Mitä jos olenkin vain oma itseni?

Törmäsin joku aika sitten iltasanomien juttuun, jossa käsiteltiin feikin ja aidon ihmisen eroa. Jutussa oli yhdeksän asiaa, joista tunnistaa aidon ihmisen. Aloin miettimään, että lapsethan ovat aina aitoja. Missä vaiheessa se aitous häviää ihmisestä? Mietin, että olenko minä aito ihminen? Olenko minä aina ollu aito? En ehkä ole, mutta milloin minusta tuli aito?

Mietin sitä millainen olen ollut esim. parikymppisenä. Silloin mietin todella paljon sitä mitä muut ajattelevat minusta. En uskaltanut olla oma itseni kaikkien edessä, koska pelkäsin etten ole hyvä sellaisena, kuin olen. Etsin itsestäni vikoja, joita yritin piilotella parhaani mukaan. Yritin olla jotain mitä en todellakaan ollut, vaan sen takia, että muut hyväksyisivät minut ja olisin ns. massatuotantoa.

Hauskimpana juttuna muistan näin jälkeenpäin, että saatoin vaihtaa omaa puhetyyliä esim. Hesan slangia puhuvien ihmisten seurassa. Häpesin sitä että puhuin savoa ja tietenkin savon murre pistää aina korvaan, mikäli mennään vähän etelämmäs Savonlinnasta. Nyt ajatus pelkästään naurattaa, enkä todellakaan häpeile omaa puheyyliäni, saati sitten mitään muutakaan. En edes tiedä missä vaiheessa, mutta myöhemmin aikuisempana aloin hyväksymään itseni kaikkien ominaisuuksieni kanssa, joita joku voisi kai kutsua virheiksi.

Mitä väliä jos en olekaan täydellinen ihminen? Mitä väliä vaikka muut näkisivätkin minut epätäydellisenä? Millainen sitten on täydellinen ihminen? Eihän sitä voi määritellä tai en ainakaan minä pysty sitä määrittelemään. Mitä hemmetin väliä sillä on mitä muut ajattelevat minusta, jos minulla itselläni on hyvä olla itseni kanssa ja olen sinut omien sanojeni ja tekojeni kanssa. Olenkin sanonut, että en edes halua tietää mitä muut ovat minusta mieltä, koska se ei ihan oikeasti minua kiinnosta.

Olen hyvin tunneälyllinen henkilö. Tarkkailen jatkuvasti ja huomaan helposti erilaiset tunnetilat ihmisissä. Huomaan joskus jos minun seurani ei ole mieleistä tai jos joku ei pidä minusta. Näissä tilanteissa usein mietin, että sanoinko jotain mikä on saattanut ehkä loukata tätä henkilöä. Tai käyttäydyinkö jotenkin huonosti, joka on saattanut aiheuttaa tämän tunteen toiselle henkilölle.

Jos huomaan toimineeni väärin, otan yleensä asian puheeksi tämän henkilön kanssa. Jos taas en, niin en menetä yöuniani sen vuoksi jos joku ei satu minusta pitämään. Voi voi. Tottakai on paljon asoita, joita voisin muuttaa jos saisin valita, mutta olisinko enää silloin minä?

Monenlaisia reittejä avautuu, kun ei peitä silmiä kaikelta uudelta.

Olen pyrkinyt siihen, etten luo uusista ihmisistä ennakkoon mitään erityistä kuvaa ensisilmäyksen perusteella. On ollut ilo huomata, kuinka mukavia ja upeita persoonia maailmassa on, kun olen uskaltanut antaa itseni tutustua uusiin ihmisiin ilman ennakkoluuloja. Olen myös erittäin kiitollinen siitä mitä minulla on ja mitä mahdollisuuksia minulle on annettu elämäni aikana. Tällä ajatuksella muuten pärjää melkein aina, kun on vaikeampia aikoja.

Ehkä tulevaisuudessa haluaisin uskaltaa tuoda omia ajatuksia esille vielä enemmän tietyissä tilanteissa, mutta ehkä se pieni ujous myöskin kuuluu minuun. Haluaisinko edes päästä siitä eroon? Ja kyllä, pystyn väittämään, että tämä kaikki näkyy myös ulkoisessa habituksessa. On ollut vapauttavaa huomata, että kelpaan itselleni juuri näin.

PS. Matkustan huomenna junalla Saksan puolelle, joten tuoretta matkapäivitystä sieltä suunnalta on pian tulossa!

LÄHTEET:

http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-2000001919896.html