KRIISI

 

Pää ei aina meinaa kestää mukana. :)

Kriisejä on monenlaisia, mutta minulla pukkaa kriisiä itseni kanssa tällä hetkellä ja vielä ihan naurettavan pinnallisesta syystä. Olen ollut jo pitkän aikaa sinut itseni kanssa, eikä minua ole haitannut kilo eikä toinen ja olenkin aina tykänny muodoistani. On ollut hyvä olla, kun on sinut itsensä kanssa. Silloin on helppo olla myös muille kanssaeläjille mukava ja on helppo nauttia elämästä. Kisadieetillä ehdin tottua kiristyneeseen ulkomuotooni. Vaikka dieetillä olo oli pari viimeistä kuukautta yhtä hel*ettiä, niin oli mukava huomata miten vatsalihakset alkoi piirtyä esille ja olo oli kevyt, eikä vaatteet puristanut mistään kohtaa.

Tiesinhän minä ettei ulkomuotoni tule pysymään niin kireänä mitenkään perin, enkä kyllä olisi halunnutkaan. Tarkoitus oli kuitenkin pitää kohtalaisen kireä kunto päällä, ettei moista urakkaa tarvitsisi tehdä ihan heti uudelleen. Noh, dieetin päätyttyä niin surkeasti, olen ollut käytännössä  3 kuukautta treenaamatta. Ok, olen kyllä treenannut, mutta kevyesti ja vähän. Eli 7 kovaa treeniä per viikko loppui kuin seinään ja ruokavalioon on täytynyt lisätä hiilareita koko ajan, jotta palautuisin jollain lailla hermoston ylikunnosta. Tämähän on minun kohdallani tarkoittanut kevyttä turpoamista ja itseni hyväksymistä muuttuvassa kehossa. Välillä on ollut jopa paha olla itseni kanssa.

Olen huomannut, että kun on paha olla, niin alan valittamaan. Valitan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä vaikkei siihen oikeasti olisi syytä. Se taas tuottaa lisää pahaa oloa niin minulle, kuin läheisillenikin. Eilen havahduin tähän vikojen etsimiseen ja valittamiseen. Tämä ei TODELLAKAAN ole normaalia minua. Normaali minä etsii aina asioista hyvät puolet ja ajattelee positiivisesti kriisin, kuin kriisin keskellä. En todellakaan aio enää jäädä vellomaan siihen valituksen ja itsesäälin kuoppaan jossa olin. Vaan haluan olla normaali minä.

Normaali minä arvostaa omaa hyvää oloa ja tekee kaikkensa saadakseen itselleen taas hyvä ja positiivisen olon. Normaali minä lopettaa jatkuvan nirisemisen ja keskittyy positiivisiin asioihin, koska niitä on valtavasti ympärillä, kun vaan avaa pikkuisen silmiä kaikelta "pahalta". Normaali minä katsoo aamulla peiliin ja toteaa, että tänään on hyvä päivä ja laittaa jotain hyvää musaa soimaan. Normaali minä tekee kaikkensa, ollakseen taas normaali, iloinen ja positiivinen minä.

"Se vaan valittaa ja valittaa, eikä koskaan lopeta". Kuulin kerran erään 6-vuotiaan sanovan. Ei tosin minulle, mutta kävi kyllä naurattamaan kovasti.

Vahvempana ja viisaampana kohti uusia tuulia. :)