Miten täällä Hollannissa menee?

Kävin Amsterdamissa päiväreissulla.

Olen ollut täällä Haagissa nyt vähän yli kaksi viikkoa ja ympäristö, sekä perheen arki alkavat tulla pikkuhiljaa tutuiksi. Perhe jossa asun on puoliksi Suomalainen ja puoliksi Hollantilainen. Perheessä on kolme lasta, jotka ovat iältään 3 vuotta, 4 vuotta ja 6 vuotta. Lapset ovat kilttejä ja fiksuja, mutta kyllähän täällä päivisin vilskettä riittää, niinkuin arvata saattaa.

Minun hommani painottuvat pitkälti alkuviikkoon, jolloin vien ja haen lapset koulusta, sekä olen nuorimmaisen kanssa kotona. Me leikimme, piirrämme, luemme kirjoja, ulkoilemme ja teemme kaikkea mahdollista mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Lasten hoitamisen lisäksi teen myös siinä sivussa pikkuisen kotihommia. Perus siivousta ja mahdollisesti joskus myös ruoan laittoa. Eli ihan tavallisia laspiperheen asioita täällä hommailen, mitäpä muutakaan.

Amsterdamista.

Kaikki illat menee pitkälti kouluhommien parissa. Kertaakaan ei ole vielä tarvinnut koti-ikävää potea, sillä tekemistä riittää aamusta iltaan. Olen yrittänyt viikonloppuisin ottaa vapaa-aikaa kouluhommista sen verran, että ainakin yhtenä päivänä pääsisin tutustumaan johonkin uuteen paikkaan. Eilen kävin Amsterdamissa ensimmäistä kertaa ja tarkoitus on käydä vielä monessa muussakin kaupungissa. Haaveilen tutustumisreissusta edes yhteen viereiseen maahan. Eniten kiinnostaa Belgia, johon junalla luikauttaa alle kahdessa tunnissa. On kovin vaikea uskoa, että kaikki on niin lähellä!

Täällä ei ole kovinkaan paljoa satanut ja sää on muutenkin ollut melko bueno, minkä vuoksi on ollut mahdollista tutkia ympäristöä lenkkeilemällä. Olen myös treenaillut salilla neljä kertaa viikossa, mikä on ihan riittävä määrä tällä hetkellä. Olo on kaikin puolin todella hyvä ja tunnen oloni erittäin kotoisaksi täällä. Välillä olen miettinyt, että ehkä jopa vähän turhan kotoisa fiilis tuppaa olemaan. Ei tunnu yhtään siltä, että olisin kaukana kotonta. Saattaahan se fiilis toki muuttua, kun ensimmäiset koti-ikävän merkit ilmaantuu kuvioihin. Niitä odotellessa..

Täälläkin alkaa olla syksy.
Kävin Haagin keskustassa viikko sitten ja voi miten nättiä sielläkin oli. Kyllä sitä ihmeteltävää riittää vielä pitkäksi aikaa.
Tämä kuva on myös Haagin keskustan liepeiltä.
Kävelen uusia reittejä pitkin harvase päivä ja ihmettelen joka kerta miten nättejä ja erikoisia rakennuksia täällä onkaan.