Miten elimistöni reagoi dieettiin? + ARVONTA

Takkutukka, risasukka.

Olin varma, etten enää tästä aiheesta kirjoittaisi enenmpää, mutta ajatuksia tuntuisi olevan vielä vaikka muille jakaa. Joten miksipä en niitä sitten jakaisi. Ehkä tämä kirjoittaminen on minun tapani käsitellä asioita. Kirjoittaminen on minulle vielä luonnollisempi tapa kertoa asioistani, kuin puhuminen. Vaikka melko avoimesti myös puhun omista asioistani vähän vieraammillekin henkilöille. Tosin jos asia on liian arka, niin se pysyy visusti minun omana tietonani. Ei tämä aihe siis enää niin kovin paljoa kolauttele.

No enivei, mennäänpäs nyt otsikkoon. Kisadieetti sotki koko elimistöni mm. hormoonitoiminnan, keskushermoston, unet, hiukset, kynnet, ihon, mielialan, aineenvaihdunnan, ihan kaiken. Pari kuukautta dieetin lopettamisen jälkeen minulla jäi ensimmäistä kertaa kuukautiset pois. Enkä ole raskaa, sillä jollekin varmasti asia johtui mieleen kun nuoresta naishenkilöstä on kyse. Aika erikoista, että tässä vaiheessa vasta kuukautiset alkoivat temppuilemaan, kun itse dieetillä ne ei missään vaiheessa jäänyt pois. Mieliala on melko sekava toisinaan. Välillä itkettää, välillä naurattaa, välillä hermostuttaa ja välillä muuten vaan masentaa.

PALKINTO: ARGANIKARE Shampoo, hiusnaamio ja öljysuihke. Arvonnan lahjoittaja: Parturi-Kampaamo & Kauneushoitola Maj Savonlinna.

Hiukset menivät dieetistä todella huonoon kuntoon. Kävin ottamassa tehohoidon hiuksilleni ja samalla napsastiin muutama sentti huonoja latvoja pois. Sillä saatiin hiuksiini lisää eloa ja hiuksistani tuli paljon terveemmän näköiset. Ostin kampaamo Maj:sta kokeiluun hyvän shampoon ja hoitoaineen (arganikare), joita käytän joka päivä arkikäytössä. Hiuksista ei tule liian raskaat, eikä rasvaisen oloiset jatkuvalla käytöllä. Monilla öljypohjaisilla hoidoilla ainakin minun hiuksista tulee inhottavan tuntuiset ja likaisen näköiset. Tämä tuote sisältää arganölyä, joka syväkosteuttaa ja ravitsee hiuksia. Hiuksista tulee elinvoimaiset, silkin pehmeät ja upean kiiltävät.

Lainattu tuoteselostuksesta: "Arganikare tuotteet on vahvistettu Arganöljyllä joka sisältää erityisen runsaasti välttämättömiä rasvahappoja (mm. linoli- ja tyydyttämättömiä rasvahappoja), vitamiineja ja antioksidanttisia ainesosia, jotka antavat verrattoman suojan hapettumista ja vapaiden radikaalien haitallista toimintaa vastaan. Ravitsee ja syväkosteuttaa."

Tuotteita saa ostettua Savonlinnasta kampaamo Maj:sta. Kampaamo Maj sijaitsee kellarpellossa, mutta on sen verran hyvä kampaamo, että suosittelen ajelemaan sinne asti vähän kauempaakin, sillä hinta-laatusuhde kohtaa hyvin kyseisessä putiikissa.

Parturi-Kampaamo & Hiushoitola Maj, Savonlinna. Voin lämpimästi suositella kyseistä kampaamoa.

Sain yhteistyökumppaniltani Kampaamo Maj:lta arvottavaksi saman setin, jota itsekin käytän. Paketti sisältää Shampoon, hiusnaamion ja öljysuihkeen. Arvontaan pääset osallistumaan tykkäämällä bikinipakaran facebook sivusta ja kommentoimalla tätä postausta facebook sivuilla. Jos et ole facebookissa, niin hätä ei ole tämän näköinen. Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, niin että jätät jonkun yhteystietosi, jotta voin olla yhteydessä mikäli arpaonni sinua lykästää. Arvonnan suoritan 15.5.2016 klo 20. Palkinto tulee noutaa kampaamo Maj:sta tai kauempaa asuville järjestyy myös postitus.

Oikein paljon onnea arvontaan!

Huom! Muistutan, että en ole mitenkään katkeroitunut, enkä halua arvostella lajia huonoon sävyyn, vaikka näitä "negatiivisia" ajatuksia kirjoittelenkin. Edelleen harrastukseni jatkuu samana ja uskon, että joskus pääsen vielä kisaamaan, kunhan saan elimistöni täysin kuntoon ja elämäni tarpeeksi stressittömäksi (jos se on edes mahdollista).

-Bikinipakara-