu, on tänä vuonna asiat kääntyny vähä nurinpäin. Oon ihan superinnoissani tästä kesäsestä säästä ja tunnelmasta (jos ei lasketa ilmastonlämpenemismurheita mukaan), kun taas talvesta en jotenki osannut niin nauttia. Toki asiaan varmaan vaikuttaa se, että nykyään asun itekseni kaupungissa ja talvella oli maailman rasittavinta yrittää käydä kaupassa ja muilla asioilla keskustassa, kun kadut oli superliukkaat ja oli kylmää ja pimeää ja yhyy. Älkää nyt silti unohtako sitä, miten mä noista asioista huolimatta tykkään talvesta. No kuitenkin, tuossa eilen kun kävelin kaupungilta takas mun kämpälle, olin niiiiiiin liekeissä tästä säästä (siis monellakin tapaa liekeissä, hiton kuuma, mut olin myös innoissani tästä) ja kun tuo muutenkin niin nätti katu tuossa ennen mun kämppää oli nyt supernätti, kiitos täydellisen sinisen taivaan, vihreiden lehtien ja linnunlaulun.

Toukokuun puolenvälin vihreetä ja sinistä

Viikonloppuna tuli jo arskaa otettua, näin punapigmenttisen ihmisen kohdalla se tarkoittaa enimmäikseen pisamoitumista ja superhidasta ruskettumista. Onneks tykkään ihan simona pisamista. Yleensä tulee kans aika nopsaan kärähettyä, mut mun kohalla se onneks muuttuu myös rusketukseks. Tosin eihän tuo nahan kärähtäminen mikään hyväkään juttu todellakaan ole, siinäkin on omat riskinsä. Muistakaa se aurinkorasva! Viikonloppuna en vielä onneks kärähtäny, pientä rusketusta oli silti jo havaittavissa, sekä aikamoinen pisama-armeija on mun naamaan, käsivarsiin ja jalkoihin hyökänny.

Pisamia ja kärähtänyttä nahkaa

Noh, tässä tänään ja eilen kun tuli myös arskaa otettua mun kaupunkikämpän takapihalla, on nahka ehtiny jo kärähtääkin. Kävin myös eilen ettimässä jo viidettätuhannetta kertaa jotain kesävaatteita, mutta tän kesän muoti on niin överiä röyhelökukkaistyttömäistä imelyyttä, että se ei tällaselle tennarimaiharimuijalle oikein sovi. Jos nyt ostaisin sellaisen röyhelökukkaismekon, niin näyttäisin just siltä, että "Äiti käski mun laittaa tän mekon päälle ja letit vielä päähän nii oon nätti kesätyttönen menossa koulun kevätjuhliin!" ja tämä fiilis enimmäkseen siksi, että mun päällä harvoin sellasta näkee ja siksi, että oon melko lyhyt ihminen niin näyttäisin suht lapselliselta. Toki monelle muulle käy nuo kukkaset ja röyhelöt ja itse tykkään joistan tietynlaisista kukkakuoseista ja röyhelöistä, mutta en mistään hempeistä ja överivärikkäistä.

Löytyihän sitä sitten taas H&M:ltä tummansininen, kevyt, nätti, halpa ja liian lyhyt mekko kotikäyttöön ja auringonpalvontaan. Se päällä ei vaan hirveesti kehtaa kaupungilla kumarrella tai kyykkäillä, tai muuten naapureilla ja ohikulkijoilla riittää kauhistelemista. Mutta onpahan ihana laittaa kevyt mekko päälle kämpällä, johon aamusta iltaan asti paistaa suoraan aurinko. Takapihalle on myös kiva mennä tuulettumaan helmat liehuen ja aurinko tarttuu kivasti ympäri kroppaa. Kovasti silti etsin myös uusia kesäpaitoja, kun melkeen kaikki mun aiemmin ostamat kesäpaidat on napapaitoja. Niitä tuli silloin osteltua, kun mulla oli sekä napakoru, että ihan nätti sixpack, mutta nyt kun ei oo kumpaakaan ja alaselkäjumit alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään, niin haluais sitä vähän pidempiä paitoja päälleen laittaa. Mutta ei, liikaa löytyy röyhelöä ja kukkasia ja muuta runotyttömäistä meininkiä. Ei juuri mitään Reettamaista.

Tällainen H&M:n kesämekko :)

Mutta oli sitten kivat hellevaatteet tai ei, nautitaan kaikki sekä näistä helteistä, että tulevista sadesäistä. Kumpikin on tervetulleita ja tarpeellisia. Vähän (tai no, aika paljon) tietty huolettaa nämä yhä korkeammat lämpötilat, kun ilmastonmuutos jatkuvasti painaa mieltä, mutta jokainen voi tehdä pieniä ja niitä isojakin ympäristöystävällisiä valintoja parempaa tulevaisuutta ajatellen!

Helteisin ilmastonmuutosterveisin Reetta