Koti-ikävä: ulkomailla asuvan ikuinen riesa

Lenkki luonnon helmassa, sauna, pulahdus ja iso kulaus jaffa lightia. Kuuntelen lintujen laulua vanhempieni talon terassilla, tai kesämökillämme ja hiljalleen nenääni tulvii hurmaava tuoksu. Olen unohtunut aloilleni pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus, näin käy kovin usein kun pääsen kotiin; jään ihastelemaan kaikkea ympärilläni, haluan ikään kuin säilöä jokaisen hetken mieleni syövereihin, jotta voin taas palata niihin muistoissani, mistä päin milloinkakin itseni löydän. Isäni savustama lohifilee houkuttelee veden kielelle ja siirryn takaisin keittiön puolelle, jossa yleensäkin viihdyn, siellä puuhastelemme äitini kanssa herkullisia lisukkeita savustuspöntössä valmistuvan kalan kaveriksi. Raikasta salaattia, jogurtti- ja mantelipestokastiketta, parsaa tai papuja, perunoita, mitä milloinkin. Istumme alas ruokapöydän ääreen ja ihastelen taas tätä hetkeä ja tyyntyneen järven pintaa johon ilta-aurinko maalaa kauniin kuulaan värin. Kuinka täydellinen hetki! Laatuaikaa vanhempieni ja sisarusteni ja heidän puolisoittensa kanssa. Olen onnellinen!

Eilisen juoksulenkkini varrelta. Bordeaux'ssa on kauniita katuja ja puistoja, mutta joskus veri vetäisi enemmän Urpolan juoksumaastoihin.

Näin ajattelin tänään mielessäni kun yllätin itseni jälleen ikävöimästä Suomeen ja perheeni pariin. Kuvio on nimittäin aikalailla aina sama kun menen käymään kotona, tiettyjä juttuja täytyy saada. Näitä on lenkkeily ulkona luontopolulla, saunominen, ruoanlaitto yhdessä (ja tämä isäni savulohi on aivan ehdoton!) ja pitkät kahvitteluhetket ja keskustelut kupposen äärellä. Lisäksi rakastan käydä haahuilemassa isoissa ruokakaupoissa ja nuuskimassa mitä uutuuksia olen missannut ollessani ulkomailla (tämä myös huolimatta siitä että asun Euroopan ruokakulttuurin kehdossa). Tämä on seitsemäs vuosi kun asun ulkomailla ja vaikka elämä soljuu eteenpäin omalla tahdillaan, ei mikään vie pois sitä ikävää jota kokee kotia kohtaan. Riippuen olinpaikasta ja elämäntilanteesta, kotiin voi toisinaan olla todella vaikea päästä. Puolasta oli helppo lähteä lyhyemmällekin reissulle, etenkin kesällä kun Finnair lenti suoria lentoja Krakovaan. Lisäksi meillä oli aivan ihana koirahotelli, josta Patu tykkäsi ja jonne ei huolestuttanut jättää karvaista kaveria kun tiesi että sillä on kaikki hyvin. Nämä asiat helpottivat Suomeen matkaamista sen lisäksi että lentojet hinnat olivat kohtuulliset. Nyt Bordeaux'ssa asuessa meillä ei ole koiralle hoitopaikkaa eikä lentoyhteydet ole hyvät. Toisinaan hakukoneet tarjoavat 12 tunnin matkustusaikaa, joka tarkoittaa yleensä kahdeksan tunnin hengailua jollakin lentokentällä. Silloin kun yhteyksiä löytyy, ovat ne usein kalliita. Ei ole helppoa ei.

Lenkkimatkan varrelta.

Ikävää lievittää kuitenkin säännölliset vierailut joita kotijoukot ja ystävät tekevät tänne suuntaan, tuoden mukanaan yleensä aina jotakin suomalaisia suosikkiherkkuja, joilla voi sitten lievitellä pahimpia ikävänpuuskia. En toivo kummallisuuksia kun vieraat kysyvät tuliaistoivomuksista, yleensä Vaasan tai Oululaisen jälkiuunipalat (eli se perinteinen ruisleipä), Fazerin sininen ja dippikastikesekoitukset ovat listallani vakiokamaa, niitä kun ei saa täältä juuri laisinkaan. Lisäksi Fazer Alku puurot ovat suosikkejani ja niitä on aina kiva saada. Pienestä on ihminen onnellinen, eikö?

Ystävien vierailut piristävät aina! Tässä ihastelemme Biarritzin surffimaisemia parhaan ystäväni kanssa joulukuussa.

Ideaalissa maailmassa asuisin paikassa, josta on edes osan vuodesta suorat yhteydet Suomeen, jolloin kotiin pääsisi vaivattomimmin käymään. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka lentokoneella pääsisi parikin kertaa vuodessa kotimaahan, ei se poista sitä tosiasiaa, että kun asuu ulkomailla ei pääse lainkaan osaksi sitä arkea joka kotona perheellä ja ystävillä on. Toisinaan se on se mikä harmittaa. Ne arkiset jutut ja juttutuokiot. On silti ihanaa nähdä maailmaa ja tutustua uusiin maihin, ihmisiin ja kulttuureihin. Niihin kun harvoin pääsee aidosti käsiksi vain lomamatkoilla. Ihmiset avaavat sydämiään ja paljastavat oikean persoonansa ja elämänsä eri ulottuvuudet vasta pidemmän tuntemisen jälkeen, varsinkin Ranskassa. Täällä usein kuulee ulkopaikkakuntalaisten ranskalaistenkin sanovan, että toisinaan ihmiset ovat etäisiä ja kylmiä aluksi. Kun vihdoin pääsee luomaan oikeita ystävyyssuhteita ja pääsee tutustumaan aitoon paikalliseen kulttuuriin, voi todeta kaiken tämän expattielämän olleen sen arvoista.

Tänään postiluukusta oli tullut taas pieni paketti, jossa oli kortti ystävältä ja muunmuassa suomalaista raakasuklaata. Työpaikalla pala suuhun sulamaan, kuulokkeista kotipaikkakunnan nettiradio ja kuppi kahvia, melkein kuin kotonaan olisi.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille!

x Marianne