Ihan(a) kamala kisadieetti !

Esitän monesti vahvempaa, kuin todellisuudessa olen.

Uskon, että moni fitness lavoille haaveileva haluaa kuulla kokemuksia kisadieetin jo kokeneilta henkilöiltä. Minun henkilökohtainen kokemus ei välttämättä ole se paras mahdollinen, sillä jouduin jättämään projektin kesken yhdeksäntoista (19) dieettiviikon jälkeen. Kokemusta minulla ei ole, kuin tästä yhdestä ainoasta kisadieetistä, mutta dieeteistä sitäkin enemmän. Enivei kerrotaan nyt joka tapauksessa tämä ihan(a) kamala tarina.

Alukuperäinen tavoitteni oli kisata ensimmäistä kertaa syksyllä 2015 Bikiniftiness kilpailussa ja ehdinkin jo aloittamaan dieetin sitä edeltävänä keväänä. Nettiä selattuani huomasin melko nopeasti, etten ollut lunastanut lisenssiä, joka olisi täytynyt lunastaa jo tammikuussa. Sitä ei voinut jälkeenpäin enää lunastaa, joka oli mennyt minulta täysin ohi. Siitä dieetistä tulikin sitten 14 viikon mittainen "välidieetti", jonka aikana pudotin painoa 64 kilosta 57 kiloon. Elokuun alussa lopetin tuon "välidieetin", jonka jälkeen alkoi palauttelu ja kova treenikausi ennen varsinaista kisadieettiä. Pyrin treenaamaan vielä entistä kovemmin, sillä eihän näiden dieettien väliin jäänyt, kuin 3 kuukautta aikaa.

Itse kisadieetti alkoi odotettua aiemmin marraskuun alussa ja kestoa sille suunniteltiin 24 viikkoa, jotta varmasti ehtisin päästä tarpeeksi kireään kuntoon. Lähtöpainoa oli sellainen 61 kiloa aloittaessa, josta oli tarkoitus saada lähemmäs kymmenen kiloa pudotettua pois. Ajallisesti tuon ajan olisi pitänyt riittää paremmin, kuin hyvin. Aiemmalla dieetillä paino ei ollut tippunut mitenkään kovin nopealla vauhdilla, joten pelattiin varman päälle ja otettiin aikaa vähän enemmän. Minusta tämä oli oikein hyvä ratkaisu, sillä se helpotti omaa oloani, kun tiesin ettei ollut niin kauhean kova kiirus pudotella niitä kiloja..

Ruipelo...

Alkuun kaikki tuntui helpolta, kun paino tippui tasaisesti ja sainkin ensimmäiset 4 kiloa karistelua melkoisen nopeasti pois. Sitten tammikuun alussa mursin ukkovarpaani, kun tiputin 25 kilon painon suoraan jalan päälle. Tai pikemminkin varpaan päälle, koska ukkovarpaan luu katkesi kahdesta kohtaa ja jalkapöytäkin sai siinä sivussa oman osumansa. Siitä sisuuntuneena tein entistä kovemmin töitä tavoitteeni eteen. Aerobiset suoritin aluksi uimalla ja pahimman kivun jälkeen pystyin käyttämään crossaria tukikenkä jalassa. Jalkapäiviin sain valmentajaltani ohjeen, joten jalkoja treenailin korvaavin liikkein noin kuukauden ajan.

Jossain tammikuun puolenvälin tienoilla muutamina öinä alkoi uniongelmat vaivata. Stressasin varmaan dieetin onnistumista kipeän jalan vuoksi. Mietin, että miten ehdin saada poseeraukset kuntoon, kun en pystyisi pitämään kisakenkiä vielä aikoihin jalassa. En antanut uniongelmien häiritä sen enempää, vaan jatkoin entiseen malliin vielä sisukkaammin, kuin aiemmin. Nukkumisvaikeksia kuitekin tuli ajan kuluessa vain lisää ja lisää. Stressitaso nousi mitä vähemmän nukuin. Pitkän epäröinnin jälkeen kävin ostamassa melatoniinia prisman luontaistuotehyllystä. Kaikista epäilyistä huolimatta melatoniinista oli apua unettomuuteen. En tosin nukkunut hyvin, mutta nukuin kuitenkin. Pari paketillista ehdin niitä luontaistuotteita syömään, kunnes niiden teho alkoi hiipua. Nukuin todella huonosti ja vähän. Pari tuntia per yö, jos sitäkään. Se oli sellaista koiran unta koko ajan.

Unettomuutta jatkui ja jatkui. Väsymys vain kasvoi koko ajan. En mennyt lääkäriin itsepäisyydessäni, vaikka lähipiiri ja jopa työkaverit asiasta olivat useaan otteeseen huomauttaneet. Verenpaineeni laski todella matalalle, heikko olo yltyi, leposyke laski, lihakset kramppasi, väsytti, palelti, masenti, itketti ja suretti. Mietin, että mikä kumma on saanut ihmisen lähtemään tälläiseen rääkkiin? Eihän kengän pitäisi kovin paljoa vielä painaa vielä siinä vaiheessa dieettiä, kun viikkoja on ties kuinka monta jäljellä. Aloin olla huolissani itsestäni, koska päivät olivat alkaneet tuntua vaikeilta. En tiennyt miten jaksaisin kaikki velvollisuuteni, ennen kuin olisi ilta. Ennen töihin menoa itkin monta kertaa, kun en tiennyt miten tulisin jaksamaan sen päivän loppuun asti. En vain yksinkertasesti jaksanut enää ilman unta. Normaali vastuullinen työ ja siihen päälle monta tuntia treeniä viikossa, ilman unta. Ei kai kukaan loputtomiin voisi niin jaksaa?

Silmistä voi nähdä epätoivon.

Valvoin monta yötä kokonaan, kunnes varasin ajan lääkäriin. Minulta otettiin kaikki mahdolliset peruskokeet kilpirauhastesteista sydänfilmeihin. Missään testeissä ei ollut mitään mainittavaa, vaikka lääkäri vähän muuta epäilikin. Kreatiiniarvot olivat hieman kohollaan, mutta sekin on kuulemma ihan normaalia vähän lihaksikkaammalle henkilölle. Sain vahvempaa melatoniinia ja kolmea erilaista unilääkettä kokeiluun. Mikään niistä ei tuntunut  oikein hyvälle. Nukuin kyllä, mutta aamulla oli sellanen olo kuin ei olisi nukkunut ollenkaan ja lääkkeistä jäi päälle sellainen uupunut tuhnu olo seuraavan päivän ajaksi. Sängystä ylös pääseminen ei enää ollutkaan niin helppoa, saatikka sitten töihin lähteminen. Aikani niiden unilääkkeiden kanssa pelasin ja suoritin työt ja treenit tunnollisesti (ihme kyllä), kunnes sain uuden lääkkeen joka sopi minulle paremmin.

Tavoitteeni on nyt päästä lääkkeistä mahdollisimman pian eroon ja palata normaalien treenien pariin heti, kuin vain kroppa antaa myöten. Jätin siis kisadieetin kesken reilu kolme viikkoa sitten, kun viikkoja olisi ollut enää viisi jäljellä. Se oli vaikea ja pitkään mietitty päätös. Näin jälkeenpäin eniten harmittelen sitä, etten aiemmin lopettanut, kun uniongelmat olisi ollut vielä helpommalla tavalla ratkaistavissa. Kirjoittelinkin kisoista jättäytymisestä tuonne Itä-Savon puolelle, jos joku haluaa käydä sieltä lukemassa aikaisempia fiiliksiä.

http://www.ita-savo.fi/mielipide/blogit/kirjoittaja/bikinipakara

Väsynyt...

Jos jollekin tulevaisuudessa kisaavalle aikovalle voisin antaa vinkkejä oman kokemuksen kautta, niin ensimmäisenä suosittelen rauhoittamaan elämän kaikelta muulta. Liika stressi ei tee hyvää varsinkaan silloin, kun kroppaa viedään koko ajan vaan tiukemmalle ja tiukemmalle henkisestä puolesta puhumattakaan. Toinen asia on, että valmentajalle kannattaa olla rehellinen alusta alkaen ihan kaikesta. Myös silloin, kun tulee niitä heikompia hetkiä. Ei kenenkään tarvitse esittää minkäänlaista supersankaria kenellekään. Kolmas asia on se, että ota asioista selvää ennen kuin lähdet tuohon hommaan mukaan. Ihan kaikesta. Ei tule sitten tietämättömyyden vuoksi viimehetken stressiä, eikä yllätyksiä. Neljäs vinkki on, että hommia joutuu tekemään todella paljon.

Tähän kuntoon pääsin. Noin pari kiloa ja viisi viikkoa tavoitteesta.

Pahoittelen huonolaatuisia kuvia. Pyrin opettelemaan kuvaamaan paremmin kirjoittamisen ohella. Hetki menee vielä näillä kuvilla, mitä puhelimesta löytyy. Minun kisahaaveista sen verran, että ne on vedetty pöntöstä alas ainakin toistaiseksi. Nyt on pakko kuunnella kehoa ja annettava aikaa palautumiselle. Ihan heti en dieetille ole lähdössä, sillä onhan tässä vuoden sisällä tullut vedettyä 8,5 kuukautta dieettiä yhteensä. Nyt on siis aika alkaa kasvattelemaan lihasta rennolla mielellä.