Kuinka päästä kesäksi kuntoon? (+ARVONTA)

Huono kuvanlaatu, mutta tuossa minun kuntoani hetki sitten.

Tämähän on sellainen aihe, joka puhututtaa tammikuusta aina tuonne toukokuulle asti. Joka ikinen vuosi ihan sama homma. Ajattelin nyt kertoa vinkkejä omalla kokemuksella, että miten sellaiseen sopivaan kesäkuntoon voisi mahdollisesti päästä ja samalla laitan aiheeseen liittyvän arvonnan pystyyn.

Kesäkunnosta puhuttaessa ajatukset on melkoisen pinnallisia ja vaikka minua on alkanut ahdistamaan kaikki tämä pinnallinen vouhotus, niin päätin nyt kuitenkin tehdä postauksen siitä vielä omien kuvien kera. Tällä kesäkunnolla tarkoitan tässä tekstissä nimenomaan sitä fyysistä puolta. En sitä henkistä mikä kuitenkin on fyysisyyttä huomattavasti tärkeämpi asia. Tosin nämä kaksi asiaa kulkevat jollain lailla käsikädessä ainakin omalla kohdallani.

Suosittelen ottamaan huomioon muutaman asian, ennen kuin lähdet tavoittelemaan sitä kuuluisaa kesäkuntoa.

1. Pitäisikö miettiä mitä ihan oikeasti lähtee tavoittelemaan REALISTISESTI. Jos koet, että 5 kiloa hoikempana on parempi olla ja sitä haluat, niin sitä voi joko hyväksyä itsenä sellaisena kuin on tai tehdä asialle jotakin. Mutta suosittelen jättämään sellaiset 10 kiloa kuukaudessa ajatukset pois ihan kokonaan, koska ne kilot tuppaa tulemaan samalla vauhdilla takaisin millä lähtikin.

2. Ajattele käytettävä aika REALISTISESTI. Jos annat itsellesi aikaa muutokseen vain kuukauden, niin ei siinä ajassa kyllä mitään ihan maata mullistavia tuloksia tehdä. Etenkin jos sen kuukauden jälkeen meinaa jatkaa entiseen malliin. Toki siitä kuukaudesta voi ja saakin todennäköisesti hyvän lähtölaukakuksen kohti terveellisempiä elämäntapoja. Siinä sivussa saattaa myös muutama kilo karista.

3. Suosittelen myös ajattelemaan sitä omaa jaksamista ja omaa elämäntilannetta. Se ei välttämättä ole sama, kuin jollain toisella. Voi olla, että pieni ruokavalion päivittäminen tervellisempään suuntaan ja pienet kävelylenkit raittissa ilmassa auttavat jaksamaan paremmin. Mutta sellaiset järjettömät revittelyt ehkä kannattaa jättää suosiolla pois. Jos yht'äkkiä alat vetämään kymmenen treeniä viikossa kituen nälkäkuolemassa, niin jaksaminen loppuu todennäköisesti hyvin lyhyeen.

Mielestäni kesäkunnon tavoittelun ei tarvitse olla ihan älytöntä itsensä rääkkäämistä. Jos annat aikaa itsellesi ja muutokselle, niin todennäköisesti sinun ei tarvitse rääkätä itseäsi niin paljon ja voit löytää sen liikunnan ilon eri lajeja kokeilemalla ja hyvän olon sitä kautta. Tosin painotan sitä, että ilman työtä ei saa myöskään tulosta. Kyllä jokaisen kilon eteen joutuu tekemään töitä ihan varmasti ja siinä sivussa saattaa joutua astumaan myös hieman epämukavuusalueellekin.

4. Jos et tiedä mistä saisit apua tai tukea sinun kesäkunnon metsästämisen kanssa, niin suosittelen palkkaamaan PT:n, edes alkuun pääsemisen ajaksi. Hän voisi tehdä jonkunlaisen alkukaroituksen / aloitusohjelman juuri sinulle sopivaksi. Valmentaja ottaa kuitenkin huomioon sinun taustasi, elämäntilanteesi ja motivaatiosi. Se on suoraan panostus sinuun itseesi, ei kehenkään muuhun. Toki ymmärrän sen, että PT:n palkkaaminen on kallista ja ettei kaikilla ole sellaista elämäntilannetta, jotta se olisi oikeasti edes mahdollista.

5. Jos et halua / pysty palkkaamaan PT:tä, niin netti on pullollaan kaikenlaisia ohjelmia. Jos oikeasti haluat tipuuttaa sen 5 kiloa painoa, niin ruokavaliolla saat jo aika paljon aikaseksi. Toki liikunta yhdistettynä terveelliseen ruokavalioon takaa paremman lopputuloksen ja voi myös tehdä melkoisen hyvän olon siinä sivussa. PT palveluita edullisemmin saa ostettua erilaisia nettivalmennuksia. Sekin on tyhjää parempi vaihtoehto. Oman kokemuksen perusteella voin todeta, ettei se ole todellakaan lähellekään sama asia, kuin juuri sinulle, juuri sinun taustoillasi ja juuri sinun elämäntilanteesi huomioon ottaen tehty ohjelma.

Jos taas et ole valmis panostamaan itseesi, etkä päätökseesi, etkä myöskään ole valmis tekemään töitä muutoksen eteen, niin silloin suosittelen hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Ei sekään huono vaihtoehto ole. Kaikki kuitenkin lähtee siitä omasta halusta ja omasta motivaatiosta. Jos sitä motivaatioita ja halua ei ole, niin ei sitä kannata väkisin alkaa vääntäämään.

Minä olen päässyt (fyysisesti) siihen kuntoon, että olen sinut itseni kanssa. Se kunto on saavutettu sillä, että olen pitkän aikaa (lue: useita vuosia) syönyt terveellisesti ja liikkunut melkoisen paljon. Toki sinne väliin mahtuu myös erittäin monta epäonnistumista, monta rymyviikonloppua kavereiden kanssa ja useita herkutteluhetkiä. Suurin muutos ja isoin asia on ollut aseteen muuttaminen. Kaikkea ei voi saada nyt ja heti. Kaikkihan lähtee siitä omasta halusta ja motivaatioista, mutta ainakin minä tarvitsin nimenomaan siihen ruokapuoleen sen perseelle potkaisijan. Tarvitsin sen henkilön, joka antaa minulle avaimet tähän hommaan. Valitettava totuus on, että työn olen kuitenkin joutunut ihan itse tekemään.

Jos olet valmis asettamaan itsellesesi pienen tavoitteen, niin minä uskon, että ihan jokainen tulee siihen omaan tavoitteeseen pääsemään jos todella haluaa. Jos kuitenkin vuodesta toiseen epäonnistuu ja menettää toivonsa, niin silloin kannattaa miettiä, että olisiko syytä hankkia vähän kättä pidempää, kuin pelkkä oma tietotaito. Minä ainkin koen, että olen tilivelvollinen omalle PT:lle samalla lailla, kuin työnanatajallekin. Koen, että en voi jättää treenejä tekemättä samalla lailla, kun en voi jättää töihin menemättä jos ei joskus vaan satu huvittamaan. Omalla kokemuksella elämäni parhaita panostuksia on ollut panostukset omaan itseeni ja elämyksiin, ainakin toistaiseksi kun minulla ei ole lapsia. :)

Kuten viimeksi lupasin, niin tällä kertaa aion laittaa pienen arvonnan pystyyn lukijoilleni. Eli palkintona on Harimaa Trainingin alkukartoitus (arvo 100€), jossa voittaja saa toimintasuunnitelman seuraavalle kuukaudelle. Lisäksi alkuun pääsemiseen arvon kehonkoostumusmittauksen (arvo 37€) Gym42:lle Savonlinnaan. Tämä on siis yksi palkinto. Osallistut arvontaan tykkäämällä minun facebook sivustani (Bikinipakara) ja tykkäämällä & jakamalla tämän postauksen omalla seinälläsi Facebookissa. Jos sinulla ei ole tiliä Facebookissa, niin hätä ei ole tämän näköinen. Silloin riittää, että kommentoit tähän postaukseen ja jätät siihen omat yhteystietosi, esim.s-posti tms. josta saan sinut kiinni.

Suoritan arvonnan 6.4.2016 klo 21, joten siihen asti on aikaa toimia. Onnea arvontaan! ;) Niin ja tärkein maininta eli Facebook, eikä Starbox ole osallisena arvontaan. Tämä on ihan minun oma päähänpistos ja samalla pieni yhteistyökuvio Gym42:n ja Harimaa Traininginin kanssa.

Vaikka fyysinen kunto on hyvä, niin henkinen puoli voi olla ihan sekaisin.