Huomenta Suomi!

Ai millanen sunnuntai? No sellanen, että mie istun kirsikkatikkukaramellin tuoksusena junassa menossa kohti Helsinkiä eli Hesaa niin ku myö maalaiset sanotaan. Ai miks kirsikkatikkukaramellin tuoksusena? Tai hajusena, päättäkää itse.

No koska Äiti Suikkanen, aka Surppa, Surikka, Äitikarhu, oli saanu sellasen neronleimauksen, että oli ostanu uuden kirsikkasuihkusaippuan, jolla mie tänään peseydyin. Enemmän kuin todennäköstä on se, että Surpan silmälaseissa ei ole ollu taaskaan sankoja, ni niitä ei voinu käyttää kauppareissulla ja hän ei nyt sit vaan yksinkertasesti nähny mitä siinä purkissa luki. Se on nimittäin faktaa, että jos Surpalla ei ole laseja, ni menee mansikat ja kirsikat, sekä Emmi ja Santeri tosi helposti sekasin.

Mikä saa Emun lähtemään pääkaupunkiin? Telkkari tietysti. Ehei, turha toivo, en ole ostamassa televisiota asuntooni vieläkään. Homman nimi on Huomenta Suomi maanantaina, eli huomenna. Jeppis joo, mie oon televisiossa. Mitäs siihen sanotte? Äiti sano, että älä kiroile. Aijon totella. Äitillä on nimittäin välillä ihan hyviä ideoita, jos nyt ei lasketa mukaan tota viimesintä kauppareissua, jonka seurauksena tytär tuoksuu karkkikaupalta.

Niin siis mie oon telkkarissa huomenna. Miks mie sit meen sinne? No puhumaan digitalisaatiosta. Jos oon ihan hiljaa, ni se johtuu siitä, että miun kurkkua koskee vallan vietävästi, eikä suinkaan siitä, etten osais sanoa mitään. Joten hei, huomenna telkkarit auki siinä puoli kasin kieppeillä, ni saadaan katsojaluvut pilviin ja voitte nauraa miulle.

Tarkotuksena oli laittaa Ruokolahden Palloseuran huivi kaulaan, mut piru vie se unohtu. Katellaan huomenna, tai siis katelkaa työ. Moikku.

-Emu