AIR MAX THEA

Tällaiset kaunokaiset saapuivat toissapäivänä postin kautta miulle. Yksien air maxien omistajana voin todeta, että ehdottomasti parhaat vapaa-ajan kengät, mitä on. Eikä kyllä nämäkään tuottanut pettämystä. Ihan super mukavan tuntuiset jalassa ja ei kyllä ulkonäkökään tuottanut pettymystä. Kyseessä on siis Niken Air Max Thea -malliset kengät. Tykkään tuosta thea-mallista todella paljon, jotenkin vähän sirommat ja yksinkertaisemmat, kuin muut mallit. Mulle siis täydelliset!
Harmaaseen väriin päädyin siksi, että halusin klassisen väriset, sellaiset joihin ei heti kyllästy ja sellaiset jotka sopivat moniin erivärisiin vaatteisiin. Nämä eivät ole onneksi niin aran värisetkään kun toiset air maxini (valkoiset), joten nämä menevät hyvin esim. kesän festareilla hyppiessä, ilman että tarvitsee kokoajan pelätä kenkiensä puolesta.

Nyt vaan täytyisi malttaa enää odottaa, että nuo kadut kuivuisivat. En nimittäin heti viitsi kumminkaan lähteä tuonne ulos astelemaan kuraan nämä jalassa. Sulaisivat jo kaikki lumet ja tulisi kunnolla kevät!

Samalla tilasin myös uudet juoksukengät itselleni, sillä vanhoillani en pystynyt enää juoksemaan. Rakastan pirtsakan värisiä treenivaatteita, joten halusin oikein räväkät juoksukengätkin. Nämä persikan väriset yksilöt toivottavasti tuovat uutta iloa juoksemiseen. Ajattelinkin kohta lähteä testaamaan näitä tositoimiin. Ainakin mitä kotona pompin nämä jalassa, niin tuntuivat oikein hyviltä.

P.S. Blogiin puhaltaa tällä hetkellä uusia tuulia ja aika isojakin muutoksia tulossa. Olen jo aivan innoissani täällä. Niistä lisää myöhemmin, joten stay tuned! ;)