Lukekaa kaikki tämä!

Tervehdys Rukalta!

Tarkemmin Kuusamon kylältä oikeestaan. Ollaan puolikkaan perheen kanssa täällä oltu nyt muutama päivä. Näiden muutamien päivien aikana veli on oksentanu melkein yhtä paljon, ku mie lauantaina, eli paljon. Miulla tosin oli krapula ja hän on ollu sairaana, mut mitä väliä, yrjö ku yrjö. Ei oo kuulemma helppoa olla Valtteri.

Oksentamisen lisäks käytiin eilen äitin kanssa hiihtämässä ainakin yli 10km, on syöty pizzaa, ja mie kävin tänään sellasen Tinder-Markun ja hänen koiran kanssa ryömimässä mäkiä ylös ja myös laskemassa alas.

Tätä yhteistä retkeä sopiessa Markku eli Make kysy, että lähetäänkö hakemaan hänen reppu, koska se oli jäänyt sinne metikköön. Mie en sen kummemmin ihmetelly, et miten voi unohtaa repun, koska itse oon joskus menny autolla kouluun ja tullu bussilla pois. Ois voinu sattuu kelle vaan.

Kysäsin kuitenkin ohimennen, et onko hänen edellinen uhri haudattuna siihen johonkin repun lähelle, johon Make ei oikein sanonu juuta eikä jaata. En ollu moksiskaan, vaan sovittiin, että Markku tulee hakemaan miut aamulla heti kymmeneltä.

Kyllä se sitten sano, että voidaan käydä kahvilla, jos haluan ottaa selvää hänestä ennen erämaahan lähtemistä. Vastasin, että meikä muija se on siitä kiva, etten kahvia juo ollenkaan. Ehotti muumilimsaa, johon totesin ihmisten luulevan siinä vaiheessa, että oon hänen tytär. Ei sit sen enempää puhuttu mistään alkututustumisesta, vaan mentiin suoraan asiaan.

Niin lähti Emmi Karoliina kuolemaa halveksuen kohti tuntematonta. Automatkalla juteltiin mukavia ja mie huomaamattomasti tarkkailin maisemia, että tiukan paikan tullen osaisin juosta oikeeseen suuntaan. En olis osannu, voin ihan rehellisesti kertoa.

Siinä mäkeä ylös tarpoessa Make kerto koiran olevan oikeesti sohvaperuna, vaikka se nyt loikkiikin ihan mielissään tuolla menemään. Mie ihan hiljaa takin kauluksen sisällä kuiskasin, että ei ole koira ainoa peruna tällä rinteellä. Oli nimittäin neiti Suikkasen reisilihas jonkin verran maitohapolla, kun yritin pysyä Maken perässä, olla läähättämättä ja vielä puhuakin jotain.

Tarpomisen ja laskemisen jälkeen Make kysy, että mennäänkö syömään. Sanoin, että mennään vaan ja toivoin ihan täyttä huutoa mielessäni, ettei Make paljastu absolutisti avokadovegaaniks, koska miun mieli teki pihvihampurilaista ja kaljaa, enkä jaksais millään käydä keskustelua vegaanisten vaihtoehtojen paremmuudesta. Ja siis kaiken tän miun kaoottisen elämän keskellä miun huutotoiveeseen vastattiin ja niin mentiin Maken kanssa hampparille ja juotiin kaljat. Oli oikein kiva päivä!

Tän tarinan opetus olkoon se, että aina kannattaa lähteä seikkailulle, vaikka treffiseura ei suoraan kieltäiskään murhanneensa ihmisiä. Ja aina kannattaa myös lähteä kävelemään keskellä yötä jäälle, vaikka kaikki maailman kirjottamattomat säännöt olis tätä treffiseuraa vastaan. Ei siitä kuitenkaan sen enempää.

 

Oikein kivaa viikon jatkumoa,

Emu