FALL INSPO

Illat viilenevät, koulut jatkuvat ja koittaa arkeen paluu. Se merkitsee sitä, että syksy alkaa tehdä tulojaan. On siis korkea aika alkaa miettiä syksyn hankintoja ja alkaa kaivamaan kaapin perälle haudattuja neuleita esiin. Toki kesää ja lämpimiä päiviä on vielä jäljellä (ainakin toivottavasti). Musta syksy on kuitenkin ihanaa aikaa. Rakastan pimeneviä iltoja, pehmoisia neuleita, lämpöisiä takkeja sekä sitä inspiraatio tulvaa, joka valtaa minut joka syksy. Aina syksyisin innostun muodista aivan uudella tavalla, minuun iskee sisustusvimma ja haluan muutenkin tehdä kaikkea luovaa ja vaan nauttia syysilloista. Syksy on myös muodin ja pukeutumisen kulta-aikaa. Voi pukeutua edelleen mekkoihin ja hameisiin, kunhan yhdistää niihin esim. pitkän takin ja nilkkurit sekä kesän rusketus on vielä tallella.

Tänä syksynä mua inspiroi suuret neuleet, pitkät takit, yksinkertaiset kauniit mekot sekä neutraalit sävyt. Maltan tuskin odottaa, että pääsen pukemaan ihanan neulemekkoni päälle ja vetämään villasukat jalkaan. Minkäslaisia fiiliksiä syksyn tulo teissä muissa herättää? Onko siellä ruudun toisella puolella muita "syysfriikkejä"? Ihanaa illanjatkoa kaikille!

(kuvat: We heart it)