Kiire, kiire, kiire! Mutta minne?

Äsken iltakävelylläni kohtasin seuraavaa; kaksi nuorta tyttöä oli liikenteessä mopoilla, ja joutuivat hetkeksi pysähtymään liikennevaloihin. Alkoi hirmuinen huuto, kun toinen tytöistä närkästyi silmin nähden tilanteelle ja raivosi: "voi vi...! Mä vihaan näitä liikennevaloja! Mä vihaan kaikkia vi... liikenne valoja! Aina mä joudun pysähtyy niihin! VIT..!!" Keltainen..."NYT MENNÄÄN!!"...Vihreä - ja sitten he kaasuttavat kiljuen eteenpäin. Mopoilla. Ei lisättävää.

Mutta-mutta... pisti mut miettimään, että mihin hemmettiin meillä on aina niin kova kiire?

Jokin aika sitten uutisoitiin Helsingin metron muutoksesta. Metrojen vaunu määrää vähennettiin, mutta ajoväliä tihennettiin neljästä minuutista kahteen ja puoleen minuuttiin. Ja vaikka metroja nyt siis menee kahden ja puolen minuutin välein, niin silti jotkut heikkopäiset juoksee siihen. Ymmärrän; jatkoyhteys saattaa mennä nenän edestä, jos olet tuon hetken myöhässä. Eikö helpompi ratkaisu vaan yksinkertaisesti olisi herätä kolme minuuttia aikasemmin, ja lähteä kotoa kolme minuuttia aikasemmin. Tai jopa neljä. Tai viisi. Saisi enemmän aikaa siirtymiselle, eikä tarvitsisi stressata niin paljon. Stressi ei nääs ole hyväksi ihmiselle.

Muistan kun en vielä asunut Helsingissä (olen siis paluumuuttaja) mutta vierailin usein, yksi lempipuuhastani oli istua kahvilassa ja katsoa, kun ihmiset juoksentelee hirmu kiireellä ympäriinsä. Naureskelin heille. Kuukausi sitten löysin itseni juoksemassa junalle. Mahtoi olla komea näky kun 140 kiloinen valkoinen Usain Bolt viilettää läpi Rautatieaseman kohti kolmos laituria ja juuri kun on painamassa oven avaus nappia, juna nytkähtää liikkeelle. Minusta oli tullut jälleen Helsinkiläinen. Hetken vedettyäni happea, totesin ääneen. Ei enää koskaan. MInulla ei voi olla niin kiire, että pitää juosta mihinkän laitteeseen. Päätin sillä hetkellä ruveta down siftaamaan. Jeps. Ei vaan, päätin, etten enää kiirehdi. Asiat kyllä tapahtuu ja menee eteenpäin.

En enää täytä kalenteriani liian tiiviisti, vaan jätän tapaamisten väliin riittävästi aikaa liikkumiselle. Samalla kun välissä on sopivasti aikaa, kerkeän purkaa edellisen tapaamisen mielessäni, ja näin pystyn keskittymään seuraavaan tapaamiseen 100%. Olen nimittäin huomannut, että kun on liian tiukat välit, miettii vielä edellistä tapaamista, eikä siis keskity käynnissä olevaan täysillä.

Eilen aamulla kuulin myös erään loistavan vinkin. Varaa kalenterista aika urheilulle, äläkä luovu niistä, muuten ne jää tekemättä. Päätin myös varata kalenteriin ns. omaa aikaa, jolloin voin tehdä asioita joista itse pidän. Asioita minulle. Käydä museoissa, näyttelyissä, tavata ystäviä jos he eivät ole liian kiireisiä.

Tärkeimpänä asiana olen oivaltanut tässä viimeisen vuoden aikana yhden merkittävän jutun. Annan aikaa perheelleni. Ja kun olen heidän kanssaan, olen heidän kanssaan. Ilman Pokèmoneja. Ilman naamakirjaa. Vain heidän kanssaan.

Olen hieman huolissani esimiehestäni. Yritimme löytää yhteistä päivää tapaamiselle hänen ja kollegani kanssa. Ensimmäiset vapaat ajat olivat ensi vuonna. Ja kyseessä oii ns. virastoajan ulkopuolinen aika. Hänellä on hieman liian tiukka kalenteri, sanoisin.

Ystävälläni on hieno sanonta; "If you are on time, you're late."

Kiire hallitsee elämäämme aivan liikaa, vaikka meidän pitäisi itse hallita omaa elämäämme. Mä olen varmasti huonoin ihminen "paasaamaan" tästä, ja siksi en sitä teekkään. Keskityn vain huolehtimaan oman elämäni aikatauluista ja omasta kiireestäni, mutta suosittelen sitä myös muille.
Seuraavaksi ilmottaudun johonkin ajanhallinta kurssille ja opettelen vieläkin paremmin hallitsemaan omaa aikaani. Muistetaan, että kaikki lähtee meistä itsestämme. Myös kiireen ja ajan hallinta.
 Ajan hallinta onkin tässä asiasssa avainasemassa, koska surullisinta tässä on se, että vaikka ihmisillä on kokoajan hirmuinen kiire jonnekin, he ovat aina myöhässä. Ja se jos mikä on sekä typerää että epäkohteliasta. Ystävälläni on hieno sanonta; "If you are on time, you're late." Se on niin hienosti sanottu, että hoen sitä itselleni lähes päivittäin. Tosin, olen kovin harvoin myöhässä tapaamisistani mutta kylläkin kaikesta muusta, kuten perheestäni tai omasta ajastani. Kyllä. Ja sitä yritän nyt muuttaa omassa elämässäni.

Selvästi ihmiset tunkevat liikaa asioita yhteen päivään. Pitäisi muistaa, että tunteja on rajallinen määrä vuorokaudessa, vuorokausia on rajallisesti viikossa ja viikkoja rajallisesti vuodessa. Kyse on varmaan siitä, että kuvitellaan pystyvän hoitamaan useampia asioita ja lyhyemmässä ajassa kuin on edes teoriassa mahdollista.

Oli miten oli, yritän opettaa itseäni olemaan kiireetön ja hallitsemaan omaa aikaani, omaa elämääni paremmin. Uskon, että sen myötä moni muukin asia muuttuu.

Ei hemmetti, nyt on juostava eteenpäin....ja höpsis. Eihän tän kokonen kaveri edes saa juosta. Ei nivelet kestä. Siispä kävelen.

Syksyjä ihmiset!