18-VUOTIS SYNTYMÄPÄIVÄ

Eilen tosiaan täytin 18 vuotta ja sen sekä vapun kunniaksi tulikin juhlittua. Synttäriaamu alkoi bodypump tunnilla, jonka jälkeen suuntasin kotiin valmistautumaan. Illemmalla sitten muutama ystäväni tulivat meille, josta sitten myöhemmin suuntasimme ulos. Puolen yön aikoihin suuntana oli tietenkin baari. Pakko sanoa, että synttärit menivät oikein hyvin ja mulla oli superhauskaa ihanien ystävieni kanssa. 

Jotenkin en silti vieläkään osaa sisäistää sitä, että nyt todellakin olen täysi-ikäinen. Aika on hurahtanut hurjan nopeasti, sillä muistan oikein hyvin, kuinka täysi-ikäistymiseen oli vielä monta vuotta aikaa. Nyt sitä pitäisi olla aikuinen, mutta musta ei ainakaan tunnu yhtään siltä. Vähän ehkä jopa kauhistuttaa tämä koko homma, sillä yhtäkkiä pitääkin ottaa paljon enemmän vastuuta. Toisaalta tuohan tämä täysi-ikäisyys mukanaan myös useita kivojakin juttuja.

Kiitos vielä kaikille, jotka olitte jollain tavalla osallisena tekemässä mun eilisestä synttäripäivästä huipun!