Kamala paikka.

Moi vaan täältä helvetin hirveästä Indonesiasta.

Tarkempi lokaatio on vielä pari päivää Canggu, Bali. Ihmiset täällä ovat inhottavan hyvällä tuulella ja ystävällisiä. Aurinkolaseja ja -rasvaa joutuu käyttämään ihan koko ajan, ettei verkkokalvot ja skandinaavisen kaunis ja kalpea nahka pala karrelle.

Meren kohina ja lämmin merituuli tuudittavat aurinkotuolissa köllöttelijän suloiseen uneen. Hirveetä. Päästäkää pois.

Perkeleen palmut. Kaipaan kuusia.

Ja skootteriajelu ilta-auringossa riisipeltojen läpi on sekin ihan perseestä. Niinku varmasti jokainen arvaa. Ei oo jumalauta helppoa olla Emmi tällä hetkellä. Elämä pelkkää koettelemusta.

Tässä postauksessa on nyt kuva poikineen todisteena, että aivan on kamala tämä paikka. Paholaisen keksimä, ettenkö sanois. Totta helvetissä kannattaa välttää ihan viimeseen asti.

Jätin syömättä. Kunpa nuo kukat kuolis nopeesti.

Ikävä kyllä ruoka maistuu ihan yhtä hirveeltä kuin miltä näyttääkin.

Kaurapuuro kelpais.

Ja entäpä auringonlasku? Kuten arvata saattaa, se vasta hirveä näky oli. Oikein kävi vituttamaan, että tulipa lähdettyä, kyllä olis saatana Imatralla ollu nätimpää.

Hyi hitto.

 

Poikaystävä parka on joutunu kuvauksen kohteeksi myös ja tässä seuraavassa otoksessa mie revin häntä hiuksista ja muistaakseni huusin kitarisat punaisena, niin että koko Canggu kaiku, jotta kato nyt saatana tänne ni otetaan kuva. Muistoja, kato muistoja pitää tallettaa. 

Hymyile nyt kerranki helvetti soikoon.

Tästä on siis kehkeytymässä oikein iloinen rupeama. Palataan. Myö lasketaan viikkoja, että päästään kotiin. Eikä hymyillä kenellekään. Ikinä.

Suolasia suukkoja,

Emu