Vaikeuksien kautta voittoon

Nyt mie vähän tässä oon sisäisesti hurrannut. Selvisin Phuketiin, vaikka jännitti kyllä kovasti. Ja jos olisin tienny mitä matkan varrella tapahtuu, on varmaa, että olis jännittäny vielä kovemmin.

Lento Helsingistä lähti siis tunnin myöhässä ja kyllähän se minuu turhautti ihan olan takaa, koska ei se odottaminen nyt vaan ole miun juttu.

Jännitti paljon, että miten sujuu se melkein kymmenen tuntia koneessa. Eihän se meinannu sujua ja sitten taas sujui kun vähän nukuin.

Bangkokissa rupesin kattelemaan jatkolentoa ja sitten vähän nousi hikeä otsalle ja muuallekin, kun lentolippua tuijotellessa tajusin, että se jatkolento lähteekin toiselta kentältä.

Ihan vaan selvitykseks, että en oo mitenkään kokenut lentokenttäkävijä. Lähinnä on tullu matkustettua Imatra-Lappeenranta –väliä junalla.

Sillon kuulutetaan ”juna lähtee raiteelta yksi.” Oikein tarkkaan kun kattoo siinä asemalla seistessä, niin voi huomata, ettei siellä tosiaan ole enempää raiteita kun tää yksi. Että ihan vähän meinas maalaismuijalle iskeä hätä.

LeviLove selkeesti testas miun seikkailumieltä ja suoriutumista kiperässä tilanteessa, kun varas jatkolennon eri kentältä. Eipä mittää, rinkka selkään ja oikeaa bussia ettimään. Ja niin se kuulkaa löyty se bussi.

Ettei kukaan nyt ajattele, että helppo homma, ni miulla oli todellakin kiire. Aikaa tolla bussilla siirtymiseen oli semmonen 1,5h ja ruuhkan yllättäessä siihen matkaan voi hurahtaa tuo aika ihan tuplatenkin.

Ja itseasiassa se bussi lähti samantien matkaan, kun olin kammennu itteni kyytiin, eli ei siinäkään jääny aikaa sen enempää ihmettelylle.

Kun pääsin oikeelle kentälle, näytti kello, että 9 min aikaa tehdä lähtöselvitys. Muutaman kerran pyörähin ympäri sijoillani ja tajusin etten todellakaan löydä itekseni perille.

Kysäsin apua semmoselta tosi kivalta mieheltä, joka oli lähössä lomalle myös ja se mies sano, että nyt kuule tyttö juoksujalkaa tähän suuntaan. Hän lähti saattamaan miut ihan oikeeseen paikkaan, koska ei tosiaan ollu varaa mennä harhaan kertaakaan.

Siinä mie sitte rinkka selässä juoksin kiltin miehen perässä ja mietin, että ihanaa kun maailmassa on näin mahtavia ihmisiä ja vielä ihanampaa on se, että satuin kysymään neuvoa just häneltä.

Kerkesin oikeeseen koneeseen ja nyt istun Phuketin lentsikkakentällä. Elämä on kyllä tosi jännää välillä tai ainakin nyt on tosi jännää olla Emu.

Matka jatkukoon!