Äitinpäivä, pääsykokeet ja sekasorto

Ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille myös. Ihanaa on myös tuo aurinko ja sen tuottama lämpöenergia, joka niin mukavasti tänne on nyt säteillyt.

Jännittävää sen sijaan on se, että en yhtään tiedä mitä miun elämässä tapahtuu seuraavien viikkojen aikana. On nimittäin suunnitteilla jos jonkinlaista juttua. Ihan ensiks paljastan, että kävin Tampereen yliopistolla viestinnän ja journalistiikan pääsykokeissa maanantaina.

Se onkin aika tosi jännä homma, koska niistä jäi hirmusen hyvä fiilis, vaikka en yhtä tehtävää ihan kokonaan kerennytkään tekemään. Ihan kauheesti ei hurrauksia ansaitse miun valmistautuminen kyseiseen koitokseen ja olinkin niin sanotusti satavarma, että itku on lähellä kun rupeen lukemaan tehtävänantoja.

Kattia kanssa, mie se olin ihan hymyssä suin, ku poistuin sieltä salista. Paitsi käteen koski aivan kamalasti se kirjottamisen määrä ja nyt esitänkin vienon toiveen, josko tämä koitos laitettais sähköiseen muotoon esim. heti jo ensi kevääksi, ni voisin sitten ilman fyysisiä kipuja suorittaa siellä.

Muiden jännittävien juttujen paljastumista saatte odotella hetkisen. Tämä on miun mielestä vähintäänkin reilua, koska minuu jännittää itteänikin niin paljon, että jos miulla ois housut, ni en kyllä tasan niissä pysyis. Varma juttu.

On myös muutama outo juttu. Miulta on nimittäin kateissa Fairy-puteli, kolme kappaletta varvassandaaleita, peili ja rahapussukka.

Sandaalit on todennäkösesti kadonneet viime kesän riennoissa, että jos joku nyt omistaa kolme Rip Curl –merkkistä kenkää ilman oikeutta niiden omistukseen, ni vois palauttaa. Jooko. Varpaat haisee kaatopaikan ja New Yorkin viemärin sekotukselta, ku riisun nämä miun muotilenkkitossut. Ei kiva.

Peili, rahapussukka ja puteli on kadonneet ihan viikon sisää, eli käännän katseeni rytmiryhmän ja Leviloven suuntaan. Koska mie se oon niin huolellinen ja säntillinen tyttö, etten itse mitään hukkaa ikinä.

Toissayönä säikähin ihan kauheesti ku tallasin jonkin päälle ja se rasahti poikki. Sitten tajusin, että ei hätäpäivää, se olikin pitsan se semmonen kantaosa, joka oli jääny syömättä. Aamulla jouduin kuitenkin ikäväkseni toteamaan, että kyseessä ei ollukaan pitsa, vaan puinen keittiöväline. Kapusta, lasta joku semmonen.

Se meni poikki ja hetken aikaa olin harmissani, mutta sitte en enää ollu, koska ilahduin ensinnäkin siitä, että muistin miten ostin sen ainakin viisi vuotta sitten Ikeasta. Toinen ilonaihe oli se, etten ollu kaikkien näiden vuosien aikana kadottanu sitä.

Perjantaina porraskäytävästä hissin edestä löyty miun sukka, jota olin ettiny melko kauan. Sekin oli ihan kiva juttu.

Moikka,

Terkuin arvatkaa kuka?

No Emu