Reissujuttu 1.2.

Noniii nyt jatketaan siis Canggusta Ubudiin, joka on Balilaisesta näkökulmasta hippien mesta. Se vasta tuntuikin kodilta sitten. Reissukuulumisten ensimmäseen osaan pääset tästä.

Oikeestaan Canggun ilmapiiriin ja yleiseen fiilikseen verrattuna ainoa ero on se, että Ubudista puuttuvat surffaajat ja kaljakulttuuri.

Miksei surffaajat ole löytäneet tietään Ubudiin? Syy on niinkin yksinkertainen kuin semmoinen, että Ubudissa ei ole surffaamisessa oleellisena elementtinä toimivaa merivettä. Joo tiedän, että järvivesissä voi myös surffata, mutta se ei nyt ollenkaan ollut pointti.

Miten sie teet?

Luvassa ei siis ollut myöskään biitsiköllöttelyä, vaan tutkimusmatkailua, fiilistelyä ja muutama turistikohde.

Myö taitettiin tuo Canggun ja Ubudin välinen matka meijän edellisen majapaikan omistajan kyydillä, joka ystävällisesti kysyi, että haluttaisko käydä katsomassa semmosta Balilaista luomukahvipuutarhaa. Haluttiin ja se haluaminen kannatti, koska vau, se paikka oli todella hieno.

En tiijä onko toi puutarha oikea termi tässä, mutta niin siellä kasvoi kaikkea kahvista kakkaan. Kyseisellä tilalla nimittäin valmistetaan yhtä maailman kalleimmista ja ehdottomasti myös paskimmista kahveista.

Paskotut pavut.

Paskinta se on siksi, että oleellinen osa valmistusprosessia on kahvipapujen syöttäminen sivettikissalle, joka sitten kakkii papuset ja ai että ku tulee hyvää kahvia.

Vähän mie myös tätä paskatarinaa kuullessani ihmettelin, että miten, herrantähden miten tämän uskomattoman hienon kahvin valmistusprosessi on saanut alkunsa? Pohdintani lopputulema oli se, että ihminen tekee uskomattomia asioita saadakseen aamukahvinsa.

Tässä se sivettikissa, eli kahvinkakkaaja nyt sitten on.

Tilan luomuleima kärsi miun silmissä tosi ison kolauksen, koska nuo tuon kuninkaallisen kahvin kakkaajat elävät tosi pienissä häkeissä vailla liikkumatilaa, saati mitään muutakaan luonnollisuuteen viittaavaa.

Muutoin paikka oli tosiaan upea. Saatiin opastettu kierros viljelmien keskellä ja maistiaiset erilaisista kahvi- ja teemauista. Miehän en juo kahvia lainkaan. En välitä edes mokkapaloista, koska ne maistuvat vähän sille kahville.

Miulla siis muutama hikimansikka nous otsalle, koska en tietenkään halunnut olla epäkohtelias ja kieltäytyä maistelusta. Näin itseni tuommoinen pieni maistelukupponen kädessä irvistelemässä ja vakuuttamassa, että niin on hyvää kahvia.

Onneksi Sampsa tykkää tosi paljon kahvista, joten hän suoritti kahvimaistelut ja mie keskityin erilaisiin teevaihtoehtoihin. Ja voi jukra oli hyvää. Kierros päättyi pieneen putiikkiin, josta ostettiin kotiinviemisiksi teetä ja palasaippua suihkuleikkeihin.

Ihana hymyilevä mummukka paahtopuuhissa.

Seuraavassa jaksossa loput Ubudista ja samalla myös heipat Balille. Tuleva yö matkataan lentokentälle ja suunnataan aika upealta näyttävälle saarelle. Toivotaan, että Indonesiaa kirjaimellisesti ravistelevat maanjäristykset hellittäisivät pikkuhiljaa.

Kolme viikkoa jäljellä. Ehkä sen jotenkin jaksaa. Onneks mie meen Ruokolahdelle, kun Suomeudutaan, sillä aijon mennä paikalliseen Alppimajaan ja tilata maailman parhaan pizzan. Kantsii muute käyvä hakee kyseisestä ravitsemusliikkeestä pizzaa, jos pyörähtelee Ruokolahden lähettyvillä. On heittämällä parasta ikinä. Nam.

 

Hiekkasuukkoja,

-Emu