FRANCE, RENNES

Bonjour! Nyt on takana yksi elämäni parhaimmista viikoista. Osallistuin siis lukion projektiin, jossa matkustimme viikoksi Ranskaan. Asuimme host perheissä ja omani osottautui oikein ihanaksi perheeksi. Lensimme sunnuntaina tosiaan Pariisiin, josta matkustimme bussilla Rennesiin. Olimme vasta yöllä perillä, joten seuraavana aamuna pääsin vasta kunnolla tutustumaan perheeseeni. Asuin ihanalla maalaisseudulla, joka oli ihan kuin saduista. Tosin miinuspuolena tässä oli pitkä matka koululle, muttei sekään loppujen lopuksi haitannut.

Reissumme kului mm. projektia tehden, nähtävyyksiin tutustuessa ja ranskalaisiin tutustuessa. Teimme myös keskiviikkona retken, jota en tule unohtamaan ikinä. Siitä lisää myöhemmin... Ranskassa oli jo ihan kevät, jonka voittekin kuvista huomata. Pääsimme todella hyvin sisään ranskalaiseen kulttuuriin ja pakko myöntää, että rakastan sitä! Poskipusut aiheuttivat kyllä aluksi aika paljon hämmennystä, mutta niihinkin tottui. Muutenkin ranskalaiset olivat ihmisinä ihanan ystävällisiä ja herttaisia.

 

Matkaan sisältyi tietenkin reilusti shoppailuakin. Rennesissä oli todella hyvät shoppailumahdollisuudet ja tein super kivoja löytöjä. Rakastan shoppailla ulkomailla, koska silloin löytää persoonallisempia vaatteita, eikä niitä tulekaan joka toisella vastaan. Maltan tuskin odottaa, että pääsen käyttämään ostoksiani, sillä löysin keväälle niiiiin kivoja juttuja! Muutenkin inspiroiduin mielettömästi, sillä näin paljon ihmisiä, joilla oli niin omanlainen ja kiva tyyli. Voi kumpa Suomessakin olisi näin...

 

Rennes oli kaupunkina aivan ihana ja olisin mielelläni voinut jäädä tuonne. Lauantaina kuitenkin meidän piti suunnata takaisin Pariisin kautta kotiin. Arkeen paluu on ollut aika masentava, sillä olen kokoajan menossa ja tälläkin hetkellä joudun valitettavasti kirjoittamaan tätä postausta kiireessä... Pääpointti kuitenkin tässä postauksessa oli näyttää kuvia ja todeta kuinka upea matka mulla on takana. Seuraavaksi ranskalaiset tulevatkin toukokuussa tänne Suomeen ja maltan tuskin odottaa! Suosittelen kaikkia oikeasti osallistumaan tällaisiin projekteihin, sillä näin pääsee tutustumaan niin paljon paremmin maahan ja sen tapoihin , kuin pelkkänä turistina ollessa. Tarttukaa tilaisuuteen! Niin mä tein ja en todellakaan kadu!