Anna itsellesi lupa innostua!

Sama naama, vanhat jutut? Vai onko mahdollista, että mustavalkoisuudestakin löytyy ilon ja valon sävyjä, toivon ja innostuksen vivahteita? Elämän ihmeellisimpiä ja hienoimpia asioita on se, että näkökulmaa voi aina terävöittää ja kohdetta tarkentaa, puhumattakaan siitä, mitä panoraama mahdollistaa.

Olen haudutellut ajatuksiani pitkään, välillä painekattilassa ja välillä avotulella. Siellä ne aromit terävöityy. Tärkeintä kuitenkin on, että lopputuloksessa maistuu innostus. Palava halu. Aidoimmillaan. Elävänä, tilanteisena ja hetkeen tarttuvana. Ei väriaineilla tai aromeillä tuotettuna.

Ja jos aitoa makua ei synny, ihminen saa pettyä. Ilo, samoin kuin innostus, ei saa muodostua suoritteeksi, jota on vain pidettävä yllä. Innostus on tunne, jossa rehellisyys on vahvasti läsnä. Olla rehellinen toisille ja ennen kaikkea itselleen. Se tekee ihmisestä uskottavan. Bloggaajastakin.

Kirjoitan jatkossa paljon innostuksesta, sillä se on yksi niistä asioista, joita olen viime aikoina työstänyt itsessäni eniten. Olen antanut itselleni luvan innostua. Aikuisena, nelikymppisenä, oman tien kulkijana ja ennen kaikkea uteliaana etsijänä. Olen antanut itselleni myös luvan pettyä. Aloittaa uudelleen ja kokeilla vaihtoehtoisia lähestymistapoja. En halua jäädä poteroon. Ethän sinäkään?

Tehokkuusmaailman näkökulmasta innostuksella on arvattavasti vastakohtansa, pitkäjänteisyys. Kun vaan jaksaa pitkäjänteisesti puurtaa, saa palkkion. Mutta jääkö maisemat näkemättä ja polut koluamatta, jos vain puurtaa? Sitku-elämässä ei ole tilaa käänteille.

Niin. Elämänlaajuinen oppiminen on upea mahdollisuus. Joka päivä silmät auki kulkemalla voi oppia ja oivaltaa, nähdä asioita uusista näkökulmista ja avartaa kokemusmaailmaansa. Hätäpäissään tapahtuvan kantapääoppimisen merkitystäkään ei tule aliarvioida. Kyllä se matokin oppii, lopulta.

Jatkossa kirjoitan myös tarinallisuudesta, elämänkulun punaisista langoista ja kokemusten juonellistamisesta. Olen monesti pohtinut, minkälaisen tarinen kertoisinn itsestäni tänään. Entä huomenna, jos illalla saan lottovoiton tai vammaudun hirvikolarissa? Kerronko voittajan vai häviäjän tarinan, etsijän vai löytäjän? Päämäärät vai matkan? Entä mitä valitsen tarinaani ja mitä jätän ulkopuolelle? Miten paljon yleisö vaikuttaa valintoihin ja sisältöön? Kuka oikeastaan tarinaani kirjoittaa?

Entä minkälaisen juonen tarinaani valitsen? Kuka on paha ja kuka on hyvä ja ketä vastaan itse taistelen? Mikä on tarinani punainen lanka ja miksi asioita tapahtuu juuri minulle? Tai juuri muille?

Ei lopu valmiista maailmasta pohtimisen aiheet :)

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! Tämänpäiväisenä retkikohteena on Mikkelin Asuntomessut (ihan tuossa kivenheiton päässä) ja jos ei meidän Lumi-kultainen syö muistikorttia, löytyy lähipäivinä matkaotoksia myös tästä blogista. Ja vähän tarinaakin kuvien ympäriltä. Saapa nähdä, minkälaisia oppimisen ja oivaltamisen hetki syntyy, kun lähtee turistiksi kotikylille! Matka tulee ainakin olemaan hintansa väärti :)