Gastroviikot vai Gatastrofiviikot?

En ruokaile pikkurilli pystyssä. Minuun ei tee vaikutusta se, miten ruohosipulinkorsi on aseteltu lautaselle tai onko teelusikallisen kokoisen alkupalan viereen pyyhkäisty punaisella rätillä ihan vain ulkonäön vuoksi. Ruoka on hyvää, jos se maistuu hyvälle. Kaunis asettelu on plussaa - elämmehän Instagram-aikaa - muttei se yksistään ateriaa tee.

Vähältä piti, etten astunut kulinaristiseen maailmaan. Siis Gastroviikoille. Olimme kyllä menossa, mutta alueelle saavuttuamme näimme vain muutaman pöytiinsänojailijan ja yhden tiskin takana puhelintaan räpläävän miehen. Ei mitään näkyvää tietoa siitä, milloin ko. puulaaki on auki tai mitä sieltä saa.

Olisimme tietenkin voineet mennä tiskille kysymään: "Anteeksi, että häiritsen puhelimennäpyttelyä, mutta onko tämä paikka auki?" Onko se asiakkaan tehtävä? Jos myyjän tehtävä on myydä, eikä hän tätäkään viitsi tehdä, miksi meidänkään pitäisi vaivautua. Lähdimme pois. Samoin teki meidän perässä kävellyt pariskunta. Heillekään tapahtuma ei avautunut.

Pomppulinnassa olisi saanut hyppiä hintaan 3e/napero. Varsinainen vetonaula alueella, jossa joka toisessa pihassa on trampoliini.

Kävelimme Gastroviikkojen ohi toisenkin kerran. Tällöin paikalla kärysi S-ryhmän Alpo-rekka. "Halpuutimme hintoja" (halvennamme työtä) on ajatus, joka ei istu yksiin ruokanautintojen kanssa: aromivahvennetta, puolivalmista, eineksiä, lisä- ja säilöntäaineita sekä samanmakuisuus (ruokalajista riippumatta). Kun ainekset on halpoja ja työ halvennettua, ei paljoa hintaa jää. Eipä tullut mentyä.

Muutama tovi sitten Länsi-Savossa tiedettiin, että Mikkeliin tulee asuntomessujen yhteyteen tällainen mahtava makutivoli, Gastroviikot, ja tämän päivän aviisissa tinnitettiin, ettei viikoille ole ollut tulijoita. No kun messuvieraat ei jaksa, turistivirrat ei kuljekaan keskustaan ja myyjät ova peruneet asunnonsaantivaikeuksien vuoksi tulonsa viikoille. Ihanko totta? Tässäkö ovat kovimmat syyt?

Asunnonsaantivaikeusperustelun kohdalla putosin Alpo-rekasta. En ole kulttuurintuottaja (vihaan sanoja "taide" ja "kulttuuri"), en edes yhteisöpedagoogi, mutta veikkaan, että ruokaviikot voitaisiin järjestää kahdella tavalla. Hankkimalla vetonaulaksi hansvälimäen kaltaiset gourmetkokit, panostamalla kansainvälisiin huippu-uutuuksiin, ottamalla viihteeksi jyrkisukulan pelastusoperaatiot ja keskittymällä michelintason ravintoloitsijoihin. Toinen toimintamalli olisi panostaa paikalliseen osaamiseen, tuoda esille alueen toimijoita ja olla ylpeitä siitä, mitä meillä on. Asuntomessuyhteydessä panostaisin paikalliseen.

Ai ei istu kateelliseen ja kieroon savolaismielenlaatuun, omista ylpeily? Vihaan myös tuota aluestereotypiaa, mutta mitä pitempään olen Mikkelissä asunut, sitä enemmän siihen uskon. Kokemus puhuu, ei mielikuva. Otetaan siis toinenkin haukku saksalaista makkaraa. Ja Teerenpelin kaljaa päälle.

Palataan Gastroon. Ongelma tietenkin on se, että onnistunut tapahtuma edellyttää yhteistyötä. Niin toimijoiden kuin viranomaistenkin kesken. Varsinkin, kun tapahtuman yhtenä rahoittajana on Mikkelin kaupunki.

Miten muuten Gastroviikoille hakeuduttiin? Ilmoittautumalla? Miten valintaprosessissa näkyi julkisrahoitusosuus? Vai oliko kyseessä kohdennettu yritysavustus? Mitä me veronmaksajat saimme vastikkeeksi rahoillemme?

Meillä on monia ravintola-alan toimijoita, joilla on jo tilat, rekat, henkilökunnat ja menuut. Toimitusketjut ja laatutakuut. Konsepti, jota voidaan tarpeen mukaan siirrellä paikasta toiseen. Sitten olemme me, "pop up -ravintoloitsijat" ja pienyrittäjät, joille tällaiset tilaisuudet voisivat olla näytön paikkoja. Yhteistyössä esimerkiksi paikallisten oppilaitosten kanssa. Entä missä nukkuvat alueemme uusyrityskeskukset ja yrittäjäpalvelut?

Tosin täällä Mikkelissä "pop up -toiminta" nähdään vain jo kuolleiden liikehuoneistojen pintakiillotustäyttämisenä silloin, kun on tehtävä vaikutus asuntomessuturisteihin. Viikon kuluttua katunäkymä on hyvin toisenlainen. Valitettavasti.

Ei vaihtoehtoja voi tarjota, jos niitä ei ensin tunnisteta ja tunnusteta. Tai voihan kysymys olla näkemisestäkin. Ja jos siitä laadusta puhutaan, niin harva meistä kotikokkailijoista nenää kaivaa ja taikinaa vaivaa - varsinkaan samaan aikaan. Vaikka mielellään niin halutaankin uskotella. Että olisi jotenkin epähygieenistä puuhastelua se kotikeittiössä tekeminen. Ei se ammatti sitä ammatillisuutta tuo, valitettavasti.

Niin. Ja jos lisärivi hygieenisyydestä sallitaan, niin vihonviimeisiä ovat ne, jotka ruokatarjoilujen yhteydessä näpräävät luuriaan. Siinä se muhii pöpö poikineen.

Kun seuraava gastroviikko järjestetään, ilmoittaudun kisaan mukaan. Alle juustovohveli, mäti-smetana-punasipulisekoitusta pintaan ja kyytipojaksi annos kotikutoista sekasienisalaattia. Päälle kunnon kotikaljaa, ei mitään huuhdevettä. Siinä on sellaista kotilähiruokaa, että puolivalmiit ja einekset alta pois!

Ps. Tulisipa vanha kunnon Holvi takaisin.