Herkullinen vinkki viikonlopulle// A savory weekend treat

Täydellinen suolapala syyskuun pimeneviin iltoihin! // The perfect savory treat for autumn evenings!
Vuohenjuusto/peruna/punasipulipiirakka // Chevre/potato/red onion quiche
A little piece of savory heaven!

Ahh ihanaa, että on jo torstai! Viikonloppu tulee todella tarpeeseen sillä silmät alkaa olla aika ristissä kuluneen viikon jäljiltä. On ollut vähän rankemmat muutama päivää ja lepo tulee olemaan viikonlopun hittisana. Se ja siivous, sillä saamme sunnuntaina vieraaksi miehen serkun ja maanantaina anoppi ja appiukko tulee taloon. Jeps. Kivaa nähdä sukulaisia, mutta täytynee tosiaan levätä ennakkoon sillä ensi viikolla on taas tiedossa kotipelejä ja tulee painettua taas pitkää päivää.

Tänään tein lähestyvän viikonlopun kunniaksi pitkästä aikaa suolaisen piirakan ja ajattelin vinkata tästä teillekin. Varoitus tosin jo etukäteen, tämä ei todellakaan kuulu sarjaan "kevyet herkut" ;)

Taivaallinen vuohenjuustopiirakka
4-5 hengelle
1 x valmis piirakkapohja
1 rkl keskivahvaa sinappia
1/2 punasipulia ohuina viipaleina
7 viipaletta vuohenjuustoa
muutama kypsä peruna viipaleina
kypsää pekonia tai savukinkkua ohuina suikaleina (maun mukaan)
2 dl crème fraîchea
2 isoa kananmunaa
suolaa, pippuria, yrttejä/muita mausteita (esim kuivattu persilja, valkosipuli, timjami...)
pinjansiemeniä

Lämmitä uuni 200°C. Kypsennä piirakkapohjaa piirakkavuoassa uunissa noin 10 minuuttia (kannattaa pistellä ensin haarukalla reikiä siihen ja tarvittaessa heittää päälle pala leivinpaperia ja esim kuivattuja herneitä painoksi) mutta älä anna ottaa väriä vielä tässä vaiheessa. Sekoita munat ja crème fraîche keskenään. Ota pohja uunista ja levitä sinappi sen päälle. Levitä sinapin päälle muutama ruokalusikallinen crème fraîche/munaseosta. Asettele seuraavaksi kerros viipaloituja perunoita, niiden päälle käyttämäsi kinkku tai pekoni hienonnettuna sekä suurin osa punasipulirenkaista. Mausta tässä välissä kevyesti pippurilla (ja halutessasi suolalla) ja yrteillä. Asettele nyt vuohenjuustoviipaleet päälle sekä vielä pari rengasta punasipulia sekä "väleihin" loput munaseoksesta. Laita sitten uuniin noin 15-20 minuutiksi tai kunnes munaseos on hyytynyt ja piirakka ottanut kauniin värin. Koristele paahdetuilla pinjansiemenillä ja nauti raikkaan vihersalaatin ja punaviinin kanssa!

//

Hi guys, all I have to say is thank god it's almost weekend and thank god for whoever invented goat cheese! Sometimes you just need to let yourself enjoy some proper time in the kitchen, creating something else than diet food. Yes, this baby definitely doesn't belong under the term "light food" so beware ;) I can't wait to start my weekend, it'll include plenty of rest but also plenty of cleaning as we're getting some of hubby's family over next week. I better get some resting done before hand so that I'll be able to manage with the late game nights and hosting people at my house.

But to the quiche then! Here's what I put inside :)

So good it should be a sin - quiche
serves 4-5
1 x pie base for salty pie (you know those "throw it directly to your pie tin things"
1 tablespoon of medium strong mustard
2dl crème fraîche
2 big eggs
salt, pepper, herbs (I used persillade, tiny amount of salt and black pepper)
a few baked potatoes sliced
1/2 sliced red onion
finely chopped bakon or smoked ham (upon your taste)
7 slices of chevre
roasted pine nuts for serving

Heat your oven to 200°C. Cook your pie base on a pie tin for about 10 minutes (make small holes with a fork on it before hand) but don't let it take too much color. Mix the eggs with the crème fraîche. Take the pie base out of the oven and spread the mustard on it evenly, following with a few tablespoons of your eggs&crème fraîche mixture. Add then the potato slices, followed by with the ham/bacon and most of the onion rings. If you want to add spices, you can do it now. Then add the chevre slices on top with a couple more onion rings and add to the "holes" the rest of the egg&crème fraîche mixture. Bake in the oven for about 15-20 minutes or until it has a nice color and a firm form. Serve with roasted pine nuts, fresh greens and a glass of red wine.

Ihanaa viikonlopun alkua kaikille// Have a lovely start to your weekends guys!

x Marianne