ANSWERS

Nyt olisi siis vastauspostauksen vuoro. Saitte kysellä miulta kysymyksiä ja nyt tulee vastaukset. Kiitos kaikille kysyneille ja jos haluat vielä kysyä jotain, niin tämän postauksen kommentteihin voi vielä jättää kysymyksensä. Mutta nyt asiaan!

Miten oot bloggaajana muuttunu sun omasta mielestä näinä parina vuotena?

Olen ainakin löytänyt sen oman suunnan tälle blogille sekä saanut tuotettua sen mukaista sisältöä. Muutenkin mun mielestä blogini laatu on kasvanut hurjasti alkuajoista niin tekstin kuin kuvien suhteen. Bloggaajana olen myös kerännyt lisää itsetuntoa, sillä blogin alkuaikoina en edes uskaltanut mainita tästä kenellekkään, mutta nykyään tämä on mulle ihan samallainen harrastus, kuin mikä tahansa muu. Uskallan tuottaa juuri sellaista sisältöä, jota itse haluan sekä tuoda omia mielipiteitä esille. Muutenkin nykyään en jaksa yhtään edes miettiä sitä, mitä muut tästä ajattelee.

Jos saisit kolme toivetta, mitä toivoisit?

Hmm, tää on paha. Haluaisin ainakin unelmieni vaate- ja asustevaraston. Myös joku matka lämpöiseen olisi tällä hetkellä enemmän, kuin kohdallaan. Viimeisen toiveen käyttäisin joko klassisesti toivomalla lisää toiveita tai toivoisin sitä, että tämän vuoden sairastelut olisi nyt tässä, sillä lähes kahden viikon sairastelun jälkeen ei tuo homma enään oikein houkuttele...

Mitä ajattelet Suomen tilanteesta tällä hetkellä? Mm. Pakolaisista?
En kamalasti haluaisi ottaa kantaa näihin asioihin täällä blogissani, mutta sanotaanko näin, että minulla ei esimerkiksi ole mitään pakolaisia vastaan. Muutenkin en näe Suomen tilannetta nyt mitenkään ylipahana, vaan ennemminkin ne olemme me ihmiset jotka teemme tästä kaikesta pahempaa.
 

Millainen olisit mummona?
Pakko sanoa, että ihana kysymys! ♥ Mutta miusta tuntuu, että olen mummona sellainen vähän höpsö tyylilyyli. Matkustelen varmaan paljon ja hemmottelen mahdollisia lapsenlapsia paljon! Ja teen varmasti super paljon käsitöitä sekä mulla on varmasti ainakin yksi koira.

Oletko enemmän kahvi kuin tee ihminen?

Riippuu todella paljon päivästä. Tosinaan juon teetä enemmän, mutta varsinkin arkena tulee juotua enemmän kahvia. Joten tällä hetkellä sanon ehkä olevani enemmän kahvi-ihminen.

 

 
Oletko hyvä käsitöissä?
Olen. Pienestä asti on tullut väännettyä barbeille kangastilkuista vaatteita ja nykyään sitten teenkin ihan oikeita vaatteita sekä sisustusjuttuja ja vähän mitä milloinkin. Sain myös ala- sekä yläasteella käsitöistä stipendin, joten kai sitä taitoa löytyy. :D
 
Mikä on unelmatyöpaikkasi?
Ehdottomasti jokin ihana muotiketju tai sitten oma yritys. Jossain muotilehden toimituksessa olisi myös unelmaa työskennellä. Kunhan pääsisin jokapäivä olemaan tekemisissä jollain tavalla vaatteiden ja muodin kanssa, niin se olisi unelmaa!

Jos saisit nyt muuttaa mihinpäin maailmaa tahansa, mihin muuttaisit vai jäisitkö Suomeen?
Muuttaisin varmaan Lontooseen, sillä rakastuin siihen kaupunkiin niin kovasti ja näkisin itseni siellä. Tosin kerta olisi mahdollisuus muuttaa ihan mihin vaan, niin olisi kyllä siistiä muuttaa Yhdysvaltoihin, tosin tässä elämäntilanteessa tuntuisi pelottavalta lähteä ihan yksin niin kauas kaikista. 

Voisitko kuvitella värjääväsi hiukset jollain räikeällä värillä, kuten esim. pinkillä, turkoosilla tai lilalla?
En voisi. Se ei ole yhtään tyyliäni, enkä muutenkaan koe että sellaiset sopisi minulle. 
 

Windows vai OS X?
Itselläni on tällä hetkellä käytössä Windows, mutta tykkään enemmän OS X:ta.

Mikä on surkein tekninen laite, jonka olet omistanut?
Miulla ei nyt ainakaan tule mieleen, että olisin omistanut mitään kamalan huonoja teknisiä laitteita. Tosin entinen Samsungin puhelimeni alkoi vuoden käytön jälkeen olemaan todella laginen ja hermoni eivät enää meinanneet kestää sen kanssa. Sen jälkeen en kyllä Samsungeja olekaan enää käyttänyt.

Lempikirja?
Apua, tämä on tosi paha sillä mulla on hirveästi lempparikirjoja! En vaan osaa sanoa yhtä, mikä olisi ylitse muiden. 

Lemppari tv-sarja tai elokuva?
Lemppari tv-sarja on ehdottomasti Gossip Girl. Olen katsonut kaikki kaudet siitä ainakin 5 kertaa läpi, mutta en siltikään ole kyllästynyt siihen. Hyvänä kakkosena tosin tulee Pretty Little Liars. Lempielokuvaakaan en osaa sanoa, sillä niitäkin on todella paljon.

Mikä sinusta piti tulla isona eli lapsuuden haaveammatti?
Mulla vaihtui lapsena haaveammatti todella usein, mutta eläinlääkäri oli kai se ykkönen. Olin ihan varma että tulevaisuudessa tulisin hoitelemaan eläimiä työkseni. Myöhemmin tyrmäsin kuitenkin tuon, sillä tajusin etten voisi leikellä eläimiä, sillä mulle tulee todella olo jo siitä että katson, kun eläimiä operoidaan. 

Suolainen vai makea?
Hmm, tämäkin riippuu todella paljon päivästä ja tilanteesta. Yleensä kuitenkin valitsen mielummin suolaisen, sillä makeasta tulee todella helposti huono olo.

Mitkä ovat tärkeimpiä asioita, mitä olet oppinut vanhemmiltasi?
Varmaan yleisesti sellainen asenne, että elämässä tulee hetkiä ja aikoja, jolloin asiat eivät välttämättä ole niin kuin haluaisi ja muutenkin aina elämä ei vaan hymyile, mutta silti täytyy jaksaa porskuttaa eteenpäin. Ei pidä luovuttaa, sillä yleensä aina asiat kumminkin kääntyvät lopulta hyvin. 
Olen varmasti oppinut paljon tärkeitä asioita vanhemmiltani, muttei sitä varmasti itse edes tajua, mitä kaikkea on oikeasti oppinut vanhemmilta. 

Millaisen perheen haluaisit tulevaisuudessa?
Haluaisin tulevaisuudessa ihanan suht pienen perheen. Siihen kuuluisi tietenkin ihana mies, lapsi tai korkeintaan kaksi lasta sekä koira. 

Mistä unelmoit tällä hetkellä kaikkein eniten? 
Rakastan unelmointia ja rakentelen kokoajan ihania pilvilinnoja itselleni. Tällä hetkellä unelmien aiheena ehkä eniten on ollut tulevaisuus. Lukiosta valmistuminen sekä oman kodin löytäminen. Unelmoin varsinkin siitä, että saisin unelmieni opiskelupaikan ja pääsisin kokeilemaan siipiäni kauempana täältä ihan yksin. Samaan aikaan todella pelottava, mutta myös kutkuttava ajatus.

Villasukat vai korkokengät?
Korkokengät! Tämä edes tuskin vaatii selittelyjä mun kohdalla, haha.

Millaista musiikkia kuuntelet?
Kuuntelen aika paljon ulkomaalaista musaa, mutta myös suomalaista (Antti Tuisku, JVG...). Kuuntelen todella paljon ja useasti musiikkia ja sekin menee mielialani mukaan, välillä rauhallisempaa ja toisinaan menevää. Tän hetken yksi lempibiiseistä on Daya-Hide Away, suosittelen käydä kuuntelemassa!

Mitä uutta olet oppinut itsestäsi viimeisen 5 vuoden aikana?

5 vuotta sitten olin melkein 13 vuotias, joten tässä on tullut opittua mielettömästi vaikka mitä. Ensinnäkin olen oppinut itsestäni ihan sen, että olen mitä olen enkä tästä muutu. Olen myös huomannut, että olen hyvin kunnianhimoinen ja ehkä vähän perfektionismi luonteeltani. En kuitenkaan pidä niitä negatiivisina piirteinä, vaan nekin voi kääntää positiiviseen valoon, vaikkakin ovathan ne toisinaan aika uuvuttavia ominaisuuksia.

 

 

 

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi? Mitä aiot tehdä lukion jälkeen?
Mulla on tällä hetkellä tulevaisuuden suunnitelmat vähän auki vielä... Olen ajatellut, että lukion jälkeen muuttaisin pk-seudulle ja hakisin opiskelemaan muotia tai journalismia. Voi siis olla, että välivuosi on edessä. Ajattelin tehdä tästä aiheesta ihan kunnon postauksen, sillä tästä löytyy pohdittavaa.

Lempivaatekauppa?
Suomessa olevista ehdottomasti Zara! Muuten lemppareita on myös River Island sekä Topshop.

Kesälomasuunnitelmia?

Oi olisipa jo kesä! Töitä olisi tarkoitus tehdä sekä isoshommia ripareiden merkeissä. Myös olisi suunnitelmissa lähteä kaveriporukalla festareille sekä ehkä jotain muuta road trip -tyylistä, sillä ensi kesänä pääsen nauttimaan täysi-ikäisyydestä. Ensi kesään tosin kuuluu myös psykologian opiskelua, sillä ensi syksynä olisi tarkoitus se kirjoittaa...

 

Unelmalaukku?
Näitä on niin monta. Louis Vuittonin Neverfull on esimerkiksi yksi laukku, joka on ollut haaveissani jo monta vuotta. Chanelin Le Boy on ollut sekin kuolauksen kohteena jo ties kuinka kauan. Myös uusimpina päiväunen kohteina on toiminut Celinen laukut. Ehkä sitten joskus kun on rahaa...