Jaa mistäs täällä kirjoitellaan...

Blogia kirjoittaa liikuntakeskuksessa personal trainerina ja ryhmäliikuntaohjaajana toimiva, just nyt parhaassa iässä oleva naishenkilö, elikkäs minä :) Ihmisenä olen hyvin spontaani ja teen kaiken tunteella, työssäni hyvin sosiaalinen, mutta vapaa-ajalla omissa oloissa viihtyvä. Kuntosalilla notkumisen lisäksi koitan viettää aikaa myös kotona perheeni kanssa, meitä on yhteensä neljä ja kaikki yhtä kovaäänisiä. Elämäni on kiireistä, mutta loppujen lopuksi aika yksinkertaista. Siihen kuuluu paljon naurua, musiikkia, harrastusta (ei monikossa siis), ruokaa, sekä paljon rentoa oleskelua perheen ja hyvien ystävien kanssa. Glamouria ja seurapiirielämää ei tämän blogin kertomuksista löydy, ei sitten pätkääkään. Mistä sitten tulen kirjoittamaan? Jostakin tietystä vai kaikesta mahdollisesta? Ehkäpä.

Mutta mistä en ainakaan tule kirjoittamaan:

  • sisustamisesta ja puutarha-asioista, koska ei. Vielä muutama vuosi sitten yritin olla näistä asioista kiinnostunut ja yritinpä jopa kotia laittaa ja kasvattaa yrittitarhaa, ihan oli ajantuhlausta. Elämässä tuli kaikenlaista eteen ja sain hyvällä omallatunnolla unohtaa nämä jutut. Useimmiten haluaisin vain poksauttaa tämän meidän tönön taivaantuuliin ja muuttaa takaisin keskustaan niin pieneen tilaihmeeseen, ettei sinne mahdu muuta kuin sängyt, sohva ja telkkari. Muuta ei tarvita!
  • käsitöistä, askartelemisesta, tuunaamisesta ja muista DIY-jutuista, koska ei! Jo pelkästään ajatus puolenvuoden päässä edessä olevaan joulukorttien askartelupaskartelu-sessioon puistattaa. Minulla ei ole mielikuvitusta, ei kärsivällisyyttä, eikä minkäänlaista osaamista näidenkään asioiden suhteen. Siskonpeti -sarjan (jota en kyllä edes seuraa) pääsiäisvitsa-sketsi on melko varmasti piilokamerana kuvattu meiltä. En aiheuta muuta kuin mielipahaa lapsille näissä hommissa. Parempi pysyä loitolla.
  • muodista ja kauneudenhoidosta, koska ei. Pukeudun juuri niinkuin haluan ja useimmiten noin 5€ alennuskuteisiin joita käytän vähintään 5 vuotta. En yleensä tykkää mistään mikä on muodissa, paitsi jos se on 50-lukua tai rock-henkistä. Urheiluvaatteetkin ostan Lidlistä tai millon mistäkin, halvalla nekin :) Kauneudenhoito on minulla yhtäkuin kampaajalla käynti maks 3krt vuodessa, hyvältä tuoksuminen (tuoksuihin saatan kyllä käyttää joskus rahaa) ja suihkun raikkaus. Eipä niistä sen enempää kerrottavaksi. Saa tulla auttamaan!

Mistä saatan ja haluaisin kirjoittaa:

  • hyvinvoinnista, niin monitahoisesti kuin se käsitteenäkin on. Liikunta, ravinto, lepo ja itselle mielekkäät asiat kun ovat ainakin minun hyvinvoinnin perusta, niin asiaahan teemasta riittää. Kirjoittelen aiheista hyvin käytännönläheisesti, viljelemättä hienoja termejä tai menemättä muutenkaan liian tieteelliselle tasolle (ei sillä, että osaisinkaan).
  • elämänmuutoksista, arvoista ja unelmien tavoittelusta. Omien kokemusten kautta, tähän ikään mennessä kun on ehtinyt jo tehdä/nähdä/kokea kaikenlaista.
  • ravinnosta tai ruuasta näin arkisesti sanottuna. Terveellinen ja monipuolinen ruoka kun on järkkymätön osa arkeani, mutta tie tasapainon saavuttamiseksi on ollut kivinen. Kerron jatkossa tästä lisää. Helppoja ruokaohjeita ja vinkkejä kiireiseen arkeen luvassa.
  • kuntosali ja kävely ovat minulle rakkaita asioita, mutta olisi kivaa kirjoittaa myös erilaisista lajikokeiluista, VINK VINK!
  • työstäni personal trainerina ja päivistäni liikuntakeskuksen hulinassa. Koska työni on vaan ihan super mahtavaa ja rakastan sitä jokapäivä. Tulen kertomaan miten tähän olen päätynyt, mitä se on vaatinut ja mitä se käytännössä voi olla.
  • musiikista haluaisin kirjoittaa, mutta koska olen vain sen suurkuluttaja, en soittaja tai laulaja, niin ehkäpä voi jäädä vähäiselle. Erilaiset keikat, konsertit ja musiikkitapahtumat ovat elämyksiä, joista en voi saada koskaan tarpeekseni. En voi elää päivääkään ilman musiikkia, se parantaa kaiken, tekee kaikesta parempaa!
  • äitiydestä, lapsiperheen arjesta. Tästä minun ei ehkä kannattaisi kirjoittaa, koska olen äitinä juuri niin epälooginen, lyhytpinnainen ja kaikinpuolin kärsimätön, että ainakaan hyviä ohjeita minulta ei tule :) Kaikki vinkit ja neuvot otetaan vastaan!
  • matkustelusta. Tästä todella haluaisin kirjoittaa, mutta koska taloutemme ei juuri anna periksi tällä hetkellä kuin lähikyliin matkustelun, niin eipä kovin kummoisia seikkailuita olisi luvassa. Matkanjärjestät, matkailualan toimijat yms, VINK VINK!!

Kirjoittelen siis elämästä ylipäänsä yli 30:sen naisen silmin, mahdollisimman rehellisesti. Kirjoitan onnistumisista, epäonnistumisista, hauskoista hetkistä, epätoivoisista asioista, mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Elämä on aika mahtavaa juuri nyt!

Katse kesään päin