HOLIDAY BEAUTY INSPIRATION

Heippa! Oletteko kaikelta kiireeltä vielä ehtineet miettiä, millaisia meikkejä aiotte pitää juhlapäivinä? Itse rakastan kaikkea jouluun liittyvää, joten toki myös juhlakauden meikit ovat tärkeässä osassa. Vaikka toisin voisi luulla, en käytä meikkiä lomalla enkä edes arkena joka päivä. Kouluaamuina haluan usein mielummin nukkua 25 minuuttia lisää, kuin herätä aikaisin ja käyttää saman ajan meikkaamiseen. Panostan useimmiten ehostukseen enemmänkin loppuviikosta ja muina tärkeinä päivinä, kuten vaikka joulupyhinä. 

Itselläni tänä vuonna kynnet ovat jo saaneet nauttia kullan värisestä kynsilakasta. Kyseessä on vieläpä geelikynsilakka, Rimmelin Kate Mossin 15. juhlavuoden mallistosta. Pullossa sanotaan, että levitä kaksi kerrosta lakkaa 071 Gilty Pleasure, mutta jo yksi kerros tuo kokonaisen peittävyyden. Sen päälle pitää sipaista vielä geelilakkaa, jotta tulos on mukavan kestävä, eikä kynsistä tarvitse stressata vähään aikaan sen enempää. Kaunista, sopivan kestävää ja yksinkertaista!

Silmämeikkini taas, kuten aina, on kullan ja ruskean eri sävyjä yhdessä ja välillä erikseen. Juhlakauden kunniaksi haluan kuitenkin paljon eri vaihtoehtoja, joten Magnif'Eyes -paletista (001 Keep calm & wear gold) löytyy monta eri sävyä. Fiiliksen mukaan voin tehdä joko söpöt suklaasilmät tai sädehtivät kultaiset. Huomattava ja hyvä puoli paletissa on se, että siinä on monipuolisesti sekä matta-, että kimaltavia sävyjä, joten erilaiset tyylit erilaisiin tilaisuuksiin ovat yhdessä paketissa. Lisäksi mukana on peili ja kaksipäinen aplikaattori.

Rimmelin uusi ripsiväri sisältää hoitavaa Arganöljyä ja oma versioni siitä on vedenkestävä. Tuuhea, paksu harja erottele ripset ja antaa kauniin, luonnollisen ilmeen. Itse tykkään käyttää tätä myös ilman mitään muuta meikkiä, sillä luonnollisuuden takia se avaa katsetta kauniisti.

Ihanaa ja kaunista alkavaa lomaa sekä joulunaikaa teille kaikille! ❤️