Unelmointi on paras tapa luoda tulevaisuutta

Nyt saa hymyillä. Oon ihan todella jännittynyt ja onnellinen tulevaisuuden näkymistä.

Ennen tyydyin vain haaveilemaan ja unelmoimaan "paremmasta huomisesta". Jossain vaiheessa aikuistumisen rajamailla aloin ymmärtämään, että moni haaveilemani asia on täysin mahdollinen toteuttaa mikäli itse niin haluan. Ja minähän haluan.

Kun nuoruuden humputtelut sain humputeltua, aloin toteuttamaan yksi kerrallaan takaraivossa pyörineitä haaveitani. Niin pieniä, kuin vähän isompiakin ajatuksia. Tällä hetkellä olen onnesta soikeana, sillä yksi haaveeni on lähempänä, kuin koskaan aikaisemin; pääsin opiskelemaan Mikkelin amk:hon liiketaloutta. Itkin onnesta, kun pitkä odotus pääsykokeiden jälkeen päättyi pari viikkoa sitten näinkin onnekkaasti. Olinhan ollut täysin varma, etten pääsisi mihinkään niistä kouluista, joihin hain.

Olin ravannut ympäri Suomea kolmissa eri pääsykokeissa. Olin käyttänyt tuntisotalla pääsykoemateriaalien lukemiseen. Olin hakenut kuuteen eri kouluun varmistaakseni mahdollisimman hyvät saumat opiskelupaikan suhteen. SILTI olin täysin varman, etten pääsisi mihinkään noista kouluista. Olin kehitellyt jo varasuunnitelman, mikäli sitä joutuisin käyttämään.

Elokuun lopusta lähtien aion suorittaa koko AMK- tutkinnon monimuoto-opintoina eli käytännössä verkossa opiskellen työ ohella. Opintojen alussa aion panostaa opiskeluun sen minkä pystyn, joten hain (ja sain) opintovapaata töistä syyskuusta maaliskuun alkuun. Tämä on todella iso asia minulle, sillä tänä vuonna tulee 10 vuotta täyteen nykyisessä työpaikassani. Mieletöntä, mutta totta. Mihin nämä vuodet oikein vierivät?

Seuraava toteutettava haave liittyy ulkomailla oleskeluun, mutta siitä ehkä ensi kerralla hieman lisää. Nyt lähden tämän pikapostauksen jälkeen siivoamaan ja suuntaamaan positiiviset ja onnelliset ajatukseni johonkin aivan muualle, kuin koulun käyntiin.... Vielä hetkeksi aikaa. ;)

Kirjoittelen pian lisää muita kuulumisia!

Ei se treenaaminen ole muuten loppunut, vaikka en vieläkään ole kunnolla palautunut siitä ylikunnosta. Aiheesta lisää myöhemmin...