Hemmetin tehokkaat ihmiset, miten te sen teette? // Insanely efficient super human, how do you do it?

Mietinpä vaan tässä hiljain, viimeksi tällä viikolla, että miten ihmeessä jotkut ihmiset saavat niin paljon enemmän aikaan, vaikka meillä kaikilla on saman verran tunteja vuorokaudessa. Onko se vain tahtotila -kysymys, että toiset vetää 40 tuntista työviikkoa, käyvät viisi kertaa viikossa jumpassa, ehtivät näkemään ystäviään, laittamaan ruokaa, siivoamaan ja käymään kaupassa? Unohtamatta sitä, että joskus olisi sitä kumppaniakin nähtävä ja sen kanssa keskusteltava vähän muutakin kuin vaan hyvän huomenen ja -yön toivotukset.

Välillä tuntuu, että on sata asiaa tehtävänä ja tässä sitä vaan meikäläinen menee ja räpeltää eikä valmista tule vasemmalta tai oikealta. Olisi käytävä joskus oikeassakin kaupassa eikä aina vaan siinä korttelin "Siwassa" ostamassa niitä samoja salaattiaineksia ja aamupalajogurtteja sillä mentaliteetilla että "kyllä kai mä vielä tänään voin syödä päivälliseksi pussikeittoa". Niin ja olisi ehdittävä myös treenaamaan ja hoitamaan tätä räjähtäneen näköistä huusholliakin ja ehkä joskus myös tekemään lämmintä ruokaakin, muulloinkin kuin viikonloppuna.

Viime viikolla olin alkuviikosta vatsataudissa ja voin kertoa (vaikka kyllähän te uskotte ilman selityksiäkin varmasti...) että oli aika hiton vaikeaa pitää kaikkia lankoja käsissä ja selvitä työtehtävistä siinä samalla. Viikon saldona oli aikamoista säätöä ja oli vain pakko priorisoida mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Loppuviikosta ollessani jo takaisin terveiden kirjoissa päätin, että sosialisoin ennemmin kuin siivoan ja käyn kaupassa. Perjantaina näin ystäviäni, lauantaina tein pitkän työpäivän kun oli kotipeli ja tänään lähdettiin rannikolle tuulettamaan ajatuksia miehen ja koiran kanssa. Teki kaikille hyvää päästä pois täältä kotikulmilta. Mutta nyt tässä kännykästä nettiä jakaessani (niin, sekään pirulainen ei ole toiminut kunnolla koko viikkoon! Syytän Ranskaa, ne ei vaan osaa tätä hommaa..) ja yrittäessäni saada tätä tekstiä aikaiseksi tuntuu taas, että ei hitto jäi taas paljon tekemättä asioita tällä viikolla (kuten blogin päivitys) ja ensi viikko ei ole aikataulujen puolesta yhtään sen kevyempi.

Te superihmiset jotka vedätte 110% teholla joka päivä, mitä ihmettä te lorautatte sinne aamumurojenne sekaan? Onko se vaan niin, että mulla ei riitä tahtoa riittävästi saada kaikkea aikaiseksi vai olenko tehoton siinä miten järjestän elämäni? Voinko syyttää tästäkin vain Ranskaa ja tätä jäkiselämää ja tuumata, että on ihan ok vetää tälleen. En tiedä, mutta sen tiedän, että kaupassa käynti ja siivous siirtyy kyllä ensi viikkoon. Tilanne vaatii sohvaa, pepsi maxia ja hyvää leffaa! Sellaista oikein tehokasta ja energistä viikkoa kaikille! ;)

//

Every week I think I'll get my act together and live my days in a well planned manner. In this ideal dream bubble I'd go to gym after work, then do my groceries, cook a healthy and balanced (not to mention pretty!) dinner and socialize with my hubby and friends. I'd also go to bed early. However, in reality my life is often an uncontrolled chaos and I never get everything done no matter how hard I try.

A little peak to instagram (you who aren't there yet, don't go there!) will guarantee you'll feel like an "inefficient slob". I mean who the hell are these super humans who get up at 5am without any coffee (yes, without coffee), hit the gym, then do their 8-10 hour work day and still manage to keep a clean house, full fridge, cook and be a socially smart and nice person. Hit me with a 45 hour work week and a couple normal everyday tasks and you're more likely to see someone with an appearance closer to a cavewoman than a well educated and sophisticated person.

This week was a rough one. It was spiced up with a stomach flu in the beginning of the week, just to add a little fun in the busy picture. My house looks once again like a bomb went off here, I haven't done proper groceries (the ones in the minimarket nearby don't count) since my husband's parents left town and I got zero sports done last week. Ohh and my diet has consisted mostly of takeout or at times an apple and a yoghurt (sad, sad, sad!!).

If you're one of those super humans who manages to get everything done and still fit in 8 hours of sleep, please tell me what it is that you put in your morning cereal! Until then, I'm going to enjoy the last hours of this weekend on the sofa with a movie and some pepsi max. Wishing you all an energetic and efficient new week! ;)

x Marianne