Mitä löytyykään mun piirtelyvihkosta?

Mä oon just sellainen ihminen, joka ei todellakaan anna muiden koskea mun vihkoihin ynnä muihin lippusiin, lappusiin, kirjoihin ja kansioihin, joista löytyy mun taiteilemia tai kirjoittamia juttuja. Harvemmin niistä mitään salaista löytyy, mutta en vaan halua jakaa kaikkea kaikkien kanssa ja keskeneräisiä töitä en mielelläni esittele. Nyt mä kuitenkin esittelen mun piirustusvihkosen sisältöä, tosin sellaista materiaalia sieltä, jota oon saattanut jo esimerkiksi Instagramissa jakaa. Tää vihko on siis sellainen, johon piirrän kaikkea satunnaista, mutta kuitenkin suunniteltua ja suht tarkkaa. Löytyy multa sellaisiakin vihkoja, joihin suttaan vaan kaikkea hyvin epämääräistä ja ne jätän ihan mielellään esittelemättä...

Vihko on Derwentin mustakantinen vihko, jonka olen saanut lahjaksi. Kannet oli tosiaan kokonaan mustat, mutta piirsin valkoisella geelikynällä kanteen erittäin Reettamaisen kukkaissysteemin. Sivuja vihkossa on enää hyvin vähän jäljellä, koska paperi on ollut juuri sopivaa muotokuvien piirtelyä varten, joten oon sitten irrotellut niitä siihen tarkoitukseen.

En siis tosiaan esittele kaikkea, mitä tuolta löytyy, mutta muutamia piirustuksia tietyistä kategorioista, joita enimmäkseen tulee piirreltyä.

Silmät

Kaikista eniten vihkosta löytyy niitä perinteisiä silmätöherryksiä, joita varmasti jokainen on edes kerran elämänsä aikana piirtänyt. Muotokuvia taiteillessa rakastan silmien piirtämistä ja piirrän ne aina ensimmäisenä (luonnostelun jälkeen), koska ne ovat myös se ratkaisevin tekijä. Jos silmät onnistuvat hyvin, eli niihin saa sen tietyn katseen, syvyyden ja ne näyttävät mahdollisimman paljon piirrettävän henkilön silmiltä, on loput työstä helpompi tehdä. Epäonnistuneita silmiä on vaikea pelastaa esimerkiksi hyvin onnistuneella nenällä tai suulla, koska silmähän ihmisissä aina eniten katsotaan.

Huomatkaa muuten tuo reilussa vuodessa tapahtunut kehitys! Ylempi kuva on piirretty siis tammikuussa 2017 ja alempi kuva tuossa viikko sitten.

Tatuointisuunnitelmat

Kiinnostuin tatuoinneista jo joskus 10-vuotiaana ellen jopa aiemmin, ja ihmisiä piirtäessä tein heille usein tatuointeja. Jossain vaiheessa aloin sitten piirtämään erilaisia tatskasuunnitelmia, joita haluaisin mahdollisesti omaan kroppaani jossain vaiheessa taiteiltavan. Niistä yksi onkin toteutunut.

Tämä kuva löytyy mun vasemmasta kyynärvarresta

Muita tatskailuja en tähän julkaisekaan, niitä saattaapi sitten jossain vaiheessa ilmestyä ympäri mua itseäni... :)

Eläimet, varsinkin kissat

Vai olisko pitänyt suoraan vaan kirjoittaa pelkästään kissat. Muutama koirakin löytyy, mutta ne on kaikki erittäin keskeneräisiä.

Samojedi, joka on kohta jo vuoden näyttänyt tältä

Mutta tosiaan, niitä kissoja tulee aina välillä piirrettyä ja jälleen niitäkin taiteillessa on silmät ne kaikista kiehtovimmat.

Tästä kuvasta puuttuukin näköjään nimmari ja päiväys, taisin piirtää tään viime kesä- tai heinäkuussa

Näiden lisäksi löytyy myös jotain epämääräisiä luontoaiheisia piirustuksia, pari karikatyyriä, mandalaa ja muuta sekalaista. Ehkä joku päivä julkaisen myös niitä, saa nähdä... :)