Minä ja hän - pari sanaa parisuhteesta

Olen 21-vuotias, olemme seurustelleet 4 vuotta ja 3 kuukautta. Tuo neljä vuotta tuntuu sekä lyhyeltä, että pitkältä ajalta: toisen kanssa on sellainen tunne, että vastahan me tutustuttiin, mutta niin kuin oltais silti tunnettu aina.

Olen aina ajatellut, että "rakkaus ensisilmäyksellä" on ihan hömppää, mutta meidän kohdalla se meni lähestulkoon niin. Eihän tuntemattomaan voi tietenkään suoraan rakastua, mutta kiinnostua voi todellakin voimakkaasti ja meidän juttu alkoi heti, vaikka olimme toisillemme ihan tuntemattomia. Se oli vähän just sellainen juttu kuin jostain ällöstä teinileffasta, kun kaksi 16-vuotiasta näkevät toisensa ekan kerran lukion kirkkohistorian kurssilla ja vaihtelevat katseita tietämättä siitä, mitä on alkamassa. Lopulta kavereiden avustuksella ne kaksi päätyvät kauniina joulukuisena iltapäivänä kahville (Pepsi Maxille) ja tadaa - joululoma vierähtää viestitellessä ja parilla treffeillä käydessä, tammikuussa suhde jo vakavoituukin.

Me ollaan suhteen alussa oltu vielä niin teinejä, että ollaan kumpikin kasvettu koko ajan näiden vuosien aikana, mut myös tää suhde on omalta osaltaan kasvattanut meitä. On ollut mahtavaa jakaa noin hankalakin vaihe elämästä jonkun sellaisen kanssa, joka on myös samassa tilanteessa, mutta joka tuo myös muita näkökulmia ja tukea vaikeisiin tilanteisiin ja jolle voi vapaasti kertoa kaiken. Me ollaan vähän niin kuin kuu ja aurinko, hän siis ihan ehdottomasti on se aurinko. Myös käsitykset rakastamisesta ja seurustelusta on muuttuneet paljon syvemmiksi ja ymmärrys siitä, että rakkaus on niiiin paljon muutakin kuin hih, ihana ja kiva tunne.

Tuo onkin mun mielestä yksi parisuhteen tärkeimpiä tekijöitä: suhde, joka kasvattaa ihmisenä ja jossa toista tuetaan tapahtui mitä tahansa. Toisen seurassa pystyy olemaan juuri sellainen kuin on, toiselle pystyy kertomaan ihan kaikesta ja toisen kanssa yritetään aina löytää ratkaisua niin omiin kuin yhteisiin ongelmiin. Se rakentaa myös niin lujaa luottamusta, joka onkin parisuhteelle se mitä tärkein perusta.

Sumeat me :)

Erimielisyyksiä, kinasteluja ja riitoja tulee väistämättä, eikä niitä tule säikähtää. Terveeseen parisuhteeseen kuuluu se, että pystyy käymään läpi vaikka minkälaisia tuntemuksia toisen kanssa ja saa ilmaistua itseään, kunhan se ei millään tapaa satuta toista. Riitojen välttely ja asioiden patoaminen on pahasta, ei riitely. Tietenkin parasta olisi vaan keskustella järkevästi asiat puhki, mut ei se aina niin helppoa ja yksinkertaista ole. Jos jotkut siihen pystyvät, niin hyvä juttu. Jatkuva riitely, joka viilentää välejä onkin taas juttu erikseen, eiköhän jokainen siinä vaiheessa tiedä, että silloin kannattaa toisen kanssa keskustella siitä, että mihin tässä nyt mennään.

Parisuhde ei tarkoita toisen omistamista. Mikään ihmissuhde ei tarkoita toisen omistamista. Kukaan ei voi omistaa ketään. Toiselle pitää antaa myös omaa tilaa, jotta yhdessäolo toimisi. Toisen pitää antaa tehdä omat päätöksensä ja valintansa, jotta hän saisi elää onnellisesti. Vaikka ne toisen tekemät valinnat tai päätökset tuntuisi itsestä hankalilta, pitää muistaa, että on kyse rakkaasi onnesta. Tietenkin omat ajatukset voi tuoda esiin ja niistä kannattaa keskustella, mutta edelleenkään ketään ei saa kahlita.

Poikaystäväni muutti alkuvuodesta toiseen kaupunkiin töiden takia ja ennen kuin hän teki lopullisen päätöksen siitä, halusi hän keskustella asiasta kanssani. Tuntuihan se välimatkan ajatteleminen pahalta, mutta tiesin työn olevan juuri sitä, mitä hän haluaa tehdä, joten totesin hänelle vaan, että vaikka se nyt tuntuukin vaikealta, ei kukaan voi kieltää sua tekemästä sitä mitä itse haluut. Itsekin aika yllättäen päätin syksyllä muuttaa yksin asumaan, vaikka me oltiin jo pitkään ajateltu, että muutetaan heti yhteen. Omaa tilaa ja aikaa meillä siis on jo ihan kyllästymiseenkin asti, mutta jälleennäkemiset ja yhteinen aika tuntuu sitäkin arvokkaammalta. Kaiken lisäksi on ihan kivaa vaihtelua aina välillä matkustella toiseen kaupunkiin, varsinkin, kun se ei edes niin hirveän kaukana lopulta ole, vaikka siltä välillä tuntuukin.