Leviästi Levillä

Morot Leviltä!

Ensin kaikille, jotka ovat huolissaan äitikarhun vapaudesta, niin ei tarttee olla. En lukinnut häntä grillikotaan, vaikka en kaljaa saanutkaan juoda. Vapaana siis jolkottaa edelleen. Ja hyvinpä vielä jolkottaakin piru vie.

Saavuttiin tänne lauantaina ihan hyvissä ajoin, koska lähdettiin näppärästi matkaan jo perjantaina ja yövyttiin miun veljen luona Kuusamossa. Iskettiin heti lauantaina itse asiaan, enkä nyt suinkaan puhu siitä kaljanjuonnista, vaan hiihtämisestä. Kyllä. Minä, sukset ja loputtomasti latua.

Kivasti luisti suksi ja oli mukavaa, kunnes sitten yhdessä aika isossa alamäessä kävi vähän nolosti. Päätin lähteä kesyttämään tätä mäkeä niin, että ihan muina naisina laskin ladun vieressä, koska oli tulossa hirvittävän jyrkkä mutka ja vanhana hiihtonaisena tiesin, että kurvissa on latu lytyssä, joten parempi antaa liukua siinä vieressä.

Ja kyllä kuljetti kovaa. Otin sellasen melko kisasen asennon, koska olin mökillä tarkastanut miltä miun hiihtopöksyjen takapuoli näyttää sievästi pyllistäessä. Ja näyttihän se. Kuvittelin yleisön hurraamaan ladun varteen, kun meikä mimmi painaa palmikko pitkänä hurjaa kyytiä.

Tuli outo olo ja vilkasin alas. Suksien välissä oli metrin verran tyhjää tilaa. Jokainen joskus hiihtänyt tietää, että se ei ole ollenkaan toivottu tilanne, varsinkaan kun vauhtia on muna-asennon saattelemana kertynyt jo ihan mukavasti.

Kysyin nopeasti suksilta, että josko palaisitte takaisin sievästi vierekkäin. Eivät palanneet. Siinä elämä vilisi silmissä, vauhti kiihtyi kiihtymistään ja Fischerit pyrkivät entistä kauemmas toisistaan. Päätin sadasosan harkinnan jälkeen, että vähän kolhitut polvet ovat tosi paljon parempi ratkaisu kuin revenneet nivuset heti ensimmäisenä päivänä.

Niin päättyi se lasku miun osalta. Makasin pitkin pituuttani siellä ladun varressa ja ei varmasti jäänyt Sirkan kylältä kuulematta, että nyt on nainen nurin. Ei meinannut naurusta tulla loppua, vaikka polviin koskikin aivan perkeleesti. Vastoin kaikkia miun elämästä luotuja tilastoja ja huolimatta tästä heti ensikilometreillä kohdanneesta onnettomuudesta kävin myös eilen hiihtämässä.

Harmi homma on, että se miun ystävä ei päässyt sairastumisen vuoksi lähtemään mukaan. Eli jos nyt joku haluis tulla tänne meijän mökkiin, ni voi tulla, koska tilaa on ihan parin huoneen verran. Laittakaa vaan yv, av, jne. Keskiviikkona täällä esiintyy Tuure Kilpeläinen kaihoisine karavaanareineen ja kyllä mie sitten oon onnellinen ja vähän myös saatan olla nousuhumalassa.

 

Palataan,

 

Terkuin

Emu