Hymy herkässä

Ensinnä sellanen juttu, että tää postaus on kirjotettu muutamia viikkoja sitten, mutta en vahingossa ollu yhtään muistanu julkasta tätä. Hupsis. Tämmöstä tää miun elämä itseasiassa on. Jatkuvaa unohtelua, sähläämistä, koheltamista ja vähän myös hölmöille asioille nauramista.

Tällä hetkellä istun Saimaan ammattikorkeakoulun opinnäytetyöluennolla ja mietin, että miten ihmeessä nämä luennot on koettu tarpeellisiksi. Uskomattoman turhaa ja vaikuttaa todella siltä, että näihin on haalittu kaikki mahdollinen liibalaaba sisällöksi, ihan vaan että saadaan aikaa kulumaan. Ja kenties tarvittava määrä työtunteja kasaan? Tosi jännä tän kyseisen organisaation tapa toimia.

Siinä oli nyt tämän torstain pieni purkautuminen, ettei lipsahda liian positiiviseks. Se olis nimittäin sääli. Nyt arvon naiset, herrat ja henkilöt! Olkaapa hyvät, mietteitäni parin viikon takaa.

Mitkä asiat naurattaa ja hymyilyttää? No kaikki kivat ainaski. Ja sit voi olla turhautunu tai vittuileva hymy myös. Flirttaileva kans. Viimesin ei ole ihan se miun leipälaji. Oikeestaan ei ole yhtään.

Jos miun puhelimen näyttö ei olis epäonnisesti räsähtäny tuhannen … päreiks, ni näyttäisin teille miun flirttihymyn selfien avulla.

Noo, onni onnettomuudessa –sananparsi kai sopii tähän ku nenä päähän. Että säästytte nyt myötähäpeältä. Kiva juttu, eikö vain. Toisaalta, oon lukenu yhdestä anonyymistä mediasta miun kirjotusten aiheuttavan myötähäpeää. Ei niin kiva juttu, eikö vain.

Paljon hymyilyttää Ylen esittämä Sohvaperunat -ohjelma. On muute hyvä. Loistava. Paras. Ilmiömäinen. Haastan teijät jokaisen kattomaan sitä. Ensin luette kyllä tän loppuun, mutta sitten meette suinpäin Areenaan kattomaan perunoita. OK?

Hymyilyttää myös se, että sain miun ultimaattisen hyvästä esseestä tikkunekun palkkioks. Okei taisin saada sen siksi, että urhoollisesti sormenpäät verta valuen näpytin kasaan yli kaks sivua tekstiä hankalasta aiheesta. Mut nekku ku nekku. Ku ku. Oli oikein makia alotus päivälle.

Teistä on varmaan jännä ajatella kaikkien noiden vuodatustekstien jälkeen, että mie voisin olla hyvällä tuulella. Voin mie. Ja vieläpä ihan helpostikin. En oikeesti ees ole mikään äkäpussi.

No koulussa olen, mut se johtuu siitä, et siellä särkee päätä, koska on huono sisäilma. Ei voi säätää ilmanvaihtoa, ku menee muuten koko koulun järjestelmä sekasin. Hyvin suunniteltu on puoliks kustu. Ainaki mitä rakentamiseen tulee. Tämä ei hymyilytä.

Mie tein äsken miun blogille facebook –sivun. Se ei ollu ultimaattinen menestys heti luomishetkellä, vaikka ihan todenteolla toivoin tuhansia tykkääjiä. Markka on miljoonan alku, eli kai kolkytki on ihan okei.

Ennen edellistä postausta mietin, että voinko kirjottaa pelkkää höpöttelyä. Ja sit mietin melkein heti seuraavana päivänä eli viikon päästä, että mikä jottei, tämähän on tosiaan ihan miun oma blogi. Elämäni Emminä. Ei esim. Elämäni lukijakunnanmiellyttäjänä.

Ja on tämmönen kevyempi teksti muutenki ihan hyvää vaihtelua. Tai näin mie itelleni uskottelen. Ettei tästä tuu kohta Elämäni Kiukku-Emminä. Semmonenki on vaarana varmasti ja riskien hallinta, se vasta on tärkeää.