CHRISTMAS THOUGHTS

Ylihuomenna se jouluaatto sitten vihdoin saapuu. Mie olen kyllä jo ihan joulufiiliksissä, vaikka olenkin saanut viettää pari viimeistä päivää sängyn pohjalla flunssaa potien.. Se voi tosin olla syynä mun joulufiilikseen, kun en ole ulkona käynyt masentavassa säässä ja olen vain katsellut joululeffoja ja lukenut. Olen myös saanut viimeisteltyä joululahjat ja paketoitua. Ainut mikä on jäänyt, niin on joulusiivous... Sitä en vaan mitenkään ole pystynyt tekemään tämän olon takia. Pipareidenkin teko pikkuveljen kanssa tuntui vievän voimat. Jos sitä vaikka olisi huomenna paremmassa kunnossa, niin saisi siivouksenkin hoidettua ja jouluaatoksikin riittäisi energiaa ja ruoka maistuisi.

Mie oon kyllä muuten niin valmiina aattoon, kun voi vaan olla. Joululastiksia on tullut jo katseltua (joka vuoden must juttu!) ja kuusikin koristeltiin. Oon jo miettinyt vaatteetkin, jotka jouluaattona puen. Tosin jos olen vielä kipeänä, niin päivä kuluu kyllä mukavasti yöppärissä. Kynnetkin ajattelin tänään vielä lakata, sillä jouluiset kynnet tottakai kuuluu asiaan!
On vaan niin ihanaa, kun voi viettää rentoa aikaa kotona perheen kanssa sekä nauttia hyvistä ruuista. Mie oon kyllä aina ollut niin jouluhöperö, kuin olla vain voi. Tosin harmi on ehkä se, että samanlaista jännittävää fiilistä joulu ei enää tuo mukanaan. Toisaalta taas nyt osaa nauttia koko joulusta paljon enemmän,, kun ei vain jännittyneenä odota pukin tuloa.

 

Mutta mie siis odottelen täällä jo tosi kovasti jouluaattoa ja ainut huolenaihe tällä hetkellä on vain tämä flunssa. Noh, toivotaan parasta... Olisi kiva kuulla, millä fiiliksillä te valmistutte jouluaaton viettoon. Laitelkaa vaan kommenttia tulemaan! :)