HEKTISTÄ

Tämä viikko on sujahtanut aivan supernopeasti. Koko viikko on mennyt jonkunlaisessa sumussa. Vaikka olenkin ollut lukulomalla, niin jokaiselle päivälle on löytynyt tekemistä ja menoa. Olen ollut muun muassa maalaamassa penkkarilakanoita rekkamme kylkeen (joista tuli muuten superkivat!) sekä tietenkin valmistautumassa tämän päivän koitokseen. Tänään avattiin nimittäin kevään ylioppilaskirjoitukset äidinkielen tekstitaidolla. Eilen illalla aloin vasta kunnolla jännittämään kokeeseen, kun tajusin, että se on oikeasti edessä. Noh, nyt se on onneksi ohi ja olo on kyllä taas sen mukainen. Miten yksi kuusituntinen koe voikaan olla noin uuvuttava kaikella tavalla? 

Onneksi voin rentoutua viikonlopun rauhassa ja kerätä voimia tulevaan viikkoon, sillä se varsinkin tulee olemaan rankka. Viikko tulee kulumaan viimeisten penkkarivalmisteluiden, englannin yo-kuuntelun sekä itse penkkareiden ja abiristeilyn parissa. Hullua, että penkkarit, joita on odotettu pienestä asti ovat jo ensi viikolla!! Viikonloppusuunnitelmiin ei kuulu oikeastaan muuta, kuin ulkoilua, hyvää ruokaa ja ehkä leffassa käyntiä. Nyt kumminkin haen herkkuja ja laitan päivän salkkarit pyörimään, olen ne ansainnut! Ihanaa viikonloppua kaikille! <3