Inhimillisyys

Olin eilen töissä. Eli siis kaupan kassalla. Tätinä, niinku monet mammat ihanasti sanoo lapsilleen. Asiakas ostaa Veikkauksen uudistunutta peliä ja toteaa: "laita siihen ne plussat mukaan, ni saan enemmän miljoonia!" johon mie vastaan: "itseasiassa et saa, koska päävoitto ei plussaannu." Tähän semmonen virheen merkkiääni. Ei saa ikinä tuollalailla sanoa, hyi minua. Siinä jäi nyt sitten Veikkausta myymättä parilla eurolla. Tän jälkeen hihkasin loppujonolle, että jos joku muu tarttee Veikkaus-valistusta, niin kertoo vaan sitten. Vastaukseksi sain naurua. 


Tai kun asiakas pohti ostaako Pirkan halpaversion, vastasin ettei kannata, koska olin itse vasta muutama päivä sitten pettynyt kyseiseen tuotteeseen. Sekin on väärin toimittu, koska Pirkka-tuotteita pitäisi suositella. Mie en lähtökohtasesti pidä ajatuksesta, että valehtelen asiakkaalle. En halua olla ihminen, joka ruskein silmin vakuuttaa, että tää on kyllä paras juttu ikinä, vaikka tietää tuotteen olevan sysipaska. Ei Ei Ei. 

Olen myös miettinyt tätä "asiakas on aina oikeassa" -ajatusta, kun kuuntelen ihmisten juttuja kassalla ollessani. No kun ei ole. Mitä jos otettais testiin ajatus "asiakas on aina ihminen"? Ja myös asiakaspalvelija on ihminen, useimmiten. Kassan molemmin puolin on tavattu myös hirviöitä, mutta se että on rehellinen, ei tee kenestäkään sellaista. Miun oman kokemuksen mukaan kassahenkilön  äärettömän teennäinen pirteys ja kolme pykälää liian kimeä ääni on vähän ahistavaa. Mie oon ihan oma-alotteisesti päättäny olla ihminen ihmiselle. Että ei, viinirypäleitä ei ole tarvinnut viime viikollakaan punnita ja sirukortti menee jokaiseen maksupäätteeseen ihan samalla tavalla.

Ja kun juoppo, jolle en myynyt kaljaa huusi poistuessaan huoran perkeleeksi, vastasin reippaasti, että "voin suositella siulle jotain Pirkka-merkkistä, kun ei noi pullonpalautuslaput kyllä riitä. Kiitos ja tervetuloa uudelleen." Taas ne muut asiakkaat nauroivat. Siinä oli jonoa noin viistoista henkilöä, koska tottakai lauantain kiireisempään aikaan ollaan muutama tunti yksin töissä. Kyseinen pullonpalautusmasiina päätti jysähtää just sillä hetkellä täyteen. No pakkohan miun oli tyhjentää ne säiliöt. Takas tullessa vastassa oli 20 silmiään pyörittelevää ja huokailevaa asiakasta, joille pidin nopean ja yhteisen puheen, joka kuului näin: "Pahoittelen pitkää jonoa ja odottamista. Tää ei kuitenkaan oo miun syytä, että jos jollain on valittamista, niin tossa Postin kassalla voi kirjottaa palautelapun näitä työvuoroja suunnittelevalle henkilölle." 

Ei kirjottaneet valituslappuja, vaan sanoivat ymmärtävänsä ihan täysin, ettei johdu ruuhka miusta. Jopas. Nehän olikin ihmisiä. Puhetta ymmärtäviä ja siihen reagoivia. Kumma juttu. Minkä ihmeen takia pitäis ruveta sylkykupiksi? Ei miun ainakaan tarttee. Ei siksi, että olen asiakaspalvelija, eikä siksi että asiakas on aina oikeassa. En tarkota, että pitäis olla törkeä. Ei tietenkään. Vaan inhimillinen. Sillonkin voi olla ystävällinen ja asiallinen. Miulle yks asiakas sano, että oonko mie harkinnu poliitikon uraa. Kuulemma tarvittais Arkadianmäelle joku, joka sanoo asiat niinku ne itse näkee, eikä niin, että saa mahollisimman  paljon rahaa.

Mie uskon, että kaupan alalla asiat on hankalia ja monimutkasia monesti siks, että kyseisellä alalla on ns. akkavalta. Naiset on hankalia. Naiset on kieroja ja naisten pitää päästä pätemään ja vaikuttamaan joka asiaan. Että ei se ainakaan yhtään helpota sitä työtä. Ja sitte ne monesti luulee tekevänsä vähintään ydinfyysikon työtehtävien tasosta duunia. No ei myö tehä. Se rahojen laskeminen ja tietokoneen näpyttely, siihen pystyy ihan kuka vaan. Jopa mie oon oppinu käyttämään Exceliä. Huonosti, mut kuitenki olen. Kaikista hankalin ja samalla myös tärkein osuus koko työssä on asiakkaan kohtaaminen. Sen tilanteen ja ihmisen lukeminen ja toimiminen niin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Sillon saattaa joutua muutamia Keskon tätien säädöksiä tallomaan, mutta ei kerrota niille. Antaa niiden elää siinä uskossa, että tehdään just niin kun on käsketty. 

Rauhaa ja Rommikolaa
-Emmi Karoliina