Lomaa arjesta, omakotitalosta ja ihan kaikesta

Tykkään kyllä arjesta, tietyt rutiinit, kuten aamu- ja iltapalan syöminen ovat ihan ehdottomia suosikkejani. Minusta rutiinit on ihan hyviä asioita, joku kun vaan hoitaisi kaupassa käynnit ja kotityöt puolestani. Asun kohtuu uudessa omakotitalossa, jossa olisi vielä jonnin verran keskeneräisiä asioita tekemättä, ihan jo lopputarkastuksesta lähtien. Ikkunoitakaan en ole pessyt tämän neljän vai viiden vuoden aikana vielä kertaakaan... 

En tiedä missä kohtaa menetin kiinnostuksen taloomme, täysin! En ole enää lainkaan kiinnostunut sisustamisesta, tavarat on meillä niillä paikoilla, niin kaapeissa kuin esilläkin, kuin mihin ne muutettaessa on isketty. Pihalla ei kasva kuin nurmikkoa, muutama epätoivoinen marjapensas ja hedelmäpuu. Olen aina ollut visuaalinen ihminen, pidän väreistä, harmoniasta ja etenkin luonnon kauneudesta. Tykkään, että ympärilläni on siistiä ja silmiä hiveleviä näkymiä. Siltikään en ole nypeltäni pihaani täyteen erilaisia kukkaistutuksia, en edes kesäkukkia ruukkuihin. En ole laittanut kasvimaata, tai edes yrttejä ruukkuihin. Tai noh, yritin vielä pari kesää sitten, sekä kesäkukkia, että kasvimaata, kunnes huomasin vain ärsyyntyväni huomattavasti joka iltaisesta kastelurumbasta. Jännä kun, eikös sen puutarhanhoidon pitäisi olla terapeuttista ja rauhoittavaa, minusta se oli suoraansanottuna vain todellä pännivää!

Pientä satoa sentään tekee siskoni pihalta siirretyt marjapensaat, muutapa pihallamme ei kasvakaan...

Niinpä olen vakaasti päättänyt vain ihailla muiden kauniisti sisustettuja koteja ja nätiksi laitettuja puutarhoja. Itselleni riittää tänäpäivänä, että jääkaapissa on riittävästi ruokaa ja sohvalle römähtäessä ei ihan liian montaa pikkuautoa uppoa hanuriin. Sitten kun lapset on isoja, eikä noita pieniä possuja jotka lähmii ruokatahroja huonekaluihin ja ovenkarmeihin, sitten alan taas kodinhengettäreksi. Yeah, right!! Pitäisi ehkä ottaa kuva kodista sillä harvinaisella siivoushetkellä ja tyytyä aina katselemaan kuvaa kaikkina muina päivinä.

Tästäpä päästäkseni sitten siihen itse aiheeseen, eli lomaan. Tuota ihmisen parhaaksi ajaksi kutsuttua autuutta, jota en ollut kunnolla viettänyt sitten kesän 2014. Lomalle asetetaan herkästi isot odotukset ja hitonmoinen lista tehtäviä asioita. Minä asetin itselleni vain yhden asian, nollauksen! En ole ollut mitenkään erityisen väsynyt, mutta olen alkanut unohtelemaan asioita, ihan jopa edellispäivän keskusteluja. Ajatukset ei ole meinanneet oikein kulkea raitellaan, olo on ollut levoton, keho ja mielikin välillä aikalailla kireänä. Huomasin nämä piirteet vasta ihan äskettäin, hieman ennen lomalle lähtöä. Tänä vuonna en pystynyt pitämään lomaa kuin parin viikon verran, se on loppujenlopuksi aika lyhyt aika pitkän työrupeaman jälkeen. Ei sillä, että nykyinen työni olisi liian rankkaa, tai edes henkisesti kovinkaan raskasta. Been there, done that, eli tiedän kyllä mistä puhun. 

Ensimmäinen lomaviikko meni sadetta pidellessä omassa sängyssä, telkkari vei kotiaskareilta voiton!

Kotona en missään nimessä olisi voinut koko lomaa viettää, siitä ei olisi tullut kuin paha mieli muille perheenjäsenille. Se olisi tarkoittanut juuri nimenomaan niitä tekemättömien kotitöiden tekemistä, tai tekemättömyyden manailua. Niinpä päätimme häipyä viikoksi muille maille. Edellisen irtioton teimme pari vuotta sitten, se oli mahtavaa. Tämähän ei monellekaan kuulosta juuri miltään, ihmiset kun matkustelee tuon tuosta. Mutta, meille, 4-henkiselle pienituloiselle, korviamyöten veloissa olevalle perheelle aina iso rahallinen menoerä. Silti aina silloin tällöin pistämme autonvaihtorahat ja pienet säästöt peliin ja lähdemme. Tulemme siis ajelemaan pienellä Corollan röttelöllämme tulevatkin vuodet. Sanoisin silti, että joka kerta se on kuitenkin ollut sen arvoista.

Täällä aika olisi saanut pysähtyä...

Kun lähtee viikoksi kokonaan pois "omasta elämästä", on pakko ensinnäkin olla tiiviisti perheen kanssa. Kukaan ei voi säntäillä ja kimpoilla eri suuntiin, on oltava kaikki yhes koos. Toisekseen, se vaan on niin mukavaa istua hetken verran valmiiseen pöytään, ei tarvitse vääntää aamupaloja eikä lämpimiä ruokia. Ne vaan ilmestyy nenän eteen. Ja se mikä minulle henkilökohtaisesti on tärkeintä, on meri. Sen on oltava lähellä, sen on oltava kirkas ja virkistävä, juuri sellainen ihana kuin se voikaan olla. Meressä on jotain kummaa vetovoimaa, sen äärellä voisin istua ikuisuudeen, kuunnella sen kuohuja, katsella sen kimallusta. En saa sitä samaa tunnetta järvistä, harmi kyllä. Suolaisen veden tuoksu ja tuntu iholla, tykkään siitä kaikesta. 

Auringonlasku ja meri, asiat jotka tekee minut onnelliseksi!

Matkustimme tälläkin kertaa Kreikkaan, pieneen kalastajakylään nimeltä Sivota. Se oli ihana. Pari vuotta sitten olimme Lefkaksella, sekin oli ihana. Silloin harvoin, kun matkustelemme, pyrimme yleensä välttämään perus turistikohteita. Ajatus tuhansista turisteista ja ahtaista uimarannoista ei houkuttele yhtään. Mutta siellä me olimme, Sivotassa, viikon verran, oikeasti lomaillen. Viikon ajan en tehnyt yhtään mitään muuta kuin olin. Lepäsin meren rannalla, tuijotin kristallinkirkasta merta ja seurasin paikallista elämää. Oli ihanaa olla hetken verran taas paikassa, jossa kellään ei ole kiire minnekään. Kukaan ei askella kiireisesti kadulla ohi, kukaan ei ole naama nyrpeänä. Mitkään negatiiviset asiat kotimaassa tai maailmalla eivät päässeet tuon viikon aikana uimaan ajatuksiin. En tuhlannut hetkeäkään viikosta minkäänlaisiin suorituksiin, olin vain ja nautin. Söin, join frappea ja viiniä, herkuttelin jäätelöllä. Ja niin teki muukin perhe. Lasten kanssa kun matkustaa, toki haasteitakin tulee aina eteen. Kehnot lentoajat aiheutti jengillemme kireää pinnaa ensimmäisen päivän ajan. Siinä kun yhden vuorokauden verran vuorotellen kiukuteltiin, niin seuraavat päivät oltiinkin sitten melkoisen iloisia savolaisia. Ja jos me aikuiset söimme hyvin, niin samaa ei voi ehken sanoa lapsista, viikon verran limsa, jäätelö ja sipsi -kuurilla kun melkein vetivät. Mutta eipä tullut liian kalliiksi ulkona syöminen ;) 

Ja vielä kerran MERI

Kaikinpuolin loma oli tänä vuonna oikein onnistunut. Yritin imeä merestä ja auringosta kaiken minkä irti sain ja vähän varastoonkin, jotta taas joskus tulevaisuudessa pääsen tekemään saman uudestaan. Nyt on taas arki koittanut, eikä se haittaa yhtään. Elämä on tässä ja nyt, se on ihan itsestä kiinni kuinka mahtavaksi sen joka hetkessä tekee. Minä olen päättänyt tehdä omastani mahdollisimman upean, en tarkoita tällä mitään suurta ja hienoa, tai materialistista. Tarkoitan vain, että ihan nämä "tavallisetkin" päivät on mahtavia, kun niistä osaa juuri tällä hetkellä nauttia!