Jännittää

Heippa!

Miun oli nyt vähän hankala taas aloittaa tätä kirjottamista. Se johtuu siitä, että viime aikoina mie oon kirjottanu kaikista jännittävistä jutuista teille ja nyt miulla ei ole kerrassaan mitään jännittävää kerrottavaa. Tuli paineita vähäsen.

Oon nyt pari viimestä päivää ollu täällä Suomen pääkaupungissa eli Espoossa ja onhan tässäkin ollu jännittävyyttä kerrakseen.

Eilen taitoin matkaa sillä surullisen kuuluisalla länsimetrolla ja tein sellasen terävän havainnon, ettei ole ihme, kun valmistuminen hieman kesti. Sehän on jumalauta kaivettu 10 kilometrin syvyyteen.

Vähempikin olis miun mielestä riittäny. Kiva kattoa, että ok metrolle on matkaa 150m, helppo homma. Metromatkan aikaa vievin osuus tosiaan on päästä siihen laiturille.

Mie oon parissa aika isossa kaupungissa kulkenu metrolla, eikä niissä ole tämmöstä meininkiä ollu ollenkaan. Olin varma, että menin ainakin niin syvälle maan alle, että metron ikkunoista vois ihailla sulan kiviaineksen liikehdintää, mutta valitettavasti pelkkää kiinteää kalliota oli havaittavissa.

Tää Helsinki on miulle ihan kauheen vieras, enkä osaa liikkua täällä yhtään. Mut ei se minuu haittaa.

Sen tiedän, että täällä on paljon tyttöjä, jotka sanoo, että kaikki tytöt on massaa ja ite kuvittelee olevansa tosi erikoinen, mutta sitten ne tuolla lailla sanovat tytöt näyttävät kaikki myös keskenään samalta. Tytöt on niin hassuja ja myös pelottavia.

Helsinki-visiitti päättyy siihen, että miun pitää ajaa täältä pois. Autolla. Siihen voi tosiaan päättyä paljon muutakin.

Tänään mie saan uudet silmälasit jihuu! Viikonlopun verran on jäljellä eloa etelässä ja sitten mie lähen. Huisia ja uudelleen jihuu!

Ainii, mitä mie teen koulun kanssa? No en tosiaan tiijä, kai se joskus on käytävä loppuun.

Pus,

Emu